Avainsana: Frank Martela

Ajankohtaisia äänikirjoja: mielenrauhaa itseäni viisaampia kuuntelemalla

1.4.2020

Kaupallinen yhteistyö, BookBeat

Äänikirjat ovat tiivis osa arkeani ja sitä ne ovat tälläkin hetkellä uudenlaisen arjen keskellä. Arjessa, jossa on samanaikaisesti niin paljon tuttua ja tuntematonta. Uuteen normaaliin totuttautumisessa minua niin kuin monia muitakin on auttanut tietyistä rutiineista sekä itselle mieluisista ja tärkeistä asioista kiinni pitäminen. Yksi niistä on tästä poikkeustilanteesta huolimatta, tai oikeastaan juuri siksi, itseäni viisaampien kuunteleminen.

Niin kuin olen kertonut, oma intohimoni on hyvää elämää käsittelevät tietokirjat. Rakastin jo lukiossa filosofiaa ja maailmanuskonnoista oppimista, ja jollain tavalla se tausta on herännyt henkiin. Olen kiinnostunut elämäntaidoista ja elämäntavasta isoista kysymyksistä aina arkiseen priorisointiin – koska lopulta se arkinen priorisointikin liittyy isoihin kysymyksiin: siihen, mikä elämässä todella on tärkeää.

Luen edelleen perinteisiä kirjoja, mutta äänikirjat mahdollistavat lukemisen sellaisissa tilanteissa, kun kädet eivät ole vapaana tai kun on tarve rentoutua silmät ummistamalla. Itselleni arjessa yleisimmät hetket kuunnella äänikirjaa ovat kotityöt, kuten tiskikoneen tyhjennys ja siivoaminen, järjestäminen, vaunu- ja koiranulkoilutuslenkit sekä illalla sängyssä. Laitan usein päälle BookBeatin uniajastimen vartiksi ja nukahdan lukevaan ääneen. Nyt tässä poikkeustilanteessa äänikirja on minulle myös tapa ottaa vähän etäisyyttä muuhun perheeseen. Kun me kaikki neljä vietämme nyt ympäri vuorokauden kompaktissa kolmiossa, pääsen äänikirja kuulokkeissa hetkeksi omaan maailmaani.

Perheenä meillä on usein äänikirja päällä autossa, mikä on ihan pelastus yhtään pidemmillä ajomatkoilla. Myös nyt kotona oleville lapsille laitan päivittäin äänikirjan. Vaikka meillä totta kai piirrettyjäkin katsotaan, olen huomannut, että esimerkiksi vauvan päiväunien aikaan äänikirja on 4-vuotiaalle ihan erilailla rauhoittava lepohetki kuin televisio. Tyttäreni suosikkeja tällä hetkellä ovat lastenkirjoista muun muassa Prinsessa Pikkiriikki, Frozen, Peppi Pitkätossu ja Muumit.

Omien suosikkieni, tietokirjojen ja lastenkirjojen, lisäksi BookBeat tarjoaa laajan valikoiman äänikirjoja ihan jokaiseen makuun: tietysti romaaneja, jännitystä, klassikoita, elämäkertoja, fantasiaa ja scifiä, taloutta ja bisnestä, hyvinvointia, nuortenkirjoja sekä runoja ja näytelmiä. Vaikka itse lepuutan mieltäni tietokirjoin, tiedän, että monelle nimenomaan fiktio on ajatukset lempeästi muihin maailmoihin kuljettava voimavara.

Uutuuksia BookBeatiin tulee kiitettävään tahtiin: olen koko ajan tallentamassa muistiin uusia kirjoja, vaikka edellisiäkin on vielä kuuntelematta. Yritän malttaa niin, että en kuuntelisi kymmentä kirjaa kerralla, mutta muutama minulla on kesken samaan aikaan ja valitsen mielentilan mukaan, minkä laitan päälle. Jos kirja ei puhuttelekaan, lopetan sen kesken – ehkä kokonaan, ehkä jatkaakseni myöhemmin. Tämän taidon omaksumisesta olen onnellinen: eivät kirjat ole suorittamista, vaan vapaaehtoista nauttimista varten.

