Kaupallinen yhteistyö, Fiskars ja Asennemedia
Viimeksi kirjoitin yhteistyössä Fiskarsin kanssa pihamme syystalkoista. Tällä kertaa siirryn yhden lempibrändini kanssa sisätiloihin, mutta syksyssä pysytään edelleen. Eikä aiheena ole sateen surkutteleminen, vaan vuodenajan ylistäminen. Minusta on nimittäin kuoriutunut syksyihminen.
Rakastan syksyä, koska se on koti-ihmisen parasta aikaa. Syksyyn ei liity kesänkaltaista henkistä painetta olla koko ajan rannalla, terassilla, maalla, siellä täällä tuolla, jos aurinko suvaitsee hetkenkin paistaa, ettei mitään vain mene hukkaan. Syksyllä on lupa olla kotona, syksyllä kodista tulee taas elämän keskipiste.
Monia ärsyttää termi hygge, mutta minusta minusta kotoilussa on vielä naiivimpi kaiku. Ehkä on parempi olla käyttämättä termeistä kumpaakaan, mutta tunnelmoinnista ja kodikkuudessa syksyssä on joka tapauksessa kaikessa kliseisyydessään kyse. Lämpimistä villasukista, pehmeistä neuletakeista ja syliinsä kaappaavista torkkupeitoista. Höyryävästä iltateestä, lempeästä tunnelmavalaistuksesta ja kynttilän valosta. Netflix-maratoneista, kirjapinoista, punaviinilasillisista ja taustalla soivasta jazzista. Ja tietysti ruoasta.
Minulle iso osa vuodenajoista nauttimista on sesonkiin joko raaka-aineiltaan tai fiilikseltään sopiva ruoka. Syksyn ruokasuosikeiksi on listattava ainakin burgundinpata, riistakäristys, kurpitsakeitto, uunissa paahdetut punajuuret ja muut sadonkorjuun juurekset, sipulikeitto, raclette, ruusukaalipannu sekä erilaiset omenaiset lisukkeet ja marjaisat hillokkeet – ja ennen kaikkea sienet. Pidän sienistä piiraissa, pastassa, kastikkeissa ja pitsan päällä, mutta tällä kertaa sienet pääsivät risottoon.
Jos yhdestä syysmenosta tunnen piston sydämessäni, niin sienestämisestä. Joka syksy harmittelen, miten en ole saanut aikaiseksi mennä sienimetsälle ja vannon parantavani tapani ensi vuonna. Vieläkö sitä ehtisi vetää kumpparit jalkaan ja suunnata apajille? Ei sillä saalillakaan olisi niin väliä, kunhan vain pääsisi kunnolla metsään. Ennen kaikkea haaveilen rauhoittavasta aikuisten ihmisten metsäretkestä, jossa jokainen osallistuja osaisi olla omatoimisesti syömättä tuntematonta kasvillisuutta ja olla lähtemättä omille tutkimusmatkoilleen. Perheestämme kaksi neljästä täyttää nämä kriteerit.
Joka tapauksessa tämän sienirisoton sain onneksi tehtyä oikein onnistuneesti kaupan sienistä. Syksyinen kanttarellirisotto rapealla lehtikaalilla ja rosmariinilla syntyi risottoriisistä, salottisipulista, valkosipulista, voista, oliiviöljystä, vedestä ja kasvisfondista keitetystä nesteestä, valkoviinistä, suolasta, pippurista, sitruunasta, parmesanista, rosmariinista ja lehtikaalista.
Risoton keitin kattilassa, joka on osa Fiskarsin erittäin kovaa käyttöä kestävää Hard Face Steel -sarjaa. Tyylikäs Hard Face Steel on valmistettu mattaharjatusta ruostumattomasta teräksestä ja siihen kuuluu kuusi osaa. Sarjan pinnoittamattomat kattilat ja kasarit sopivat erityisen hyvin vesipohjaisten ruokien valmistamiseen, minkä huomasin käytännössä risottoa hauduttaessa. Paksu kolmikerroksinen pohja jakaa lämmön tehokkaasti ja tasaisesti. Silikonireunainen kansi taas on suunniteltu niin, että kaataminen aukoista on helpompaa esimerkiksi perunoita keittäessä, ja että kansi on näppärä laskea työtasolle ilman pelkoa juuttumisesta pöydän pintaan.
Sienet risoton joukkoon ja lehtikaalin risoton päälle paistoin Hard Face Steel -sarjan paistinpannussa, joka on Hardtec Superior -pinnoitettu. Sienet pehmenivät suussasulaviksi, lehtikaalisuikaleisiin taas paistui juuri toivottu rapea pinta. Erityisen käytännöllisen Fiskars Hard Face Steel -sarjasta jokaipäiväisessä ruoanlaitoissa tekee se, että Suomessa Sorsakoskella valmistetut osat saa pestä astianpesukoneessa, mikä on itselleni tosi tärkeä arkea helpottava ominaisuus. Kokkaan paljon ja siksi keittiötuotteiden pitää olla mahdollisimman toiminnallisia.
Maun puolesta onnistun mielestäni risotossa aina (voiko ylipäätään mikään, mihin tulee voita, oliiviöljyä, juustoa ja valkosipulia mennä pieleen), mutta täydellisen kosteaa koostumusta opettelen edelleen – ja toisin kuin golfissa, nyt ei todellakaan voi syyttää välineitä. Sen tiedän, että liemi on aina lisättävä risottoon kuumana, eikä riisiä sen enempää kuin pastaakaan saa ylikeittää, mutta mikä on se pieni tehty tai tekemättä jätetty juttu, joka jättää risoton oikeaoppisesti vielä kosteammaksi?
Vaikka mielentilani on siirtynyt täysin syksyyn, ei koti ole pysynyt perässä. Sohvalla on edelleenkin kesätyynyiksi mieltämäni tekstiilit ja nyt mietinkin, mitä laittaisin tilalle. En mitenkään kovinkaan aktiivisesti päivitä kotia sesonkeihin – samat verhot meillä roikkuvat ympäri vuoden – mutta sohvatyynyt ovat sisustuselementti, jota haluan silloin tällöin vaihtaa.
Tällä kertaa ratkaisu ei löydy valmiina kaapista, eikä se löytynyt edes Madridin sisustustarjonnasta, vaan on siirrettävä etsinnät muualle. Sametti houkuttelisi kerrankin myös omaan kotiin sopivana trendinä, neulostyynyt olisivat söpö talvikauden klassikko, mutta kaikista eniten taidan himoita karvatyynyjä silläkin uhalla, että kohta taljatkin on kaivettava varastosta kaveriksi. Koska ulkona syömisen kausi on ohi, siirsin kaksi Kartell Ghost -tuolia terassilta sisälle, ja valkoinen Gervasoni Ghost -tuoli taas saa olla torkkupeittoineen olohuoneen nurkassa.
