In Treatment – Terapiassa (HBO, 2021, IMDb 8,2)
Aloimme katsoa In Treatment -sarjaa Hesarin suosituksen jälkeen. Itse asiassa sarjasta tehtiin ensimmäiset kolme tuotantokautta jo vuosina 2008–2010. Silloin pääosassa oli terapeuttina valkoinen mies, kun nyt neljänteen kauteen terapeutiksi on päivitetty musta nainen. Yritimme aloittaa sarjan ihan alusta, mutta meistä aika oli sittenkin ajanut yli 10 vuotta vanhojen jaksojen ohi. Onneksi sarjan voi aloittaa suoraan uudesta neljännestäkin kaudesta. Se tempaa heti erilailla mukaansa! Sarjan uusissa jaksoissa näkyy vahvasti tämä aika: pandemia (osa potilaista käy etävastaanotolla), Black lives matter -liike, ilmastonmuutos ja niin edelleen. Kiehtovan inhimillisen ja kerroksellisen sarjasta tekee se, että terapeutilla itselläänkin on paljon keskeneräisiä ja käsittelemättömiä asioita elämässään. Sarja perustuu miltei kokonaan keskusteluille, mutta formaatti toimii, ja puolen tunnin jaksot pitävät joka kerta otteessaan.
The White Lotus (HBO, 2021, IMDb 7,7)
Niin ikään The White Lotukseen tartuimme välittömästi, kun Hesari siitä kirjoitti. Vielä silloin sarjasta oli ilmestynyt vasta yksi jakso ja seuraavaa sai odottaa viikon. Olen niin tottunut binge watchingiin, etten kestä tällaista lineaarisen television mukaista jakso viikossa -odottelua enää ollenkaan! (Nyt kaikki kuusi jaksoa ovat ilmestyneet, viimeisin eilen.) The White Lotus on satiiri, joka kertoo etuoikeutetuista valkoisista lomailijoista havaijilaisessa luksushotellissa. Sarjan katselu muistuttaa jollain tapaa Successionin herättämiä tunteita: miksi katsojasta on kiusallista mutta samaan aikaan omalla tavallaan huojentavaa katsoa yläluokkaisten rikkaiden absurdeja ongelmia? Omasta mielestäni sarjasta jäi joku taso puuttumaan, ja siksi yhdyn IMDb:n seitsemällä alkavaan arvosanaan. Puutteistaankin huolimatta sarja tunnelmaltaan erinomainen ja suosittelen ehdottomasti sen katsomista. Sarjasta mieleen jää myös vahva omanlaisensa estetiikka, jonka vaikutteiden uskon näkyvän sisustustrendeissä ja kuosisuunnittelussa.
Mare of Easttown (HBO, 2021, IMDb 8,5)
Kuvittele yhteen Sharp Objects ja True Detective, niin pääset aika lähelle tätä pikkukaupungin murhamysteeria. Kate Winslet Titanicin kannella on muisto vain, tässä huippunäyttälijätär nousee fantastiseen suoritukseen uskottavana, jalat pöydällä kaljaa juovana rikosetsivänä, jolla on omakin elämä muun yhteisön tapaan leväällään. (Kate itse piti huolta, että häneltä ei esimerkiksi siloteltu ryppyjä ja naispääosa onkin todella virkistävää katsottavaa tässä ulkonäkökeskeisessä ajassa.) Mare of Easttown -minisarja pitää katsojan otteessaan loppuun asti. Liian painostava sarja ei mielestäni muutamaa yksittäistä kohtausta lukuun ottamatta kuitenkaan ole – ahdistavaa kerrontaa kun en itse välittäisi pidemmän päälle katsoa katsoa. Enemmänkin rikossarja on kiinnostava ja koukuttava, ehdottomasti ison suosituksen arvoinen.
Firefly Lane (Netflix, 2021, IMDb 7,4)
Kaipasin omaa, kevyttä sarjaa, kun sairastuin flunssaan ja tartuin lepäillessä kymmenjaksoiseen Firefly Laneen. Pääosassa on ystävykset (Katherine Heigl ja Sarah Chalke), ja tätä suhdetta seurataan kolmella eri vuosikymmenellä. Sarja liikkuu naisten nuoruudessa 70-luvulla, heidän työuriensa alussa uutistoimituksessa 80-luvulla ja nelikymppisinä vuonna 2003. Tässä sarjassa rakenne toimii, eikä kokonaisuus kärsi ajasta toiseen hyppimisestä. Jollain tapaa minusta sarjassa oli jotain hieman naiivia b-luokkaisuutta, mitä en osaa selittää, mutta samanaikaisesti ahmin kaikki jaksot putkeen ja herkistyin monesti itkemään. Eläytyminen kertoo siitä, että jokin tässä sarjassa miellytti ja meni elämänmakuisuudessaan ihon alle. Oikein hyvä sairastelusarja, jos ei muuta!
The Flight Attendant (HBO, 2020, IMDb 7,1)
Rehellisesti sanottuna tästä sarjasta en oikein pitänyt, mutta niin vain katsoin kaikki kahdeksan jaksoa, sillä halusin nähdä, miten tarinassa käy (ja koska olin edelleen flunssapotilaana sohvalla, niin ei minulla parempaakaan tekemistä ollut). Lähtökohta on paperilla hyvä: tämä sarja voisi olla hitchcockmainen nokkela noir. Kuitenkin minua päähenkilö hermostutti liikaa ja trilleriksi minusta jaksot kävivät välillä melkoisella tyhjäkäynnillä. Sarjassa railakasta elämää viettävä lentoemäntä herää Bangkokista murhatun miehen vierestä, eikä muista seuraavana aamuna illasta mitään. Mitä todella tapahtui ja miten elämänsä sotkenut lentoemäntä käänteistä selviää?
Shtisel (Netflix, 2013-, IMDb 8,6)
Pidin kovasti Netflixin Unorthodox-sarjasta, joka kertoo hasidijuutalaisesta yhteisöstä ja sen jättämisestä. Olen muutenkin ollut koulusta asti hyvin kiinnostunut maailmanuskonnoista, ja laatusarjat ovat olleet yksi – vaikkakin kuvitteellinen, niin monesti kehutun realistinen – tapa kurkistaa muiden kulttuurien elämään. Tällä perustella aloin katsoa myös kehuttua Shtisel-sarjaa, joka myöskin kertoo hasidijuutalaista, joskaan ei Unorthodoxin tapaan New Yorkissa, vaan Israelissa. Sukudraama etenee melko hitaalla tahdilla, mikä toki sopiikin tunnelmaan: ei vanhoillisesta yhteisöstä mitään Kauniit ja rohkeat -käänteitä odottaisikaan. En ole vielä ihan varma, pitääkö sarja minua montaa tuotantokautta otteessaan, mutta hyvä ja kiehtova kurkistus aivan toiseen maailmaan Shtisel on.
Siinä oli viimeisimmät sarjat! Lisäksi olen katsonut uudet jaksot sarjoista Suits (viimeinen kausi, nyyh), Working Moms ja Lupin, mutta en kirjoittanut niistä erikseen, koska nämä sarjat olen maininnut aikaisemmissa listoissa.