BookBeat-kuukausihintaan 16,90 euroa saa käyttöönsä yli sadantuhannen kirjan kirjaston ja siihen rajattoman käyttöoikeuden: äänikirjojen lisäksi palvelun kaikki e-kirjat. Suomen ja ruotsin lisäksi BookBeatissa on paljon kirjoja englanniksi. Meillä käytössä on mieheni kanssa Perhetili, jossa vain 4,90 euron lisähinnalla kuukaudessa sovelluksen saa käyttöön toisellekin. Nyt ihan tuoreena ominaisuutena BookBeatissa on myös vähemmän kuunteleville Basic-tili, jolla 9,99 euron kuukausihintaan saa kuunnella 20 tuntia kuukaudessa.

Minulle ajankohtaisia BookBeat-äänikirjoja juuri nyt

Halusin kerätä yhteen kirjat, jotka minulla on juuri nyt kuuntelussa tai seuraavaksi jonossa. Olisin kuunnellut näistä kirjoista jokaisen muutenkin, mutta nyt niiden teemat tuntuvat erityisen tärkeiltä ja osuvilta.

Päivi ja Santeri Kannisto: Hyvän elämän opas – Elämäntaidon helmiä eri puolilta maailmaa

Tästä tuoreesta, helmikuussa ilmestyneestä suomalaisten nomadien ja kirjailijoiden teoksesta mainitsinkin jo muutama postaus sitten. Kirjassa yhdistyy kiinnostavasti hyvän elämän pohdinta eri aikoihin ja kulttuureihin. Itse en hyvästä elämästä lukiessani etsi yhtä oikeaa totuutta, vaan enemmänkin laajennan ajatteluani: näinkin voi olla, tälläkin tavalla on toimittu. Kuten sanottu, olen ollut näistä kysymyksistä kiinnostunut aina, mutta nyt koen aiheen ajankohtaisemmaksi kuin koskaan. Itseäni auttaa suuresti perspektiivi ja historia: yhdestä jos toisestakin asiasta olemme selvinneet ennenkin, niin varmasti selviämme tästäkin.

Maaret Kallio: Voimana toivo

Olen aikaisemmin omistanut kokonaisen postauksen Maaret Kalliolle – niin paljon hänen läsnäoloaan ja rauhoittavia sanojaan meidän yhteiskunnassamme arvostan. Olen harmissani Maaretin puolesta hänen siirtyneen kirjakiertueensa takia, johon olisin osallistunut itsekin, mutta en voi olla ajattelematta: mikä tuuri, eikö tämän kirjan kaikista kirjoista pitänytkin ilmestyä juuri nyt. Uskon, että en ole ainoa suomalainen, joka takertuu välittömästä tähän eilen ilmestyneeseen teokseen. Niin kauan kun on toivoa, on elämää.

Frank Martela: Elämän tarkoitus – suuntana merkityksellinen elämä

Toinen kirja, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa on filosofi Frank Martelan uutuus. Mikä tuuri, että sekin ilmestyy nyt. Rakastan Frank Martelan ajatuksia hyvästä elämästä ja pidin hänen Valonöörit-kirjastaan paljon. Myös Frank Martelasta olen kirjoittanut aikaisemmin Hyvästä elämästä ja elämän tarkoituksesta -postauksessa. Toistaiseksi uutuusteos on BookBeatissa vain e-kirjana, mutta se on tulossa huhtikuun lopun tienoilla palveluun myös äänikirjana.

Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys

Perttu Pölönen kuuluu myös ihmisiin, joita arvostan valtavasti. Kyseessä on nuori suomalainen keksijä, kirjailija, säveltäjä, puhuja, futuristi ja visionääri – ihan mukava ansioluottelo 24-vuotiaalle ja Perttu onkin valittu Euroopan lupaavimman 35 innovaattorin joukkoon. Myös Pertun kirjan, jota olen kuunnellut kolmanneksen, koen sattumalta todella ajankohtaiseksi: ainahan maailma on muuttunut enemmän kuin olemme osanneet ennustaa, ja ainakin minua sen hyväksyminen, että emme voi tietää huomisesta muutenkaan, rauhoittaa. Pidin myös todella paljon Pertun kirjoituksesta, jossa hän käsitteli sitä, että meidän ei pitäisi antaa tämän kriisin mennä hukkaan.

Aurora Airaskorpi: Riittävän hyvä – selviytymisopas työelämään

Aurora Airaskorven kirjaa en ole vielä aloittanut, mutta tämäkin teos kiinnostaa minua paitsi yleisesti myös ajankohtaisuudellaan. Nyt kun määritämme uutta normaalia, on itsemyötätunto kenties tärkeämpää kuin koskaan, kun toimimme paitsi työntekijöinä tai yrittäjinä myös vanhempina, opettajina, riskiryhmien auttajina, varhaiskavattajina ja minä kaikkina nyt toimimmekaan. Vaikka ajattelen, että armollisuutta itseään kohtaan voi myös kehittää, riittämättömyys ei ole vain yksilön ongelma, vaan laajempi. Etenkin me naiset koemme paljon riittämättömyydentunnetta, ja siksi tämän kirjan teemat ja näkökulmat tuntuvat tärkeiltä.

Lisää kirjavinkkejäni löytyy esimerkiksi 6 x vaikutuksen tehnyt kirja viime vuodelta -postauksesta ja Instagram Storiesin Mitä luen -kohokohdista. Nostan usein sillä hetkellä kuuntelemani kirjan Instagram Storiesiin ja olen saanut teiltä paljon viestejä siitä, miten olette löytäneet kauttani mieluisia kirjoja ja saaneet äänikirjat osaksi elämäänne. Niistä viesteistä ilahdun aina todella paljon. Olenkin tosi iloinen, että saan jakaa teille etukoodin äänikirjojen kuunteluun.

Jos et ole kokeillut BookBeat-palvelua aikaisemmin, pääset kokeilemaan sovellusta maksuttomasti koodilla homevialaura yhden kuukauden ajan. Koodi on voimassa uusille asiakkaille, ja tilauksen voi halutessaan päättää koska vain ilman sitovuutta. BookBeatin saa helposti ja nopeasti käyttöön lataamalla sovellus App Storesta tai Google Playsta.

Kuukauden ilmaisen kokeilun pääset lunastamaan tästä.

Toivotan kaikille kirjojen kuuntelemisen ja lukemisen iloa ja mielenrauhaa.

Viikon toiveikas ajatus: hyvää tekemällä voi lisätä toisen mutta myös omaa onnellisuutta

7.10.2018

Vähän niin kuin sijoittamisen kanssa, myös hyväntekeväisyydestä ajattelen: miksi en ole aloittanut tätä systemaattisesti aikaisemmin? Olen toki antanut rahaa hyväntekeväisyyteen lahjojen ja lahjoitusten muodossa paljonkin joka joulu sekä katastrofien sattuessa, mutta säännöllinen kuukausilahjoittaminen on aina harmillisesti kaatunut saamattomuuteeni. Turha menneisyyttä on kuitenkaan katua, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa nyt.

Jo teemavuoden alkaessa (teemani tällä vuodelle ovat siis olleet vastuullisuus, raha ja hyvinvointi), päätin, että alan vastuullisuuden nimissä kuukausilahjoittaa kahteen kohteeseen: yhteen kotimaiseen ja yhteen ulkomaiseen. (Myös ajallinen panos vapaaehtoistyön muodossa on yhtä tärkeä tapa auttaa. Itselleni yrittäjänä ja pienen lapsen äitinä sopii vain tällä hetkellä paremmin rahallinen osallistuminen.) Kun omassa elämässä saa olla kiitollinen monesta asiasta, tuntuu entistä tärkeämmältä auttaa muita: antaa takaisin yhteiskunnalle, niin kuin rapakon takaiset hyväntekeväisyysgaaloja järjestävät kotirouvat tapaavat sanoa.

