Yhteistyössä Asennemedia ja Finlayson
Sunnuntaihuomenta, toivottavasti levännyttä sellaista! Kun on jännät paikat meneillään, niin kuin nyt kodin vaihdon kanssa on ollut, tuntuu se ensimmäisenä unissa. Ainakin oma pääni on kuin ylikuumentunut tietokone, jossa on vähän liikaa välilehtiä auki. Voi kunpa ajatukset, ideat, suunnitelmat, huolet ja intoilut voisikin klikata yöksi off-asentoon.
Erityisesti beben syntymän jälkeen minulle on jäänyt yksi paha tapa päälle: häntä sängyssä syöttäessä olen puhelimella milloin mitäkin suunnitellen ja selvitellen, ja kaikki tietävät, mitä sininen valo tekee ennen nukkumaan menoa. Olen oikeasti joutunut asettamaan itselleni rajoitteita puhelimen iltakäyttöön ja tietoisesti opetellut kanavoimaan päivän päätöksen muuhun.
Pienen ison elämänmuutoksen olen tehnyt omaksumalla elämääni sisäisesti lämmittävän ja henkisesti rauhoittavan rutiinin, iltateen. Joka ilta toistuva riitti rentouttaa mielen ja viestii kropallekin, että on aika ottaa lepotila käyttöön. (Tosin myönnän, että kuvista poiketen juon teen sängyn sijaan useimmiten keittiön pöydän tai olohuoneen sohvapäydän ääressä, koska näkkärimurut.)
Miellyttävään nukkumaan menemiseen liittyy itsestäänselvästi myös puhtaan raikas peti. Hernettä en varmasti tuntisi selkäni alla, mutta luonnonmateriaaleja tämä prinsessa ihoaan vasten vaatii.
Minulle jo entuudestaan tutut Finlaysonin pellavalakanat löytyvät tänä syksynä uudistettuna James Finlayson -mallistosta. Finlaysonin perustajan mukaan nimettyä mallistoa on ollut uudistamassa kansainvälisesti tunnettu vaatesuunnittelija, Pariisissa vaikuttava Anna Ruohonen. Valkoisen ja harmaan lisäksi mallistosta löytyy nyt hyvin ajankohtaista burgundia ja sinistä.
J.F.-malliston tuotteet tuovat terveisiä ajalta, jolloin laatu oli itsestäänselvyys. Jolloin ei yksinkertaisesti ollut varaa ostaa huonoa. Tämän ajatusmaailman toivonkin kovasti palaavan nykyaikaan, sillä jos väsyttää huonosti nukutut yöt, niin väsyttää kyllä jatkuva trendien perässä juokseminenkin. Niitä ei voi kiinni saada kuitenkaan, kun jo taas olet askeleen jäljessä seuraavasta kertakäyttöisestä hetkellisestä hitistä.
J.F.-mallistoon on etsitty värejä ja kuvioita Finlaysonin lähes kaksi vuosisataa vanhasta arkistosta eli aina 1800-luvun alkupuolelta. Tällainen ajattomuus modernisti tähän päivään tuotuna on minusta ihailtavaa ja kunnioitettavaa.
Samaa klassisuutta ja seesteisyyttä aion tyylillisesti vaalia seuraavankin kodin makuuhuoneessa. Tosin seuraavalla kertaa sänky tulee todennäköisesti sijoittumaan sivusuuntaisesti eikä ikkunaa vasten, ja näin olleen pääsen pehmentämään petausta entisestään sängynpäädyllä. Päiväpeitoton elämä jatkuu myös uudessa kodissa. Näin on helpompaa, rennompaa ja silti omaan makuuni tarpeeksi pedatun näköistä.
Teen lisäksi rauhoittavaan rutiiniini kuuluu lämmin iltasuihku – tämä osuus on ehdoton – himmennetyillä kylpyhuoneen valoilla ja kynttilällä. On monella tapaa puhdistavaa valuttaa joskus enemmän, joskus vähemmän onnistunut päivä pisaroina pois ennen kuin vuorokausi keskiyöllä vaihtuu toiseen. J.F.-malliston Egyptin kampapuuvillasta ja puuvillasta valmistettu Aleksandra-pyyhe on brodeeraukseltaan upea ja tunnultaan iltarutiineihin juuri oikean pehmeä.
Uskon, että teistä moni saattaisi hyvinkin haaveilla unissaan Finnairin lahjakortista tai James Finlayson -tuotepaketista, joten haluan vielä lopuksi vinkata Finlaysonin kivasta Unelmien petaus -some-kilpailusta.
Onko teillä hyväksi havaittuja ja rauhoittavia iltarutiineja? Iltateen ja -suihkun lisäksi yritän itse entistä enemmän lukea, sekin kun on jäänyt puhelimen räpläämisen jalkoihin. Tällä hetkellä yöpöydällä on Garance Doren Love Style Life sekä vino pino sisustuslehtiä, jotka odottavat läpikäymistä, kun ei viidessä vuodessa kertyneille lehdille viitsisi sentään omaa muuttorekkaa tilata. Siinä on muuten vielä yksi asia, jonka koen todella terapeuttisena ja rauhoittavana: aikakauslehdistä kauniiden kuvien kollaasiksi kerääminen.
Yhtä asiaa en kuitenkaan voi koskaan sängyssä lukea: ruokalehtiä. Siinä käy nimittäin niin, että nousen joka kerta jääkaapille napostelemaan, kun ruokakuvista herahtaa vesi välittömästi kielelle.