En muista, koska olisin ollut lomalla välipäivät. Harvinainen herkku maistui erityisen hyvältä, sillä pääsimme testaamaan uuden helsinkiläishotellin, Lilla Robertsin. Ylellistä hotelliyötä kotikaupungissa osaa todella arvostaa siinä vaiheessa, kun lomareissun on tapahduttava lähes huutoetäisyyden päässä Kättäristä.
Olin jo ehtinyt henkisesti jättää joulun taakseni, mutta joulukuusella koristeltu, takan lämmittämä aula sai toisiin aatoksiin. Pipareista ja kinkusta en enää pystyisi nauttimaan, mutta juhlan fiiliksestä kyllä. Myös kaupungilla kävi jouluinen kuhina: somisteet olivat paikoillaan ja alejahti kävi kuumana. Joululuolistaan kömpineet kaupunkilaiset olivat selvästi tohkeissaan päästessään jälleen liikkeelle ja ihmistenilmoille.
Lomalla kotikaupungissa -minibreikkiin on alkanut jo vakiintua tietyt perinteet. Pieni putiikkikierros sekä hyvän, mielellään uuden ravintolan testaaminen (tosin nyt suurin osa ravintoloista oli joululomalla, varmasti ansaitulla sellaisella, mutta lomalaisten ja turistien määrän huomioon ottaen en ymmärrä ajoitusta).
Lisäksi asiaan kuuluu hotellikylppärin rauhassa tehdyt kauneushoidot, jotka kotona usein jäävät. Lisäisin tähän myös tavallista paremmat yöunet, mutta näillä raskausviikoilla REM-käppyrät saavat Kreikan pörssikurssitkin näyttämään tasaisilta.
Lilla Roberts oli juuri sitä, mitä odotin – eivätkä odotukseni olleet matalalle – hotellillinen huikeaa sisustusinspiraatiota. Vaikuttava yhdistelmä klassisuutta, siirtomaatyyliä ja art decoa maustettuna sopivan surrealistisilla wau-efekteillä.
Suosittelen yöpymistä kaikille tyylikkyyttä, palvelua ja persoonallisuutta arvostaville. Yhtä lailla aulabaariin kannattaa poiketa drinkeille tai testata kaupungin fiilikseltään tukholmalaisin trendiravintola, hotellin oma Krog Roba.
Kohti klassisempaa ja hotellimaista sisustusta haluaisin omaakin kotia viedä, luopumatta tietenkään liikaa modernista raikkaudesta. Olkoon se sisustuksen teema ja suunta vuonna 2016. Tästä vuodesta ajattelin tehdä vuosiraportin Nooran sabluunalla. Vastaus kevyeen 37 kysymykseen tulossa siis vuodenvaihteessa.
Hotelli tarjosi yöpymisen.