Jo silloin, kun suunnittelin oman #Helmikorvakoruvallankumous-korun, minulle oli itsestään selvää, että korusta tulisi mennä osa hyväntekeväisyyteen. Valitsin kohteeksi Naisten Pankin siksi, että toiminta muuttaa rakenteita pysyvästi maissa, joissa naisten asema ja oikeudet ovat perinteisesti olleet huonot. Toiminta ei suhtaudu naisiin passiivisina lahjoitusten vastaanottajia, vaan aktiivisina tekijöinä: naisia tuetaan yrittäjyydessä ja heitä koulutetaan, mikä heijastuu positiivisesti koko naisen kyläyhteisöön ja perheeseen, siis myös puolisoon ja tuleviin sukupolviin. Huikeaa on sekin, että Naisten Pankki on suomalainen keksintö!

Suunnittelemallani rannekorulla, jonka myynnistä aina kolme euroa menee Naisten pankille, on jo nyt mahdollistettu kaksinumeroinen määrä ammatteja naisille. Lämmin kiitos ihan kaikille korun tilanneille mukana olemisesta! Aidoista makeanvedenhelmistä valmistettua rannekorua myy ihana kahden suomalaisnaisen yritys, HelmiOnHelmi.

Suunnittelemissani versiossa on vaihtoehtona musta, valkoinen ja beige tupsu, mutta HelmiOnHelmi-naiset Janna ja Paula keksivät lisätä valikoimaan lokakuun Roosa nauha -teemaisesti uuden pinkin tupsun. Myös itse rannekorua saa nyt valkoisten helmien lisäksi hennon pinkin sävyssä, jos oikein pinkille päälle sattuu. Meillä asuva kaksivuotias kleptomaani varasti totta kai pinkit helyt itselleen, mutta onneksi sain sentään napattua kuvat.

#Helmikorvakoruvallankumous-rannekorun pääsee tilaamaan HelmiOnHelmi-sivuilta ja taas suoran lahjoituksen Naisten pankille tekemään Naisten Pankin sivuilla. Naisten pankkiin voi liittyä kuukausilahjoittajaksi (jo niinkin pienellä sumalla kuin viidellä eurolla) tai lahjoittaa naiselle kertaluontoisesti ammatti 30 eurolla. Minua tämä jotenkin herkistää jo valmiiksi joulun lähestyessä: samalla summalla saa täällä naiselle lahjaksi maljakon, kohdemaissa elämän mullistavan ammatin. Toiminta on todella merkityksellistä, sillä maailman äärimmäisessä köyhyydessä elävistä ihmisistä 70 % on naisia.

Herkistymiseksi menee seuraavakin, sillä kyse on vähävaraisista lapsiperheistä, joita on järkyttävän paljon: Suomessa yli 100 000. Toisin sanoen joka kymmenes lapsi ympärillämme on vähävarainen. On meitä, jotka itkevät asiaa kotisohvalla, ja on Tuulia Järvisen kaltaisia ihmisiä, jotka menevät ja perustavat asiaa auttavan palvelun. Olen niin ylpeä Asennemedia-kollegastani, etten sanotuksi saa.

Juuri lanseerattu Venner on vähävaraisten auttamiseksi ja voimaannuttamiseksi perustettu suomalainen ruokapalvelu, joka toimittaa ravitsevaa ruoka-apua kotiovelle yhteistyössä Hope ry:n kanssa. Köyhyys on yhteydessä monenlaisiin ongelmiin, ravinnon puutteeseen mutta myös sosiaalisiin ongelmiin. Siksi avulla on monta tärkeää tehtävää: antaa kuormittavassa tilanteessa väylä terveellisempään elämäntapaan ja helpompaan arkeen, sekä saada vähävaraiset perheet kokemaan itsensä konkreettisen avun kautta arvostetuiksi.

