Kaupallinen yhteistyö, Food Market Herkku ja Asennemedia

Olen iloinen, miten mieluisaksi olette kokeneet kaikki arjen helpottamiseen liittyvät jutut. Teemasta on tullut minulle yksi tärkeimpiä ja koen sen melkeinpä missioksi edistää omalta osaltani sellaista kulttuuria, jossa apua on sallittua pyytää, palveluita ostaa ja ruoassa oikaista.
Yritän itsekin olla väsyttämättä itseäni liikaa – välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä – mutta ainakaan jaksaminen ei ole siitä asenteesta kiinni, ettenkö kehtaisi kääntyä arjen helpottajien puoleen.

Olen ollut ruokaverkkokauppatilaaja esikoisen syntymästä asti eli kohta neljä vuotta. Kuitenkaan tänä aikana en ole vielä kertaakaan kokeillut resepteihin perustuvia ruokakassipalveluita, koska olen mieltänyt ne liian sitoviksi.
Meillä ei ole niin säännöllinen elämä, että haluaisimme ruokakassin aina tiettynä päivänä viikosta – tai edes joka viikko. Emmehän toimi niin ruokaverkkokaupankaan kanssa, vaan teemme tilauksen aina tarpeen mukaan joskus maanantaina, joskus ennen viikonloppua perjantaina, ihan siitä riippuen, koska jääkaapin takaseinä alkaa näkyä, miten on menoja ja pakkasessa hätävaroja.

Kun sain mahdollisuuden lähteä testaamaan uutta erilaista Herkun ruokakassia, otin tarjouksen ilolla vastaan. Food Market Herkun kauppakassi eroaa monista muista kauppakasseista siinä, että kauppakassin voi tilata kertaluontoisesti tarpeen mukaan eikä siinä ole jatkotilauspakkoa.

Lisäksi meille sopii erittäin hyvin se, että ruokakassin voi tilata lyhyellä varoitusajalla. Kotiinkuljetus, joka sisältyy ruokakassin hintaan, onnistuu jo seuraavaksi päiväksi, jos tilauksen tekee ennen klo 12. Markkinoiden nopein kuljetus on iso valtti paitsi ihan tavallisessa arjessa myös suunnitelmien yhtäkkiä muuttuessa tai vaikka perheen kaupassakäyjän sairastuessa.

Kolmas minulle merkittävä valtti on se, että resepteistä kokattavien aterioiden lisäksi Food Market Herkun ruokakassilla voi tilata Preps-aterioita. Tämä on meille, take away -kotiinkuljetuspalveluiden ulottumattomissa asuville, valtaisa etu, melkein sama kuin noutoruoka.
Preps-ateriat ovat Food Market Herkun Helsingin keskustassa esivalmistettuja ja maistettuja aterioita, joiden valmistamiseen riittää kannen poisto ja uuniin laittaminen tai pannulla paistaminen. Nimenomaan Preps-aterioita olen eniten lapsiperhe-elämäämme kaivannut.

Ruokakassin tilaaminen on tehty kiitettävän yksinkertaiseksi: siinä vain täpätään halutut reseptit ja täytetään tiedot. Kaikki on samalla näkymällä ja aikaa menee muutama minuutti.
Se tässä ruokakassissa on myöskin muista poikkeavaa ja kätevää, että valittujen reseptien ja Preps-aterioiden lisäksi avoimeen kenttään voi kirjoittaa muitakin Herkun valikoiman tuotteita lisättäväksi tilaukseen. Jos siis aterioiden lisäksi loppunut on vaikka maito, leipä ja talouspaperi, ne voi tilata samassa yhteydessä. Varsinainen ruokaverkkokauppa, sellainen, jossa elintarvikkeita kerätään koriin, palvelu ei ole, mutta tosiaan avoimeen kenttään voi toiveita kirjoittaa.

Palvelussa on aina kerralla valittavana yhdeksän reseptiä ja kolme erilaista Preps-ateriaa. Kyllästymisenpelkoa ei ole, koska reseptejä lisätään ja vaihdetaan viikoittain. Tilaus tulee kestokasseihin pakattuna ja se maksetaan toimituksen yhteydessä.
Ruokakassin hinnoittelu on kiinteä ja selkeä, kaikki reseptit ovat samanhintaisia ja tilauksen hinta määräytyy henkilö- ja reseptimäärä mukaan. Kaksi reseptiä kahdelle hengelle on 49 euroa, kaksi reseptiä neljälle hengelle 69 euroa. Ohjeeksi annettiin, että jos perheessä on pieniä lapsia, kannattaa valita kahden hengen resepti, sillä annokset ovat reiluja, ja tämän voin nyt omasta kokemuksesta allekirjoittaa. Meillä pienempi ruokakassi riitti kahdelle aikuiselle ja lapselle, joskin meillä on melko pieniruokainen syöjä.

Minä tilasin testikerralla Tryffeli-portobello -Preps-aterian, savulohipastan sekä Härkis-kasviswokin riisinuudeleilla. Suurin osa resepteistä valmistuu 20 tai 30 minuutissa – pannulle heitettävä sienirisottoinen Preps valmistui jopa viidessä. Kotoa reseptien valmistamiseen ei tarvitse löytyä kuin perus mausteet, suola, pippuri ja öljy. Muut pakataan mukaan. Tosin Härkis-kasviswokin mukana tuli seesamiöljy ja soija, joita molempia jäi luonnollisesti yli, mutta ainakin meillä niille on käyttöä muutenkin.

Vaikka koen olevani ihan hyvä lohipastan tekijä, kassin savulohipasta vei kyllä aikaisemmista voiton. Se oli täydellisen täyteläinen tuorejuustoineen ja ranskankermoineen ja etenkin tehtynä tuorepastaan – en muistanut, miten erilainen kokemus tuorepasta onkaan! Koen siis saaneeni ruokakassista paitsi mahan täytettä myös inspistä kokkaamiseen. Kassin myötä monen voi tulla tehtyä monipuolisemmin ruokaa, kun ideoinnin voi ulkoistaa palvelulle eikä tule jämähdettyä liikaa omiin vakkareihin.

Meillä Food Market Herkun ruokakassi jää yhdeksi arjen avuksi nimenomaan joustavuuden ja nopeuden ansiosta. Sairastan parhaillaan flunssaa, ja ajatus mausteisesta keitosta ja uunivalmiista thai-broilerista kotiovelle on huojentava ajatus.
Kauppakassi on saatavilla Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueella. Sain jakaa teille etukoodin, niin tekin pääsette halutessanne testaamaan ruokakassia. Saat 5 euroa alennusta Herkun ruokakassin tilauksesta, kun kirjoitat etukoodikenttään LAURAHERKKU19. Koska palvelu on uusi, sitä myös kehitetään koko ajan ja tilauksen jälkeen Herkulle voi jättää palautetta. Odotan innolla, mitä muita tuotekonsepteja ja teemoja palveluun vielä jatkossa tulee.