
Voi olla, että tämä on osalle ihan itsestäänselvä vinkki, mutta jaan vinkin kuitenkin, koska itse olen hyödyntänyt tätä ajatusta vasta jonkin aikaa. Enää en eläisi ilman. Kyseessä on erilliset kasvopyyhkeet.
Tiedättehän sen tunteen, kun meikit pesee, vaikka meikit pesisi hyvillä aineilla ja moneen kertaankin, pyyhkeeseen jää silti aina meikkitahroja? Se on minusta ikävännäköistä ja lyhentää suotta varsinaisen kylpypyyhkeen käyttöikää. Eikä meikistä pestyn naaman kuivaaminen yleiseen käsipyyhkeeseen tunnu yhtään sen paremmalta.

Niinpä olen alkanut käyttää pieniä pyyhkeitä kuivaamaan kasvot pesun jälkeen. Kaikki alkoi siitä, kun minulla olisi ylimääräisiä pieniä valkoisia pyyhkeitä, joita kokeilin tähän tarkoitukseen. Itse tapa jäi heti mieluisana käyttöön, mutta valkoisia pyyhkeitä tarkoitukseen ei voi suositella parhaalla tahdollakaan. Niihin meikkitahrat pinttyvät välittömästi.
Siispä hankin nyt kolmen setin kasvopyyhkeitä harmaassa värissä. Nämä neliönmuotoiset (30×30 cm) luomupuuvillaiset ovat ihan tähän tarkoitukseen suunniteltuja H&M Home Classic Collection -mallistosta. Mutta mikä tahansa pieni pyyhe totta kai käy (paitsi sitä valkoista en voi suositella).

Minusta kasvopyyhkeitä kannattaa olla esimerkiksi kolme, niin osan saa välillä pesuun. Näitä on kiva kuitenkin vaihtaa puhtaiksi aika usein. Minusta tämä on ollut kaiken kaikkiaan hyvä muutos peseytymisrutiineihin. Oma henkilökohtainen kasvopyyhe tuntuu hygieeniseltä ja mikä tärkeintä, pidentää tosiaan varsinaisten kylpypyyhkeiden ja käsipyyhkeiden ikää säästämällä ne pinttyviltä meikkitahroilta.
Kuvaan myöhemmin kodinhoitohuoneenakin toimivan kylpyhuoneen kokonaan, kun saamme sen järjesteltyä kuntoon. Saunastahan tuli tietenkin varasto muutossa, mutta viime viikonloppuna pääsimme ensimmäistä kertaa löylyihin – vielä kasojen yli hyppien, mutta toivottavasti pian koittaa myös odotettu levollinen saunahetki.