Vähävaraisen perheen kotiovelle toimitettava viikon ruokakassi sisältää ainekset koko viikon lämpimiin kasvisruokiin, ja sen ravitsemus on tarkasti suunniteltu. Lisäksi kassi sisältää kilon hedelmiä, oliiviöljyä, D-vitamiinia ja reseptivihon. Yhteistyökumppanina toimii Kauppahalli24, ja kassit toimitetaan perille ihan samanlailla kuin muutkin kaupan ostokset alleviivaamatta perheen kuulumista avustuksen piiriin.

Minusta tämänkaltainen apu tuntuu erityisen tärkeältä siksi, että samanaikaisesti, kun osa suomalaisista voi chiavanukkaineen paremmin kuin koskaan, osa jää yhä enemmän jälkeen, ja sitä tärkeämpää on yrittää katkaista periytyvä huono-osaisuus. Mikään sellainen päivittäinen elinehto kuin hyvä ravinto ei todellakaan saisi olla luokkakysymys.

Yksi kassi maksaa 90 euroa, mutta jo 15 eurolla pystyy lahjoittamaan Venner-sivuilla kuudesosakassin ja lahjoittamisesta saa kaupan päälle saman terveellisen e-reseptiikan itsekin. Vennerillä ei ainakaan vielä ole kuukausilahjoitusmahdollisuutta, joten teen itse niin, että lahjoitan kerralla isomman summan, ja sitten taas kvartaalin päästä seuraavan. Tästä on nyt muistutus kalenterissa, niin ei pääse vahingossakaan unohtumaan. Toimintaa tukemassa on monta venneriä, muun muassa Arman Alizad ja Jenni Pääskysaari.

Tällaiset ovat minun hyväntekeväisyyskohteeni. Lisäksi jatkan joululahja-avustuksia ja katastrofien tukemista, ja blogin kautta saadut tavarat, joita en itse tarvitse, lahjoitan hyväntekeväisyyteen. Silti myönnän, että riittämättömyyshän tässä iskee, koska maailmassa olisi niin paljon muutakin autettavaa, mutta jostain on vain aloitettava. Jos me kaikki kynnelle kykenevät teemme jotakin, on se paljon yhteensä se.

Olisi kiva kuulla, millaisia avustuskohteita teillä on tai minkälaista vapaaehtoistoimintaa teette.

Mielenkiintoista on myös se, miten filosofi Frank Martela Valonöörit-kirjassaan, josta kirjoitin myös Hyvästä elämästä ja elämän tarkoituksesta -postauksessa, puhuu hyväntekeväisyydestä: yksi ihmisen perustarpeista on hyvän tekeminen ja sillä, että koemme itsemme tarpeellisiksi, on itse asiassa suuri vaikutus myös omaan henkilökohtaiseen onnellisuuteemme.

Positiivisuus ja self-help – mitä niistä pitäisi ajatella?

19.8.2018

Aion nyt tarttua aiheeseen, joka on minua todella pitkään mietityttänyt, jopa vaivannut. Taidan kirjoittaa tekstiä enemmän itselleni kuin teille, jäsentääkseni ajatukseni aika vaikean ja monimuotoisen asian ympäriltä. Samalla tietysti toivon, että voin herättää ajatuksia teissäkin.

Aiheena on positiivisuus ja self-help, mitä niistä ajattelen.

Suhtaudun hyvin epäilevästi kaikkivoipaiseen positiivisuuteen. Maailmassa on valtavasti asioita, jotka eivät mistään näkökulmasta katsottuna ole positiivisia. Asioita, jotka ovat vain ja ainoastaan, anteeksi ranskani, perseestä. Parantumattomassa sairaudessa ei ole mitään positiivista, lukuisia uhreja vaatineessa siltaromahduksessa ei ole mitään positiivista, vuosikymmeniä jatkuneissa vainoissa ei ole mitään positiivista, naapurista kantautuvissa kotiväkivallan äänissä ei ole mitään positiivista.

