Minulle yksi suosikkipuuha kotona on lehtien lukeminen joko iltapäiväkahvin kanssa sohvalla, iltateen kanssa pöydän ääressä tai ennen nukkumaan menoa sängyssä. Pidän lehtien lukemisesta niin paljon, että valitettavasti se vaikuttaa heikentävästi lukemaani kaunokirjallisuuden määrään. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että pääasia on lukea ylipäätään jotain, ja saahan hyvin kirjoitetuista artikkeleista valtavasti ajateltavaa ja perspektiiviä. Kaiken kaikkiaan lehdet tyydyttävät tiedonjanoani erilaisista ajankohtaisista ilmiöistä.
Tiettyjä lehtiä luen aina (palaan suosikkeihini myöhemmin), mutta lukemisessani näkyy vahvasti myös meneillään oleva kiinnostuksen kausi. Tällä hetkellä en niinkään ole kiinnostunut sisustamisesta sikäli kuin sillä tarkoitetaan vaikka verhojen vaihtamista, vaan parhaillaan minua kiinnostaa asuminen laajempana ilmiönä ja koti osana hyvin voimista. Tähän teemaan liittyen suosittelen kolmea lukunautintoa.
Helsingin Sanomien kuudesti vuodessa julkaisema Teema keskittyy uusimmassa numerossaan kotiin ja asumiseen. Lehdessä käsitellään esimerkiksi kodin tyypillisiä ongelmakohtia, puhutaan suomalaisten kotien muutoksesta, pohditaan älyteknologian vaikutusta asumiseen, kirjoitetaan nykyaikaisesta siivoamisesta ja vertaillaan vuokralla asumisen kannattavuutta asunnon ostamiseen. Lisäksi lehdessä on lukuisia lyhyempiä näkökulmia ja puheenvuoroja asumisen eri teemoista. Tätä lehteä ei minusta kenenkään kodista kiinnostuneen lukijan kannata jättää väliin.
Hollantilainen Flow on täydellinen ajankuva tästä hetkestä: onhan julkaisu omien sanojensa mukaan ylistys luovuudelle, epätäydellisyydelle ja elämän pienille iloille. Ajanhenkinen kuvitus yhdistettynä juttuihin elämän yksinkertaistamisesta, luovista yrittäjistä ja newyorkilaisesta meditaatiosta sisältää kaikki katastrofin ainekset olla jo liiankin kliseinen hipsteriraamattu, mutta kaikesta huolimatta maanläheisestä lehdestä tuli levollinen olo. Flow on arvokas, mutta enemmän julkaisu muistuttaakin kirjaa kuin lehteä, ja on varmasti sellainen slow reading -teos, jota makustelee pitkään.
Hyvin samaa linjaa Flow’n kanssa jatkaa niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti myöskin englanninkielinen Breathe. Lehdet teemat ovat wellbeing, living, mindfulness, creativity ja escaping. Mukana on muun muassa artikkelit huijarisyndroomasta, tyytyväisyyden löytämisestä koko ajan parempaa tavoittelevassa yhteiskunnassa, luovasta studio-työtilasta, podcastien kuuntelun voimasta ja tietoisemmasta Instagramin käytöstä. Aiheistaan huolimatta en pidä lehteä ollenkaan liian korkealentoisena, vaan hermoja lepuuttavana ja hyvää tekevänä.
Kaikkia mainittuja lehtiä saa ainakin Helsingin keskustan Akateemisesta. Perinteisen naistenlehden kiiltävän paperin himoa ja aivot narikkaan -tarvetta yksikään näistä lehdistä ei tyydytä, mutta ne tuovat todella virkistävää vaihtelua mielenrauhaa ja ajateltavaa hakevalle.
Levollista viikonloppua!