Keskeneräisessä maailmassamme on ja tulee aina olemaan myös negatiivisia asioita – ne kuuluvat elämään. Ja koska elämään kuuluu ikäviä asioita, niin silloin elämään kuuluu myös ikävien asioiden kohtaaminen, hyväksyminen ja tunnistaminen.

Surua, pettymystä, epätoivoa, pelkoa tai ahdistusta ei voi lakaista positiivisuuden alle. Negatiivisten tunteiden kieltäminen on äärimmäisen pelottava tapa, joka ylläpitää epätervettä pärjäämisen kulissia. Kriisin keskellä ei tarvitse jaksaa olla reipas tai positiivinen. Kriisin keskellä saa olla voimaton.

Mutta eihän tämä asia tietenkään näin yksinkertainen ole. Jos olisi, ajattelisin, että myös nenän edestä mennyt bussi riittäisi syyksi viikonmittaiseen äksyilyyn. Ei se riitä, se kun on vain nenän edestä ohi mennyt bussi – ei loppujen lopuksi mitään kymmenen minuutin viivettä enempää. Kaikkihan me tiedämme valittajaihmistyypin, jolle jokainen kaupasta loppunut jugurtti on maailmanloppu. Pidän ihmistyyppiä yhtä raskaana kuin kuka tahansa muukin.

Minulle elämänmyönteisyys on kaikista eniten perspektiiviä ja asennetta. Viisautta erottaa ne asiat, joilla oikeasti on merkitystä niistä, joilla ei ole. Pyrin suhtautumaan myönteisesti ja ratkaisukeskeisesti nenän ohi menneeseen bussiin: sille ei voi mitään, että tällä kertaa myöhästyn vähän tai katson Reittioppaasta toisen. (Sillekään ei voi mitään, jos joku kerta asiasta herpaannun.) Taas kriisiin kohdalla ei tulisi mieleenkään vähätellä tapahtunutta: menetin puolisoni, mutta ei se mitään, katson Tinderistä toisen.

Ajattelen, että positiivisuus voi oikeanlaisena työkaluna olla merkittävä voimavara, vääränlaisena harhaanjohtavaa tosiasioiden kiistämistä. Pekka Hyysalon kuntoutumiseen tahdonvoimalla on varmasti ollut merkittävä vaikutus, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki neliraajahalvaantuneet oppisivat kävelemään pelkällä positiivisella päättäväisyydellä.

Positiivisuus ei missään määrin ole ratkaisu kaikkeen, mutta myönteinen elämänasenne voi edesauttaa haasteista selviytymistä. Myönteisyys voi myös olla liikkeellepaneva voima mennä esimerkiksi kuntoutukseen tai terapiaan – siis nimenomaan kohtaamaan vaikeat ja negatiiviset asiat, koska uskoo mahdollisuuteen päästä niistä yli.

Tästä päästäänkin sujuvasti itseensä uskomiseen.

Paperi T sen sanoi Trendin haastattelussa: “Vaikka uskoisit itseesi, voit silti olla ihan paska”.

Se, että kaikki on mahdollista, kun vain tekee tarpeeksi töitä unelmansa eteen, on suurin huijaus sitten kestävien sukkahousujen. Ei meistä kaikista yksinkertaisesti tule hyviä pituushyppääjiä tai laulajia, vaikka kuinka uskoisimme itseemme. Näkeehän se Idolsin koelauluissakin, usko itseen ei todellakaan yksin riitä.

Toisaalta pitäisikö meidän sitten tyytyä ajattelemaan pelkästään niin, että olemme syntyneet tietynlaiseksi emmekä voi muuksi muuttua.

Self help -kirjallisuutta parjataan koko ajan oman navan kaivelusta. Se toki on myös yksinkertaistavaa miten teen omasta elämästäni mahdollisimman onnellisen -itsekeskeisyyttä, mutta itselleni self-help on nimenomaan koko elämän kirjon kohtaamista ja käsittelyä. Pysähdyn elämäni äärelle – en pelkästään elääkseni itse merkityksellisempää elämää – vaan myös ollakseni tasapainoisempi vanhempi tyttärelleni ja puoliso kumppanilleni, siis ihmisille ympärilläni.

On muutenkin kohtuutonta niputtaa kaikki omaa elämää koskeva ja ajattelua laajentava kirjallisuus samaan self-help -nippuun: mukana on varmasti pöytälaatikkopositiivareita, mutta miksi minusta on paljon todennäköisempää tarttua arvostetun filosofin tai psykiatrin teokseen.

Esimerkiksi (filosofi) Frank Martelan Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja on self-help -ennakkoluulosta poiketen päinvastoin sitä mieltä, että ihminen ei todellakaan ole oman onnensa seppä, ja että onnellisuus on huono päämäärä, enemmänkin se tulee sivutuotteena. Seuraavaksi aion lukea (filosofi) Sami Pihlströmin teoksen Ota elämä vakavasti – negatiivisen ajattelun opas, joka kannustaa katsomaan asioita kriittisestä näkökulmasta.

Luen siis self-helpinä kirjallisuutta, joka kritisoi self-helpiä – kehittääkseni itseäni ja ajatteluani, mikä on self-helpin tarkoitus.

Suhtaudun äärimmäisen kriittisesti siihen, että elämästä pitäisi siivota tai konmarittaa ihmisiä. Juuri tällä tuetaan sitä ajatusmallia, että vaikeaa elämänvaihetta läpikäyvä ihminen on omaa positiivista elämää häiritsevä taakka.

Mutta totta on sekin, että elämässä on myös siivottavia ihmisiä ja asioita. Jos viisveisaamiseen kannustava kirja rohkaisee yhtäkin ihmistä jättämään väkivaltaisen parisuhteen tai oppimaan tuntemaan oman jaksamisen rajat, on self-help herätellyt oikeanlaiseen, terveeseen, itsekkyyteen.

Mitä yritän tällä köyhännaisenmaaretkalliomaisella tekstillä sanoa on, että positiivisuudessa ja itsensä kehittämisessä on valtavasti eri harmaan sävyjä ja olen kyllästynyt niiden yksinkertaistamiseen.

Self-help ei ole vain self-helpiä, vaan myös science-helpiä: kirjallisuutta, joka ei tarjoa valmiita nopeita ratkaisuja, vaan joka tieteen keinoin auttaa ymmärtämään maailmaa ja laajentamaan ajattelua. Mitä noloa ja halveksuttavaa siinä on, en ole vielä keksinyt.

Hyvästä elämästä ja elämän tarkoituksesta

29.5.2018

Kerroin viime viikolla Tukholman-matkasta ja siitä, miten Finnairin koneessa lukemani BlueWingsin juttu Frank Martelan ajatuksista onnellisuudesta kosketti sisällöllään ja ajankohtaisuudellaan. Olen tämän vuoden aikana pohtinut hyvää elämää enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Filosofi uskoo, että avain onnellisuuden saavuttamiseen on se, että onnellisuuden metsästämisen lopettaa. Ajattelemme helposti, että kunhan ostamme isomman talon, saamme paremmin palkatun työn tai vietämme ylenpalttisen loman, onnellisuus seuraa perästä. Martelan mukaan elämä ei kuitenkaan toimi niin. Jos ihminen koko ajan yrittää optimoida onnellisuutensa, hän ei pysty olemaan tyytyväinen mihinkään. Näin ihminen elää koko ajan tulevaisuudessa pääsemättä koskaan perille. Ilmiölle on termikin, hedonic treadmill.

Ajattelin nyt paljastaa teille en sen enempää enkä vähempää kuin elämän tarkoituksen. Elämän tarkoitus on muut ihmiset.

Nämä sanat meille sanoi yksi tärkeä ja sanomattakin selvää aika viisas ihminen vajaa viisi vuotta sitten naimisiin mentyämme. Sanat ovat kulkeneet mukanani siitä lähtien, enkä vielä tänä päivänä ole kuullut mitään yhtä paljon ajatusmaailmaani vaikuttanutta.

Martela puhu jutussa aivan samasta asiasta, siitä, miten vahingollista nykyinen individualismin ylikorostuminen on. Yksilökeskeisyys saa meidät unohtamaan sen, että itse asiassa henkilökohtainen menestys, onnellisuus ja jopa minuus on täysin muista ihmisistä riippuvainen.

Jos elämän tarkoitus on muut ihmiset, keskitymmekö elämässä oikeisiin asioihin?

Olen monta kertaa yrittänyt punnita valintoja tämän ajatusmaailman kautta. Olen miettinyt, viekö jokin valinta minua lähemmäs vai kauemmaksi muista ihmisistä. Vaikka saisin käyttööni enemmän rahaa, onko se pois ajasta, jonka voin ihmisten kanssa viettää.

Hedonistinen juoksumatto on toinen aihe, joka ei ole jättänyt minua rauhaan, ja jota olen miettinyt todella paljon. Olen läheltä seurannut jo ihan alanikin puolesta monenlaista suhtautumista materiaan, ja joutunut siksi punnitsemaan entistä tarkemmin myös omaa suhdettani siihen.

Otetaan esimerkiksi luksustuotteet. Minä en ainakaan ole sen yläpuolella, etteikö minulla olisi aarrekartalla arvokkaampia materialistisia haaveita. Kysymys on siitä, miten lopulta toteutuneeseen haaveeseen suhtautuu.

Olen nähnyt läheltä sen, kuinka edellinen luksustuote on hädin tuskin unboxingista päässyt, kun mielessä on jo seuraava samanlainen. Ja sitten taas sitä seuraava. Haave, joka vielä hetki sitten tuntui merkitykselliseltä, muuttuu toteutuessaan täysin yhdentekeväksi. Tällä ajatusmaailmalla, hedonistisella juoksumatolla, ei ole koskaan mahdollista saavuttaa tyytyväisyyttä eikä päästä perille.

Onneksi olen todistanut myös sen, että tyytyväisyys on mahdollista saavuttaa. Ihmisen on mahdollista tavoitteen saavuttamisen jälkeen rauhoittua arvostamaan omistamaansa.

Ensimmäisen kaltainen, ei-mihinkään tyytyvä materialisti en halua olla, jälkimmäinen haluan. Siksi puhun nykyään niin paljon tasapainosta ja tyytyväisyydestä. Kyse ei ole asketismista, vaan päinvastoin tavaran entistä suuremmasta arvostamisesta, perille pääsemisen ja rauhan saavuttamisen tunteesta jatkuvan levottomuuden ja jahtaamisen sijaan.

Minusta materia voi parhaimmillaan symboloida montaa hyvin syvällistäkin teemaa: sitä, millaista elämää haluamme elää, millaiseen joukkoon haluamme kuulua, millaisia asioita haluamme viestiä ja millä haluamme itsemme vaikka onnistuneesta projektista tai sairauden voittamisesta palkita. Ongelma materiasta tulee vasta siinä vaiheessa, kun se alkaa määrittää elämää – kun mikään ei koskaan ole tarpeeksi.

BlueWings-artikkelin myötä muistin, että minullahan on edelleen lukematta kotikirjahyllyssä oleva samaisen Frank Martelan Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja. Olen päässyt jo kirjassa noin puoliväliin ja kokenut teoksen todella merkitykselliseksi. BlueWingsin artikkelin filosofi päättää John Lennonia mukaillen Happiness happens to you when you’re busy doing meaningful things.

Instagram

Uusimmat postaukset

Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä