Kaupallinen yhteistyö, IKEA ja Asennemedia

Kaiken keskellä on ollut eheyttävää huomata, miten me pystymme sopeuttamaan asumistakin, katsomaan tiloja ja huonekaluja uusin silmin ja arvostamaan kotia elämän keskipisteenä vielä aikaisempaa enemmän. Toivon, että luova ja joustava suhtautuminen asumiseen olisi yksiä niistä asioista, jotka jäisivät ajatteluumme pysyvästi.
Naureskelin kanssanne, että kohta varmasti toimistoa tulee pidettyä saunassa – loput arvaattekin: lauteillahan (ilman löylyjä, tarkennan) minä yksi päivä naputtelin espresso seuranani läppäriä, kun mies teki töitä makuuhuoneessa, lapsi katsoi telkkaria olohuoneessa ja vauva nukkui lastenhuoneessa eikä pihalle vielä tarjennut. Enkä ollut edes ainoa: moni kehui saunanlauteita ergonomisena seisomistyöpisteenä. Joku teistä oli koonnut uusiin tarpeisiin kerrossänkyä ja vaikka mitä muutakin on nyt kodeissa keksitty.

Meillä hurjasti arjen toimivuutta edistänyt ratkaisu on ollut se, että siirsimme VITTSJÖ-työpöydän olohuoneesta makuuhuoneeseen. En olisi ikinä ajatellut, että se sinne mahtuu, mutta niin vain se mahtui, kun ennakkoluulottomasti kokeilimme.
Uskon, että emme ole ainoita kotona työskenteleviä, jotka ovat siirtäneet tai tarvinneet uusia työpisteitä. IKEA-valikoimaan kuuluu todella laaja valikoima erilaisia työpöytiä: valmiita kokonaisuuksia sekä erilaisia jalkoja ja pöytälevyjä sopivan kokonaisuuden luomiseksi.

Mieheni (selkävaivoissaan, keski-ikä ei lähesty yksin) on jo pitkään haaveillut säädettävästä työpöydästä, joita BEKANT-toimistopöydissä löytyy useita vaihtoehtoja. Haaveilemme siitä, että meillä olisi seuraavassa kodissa molemmille oma työpiste. Erillinen työhuone saattaa olla epärealistinen haave, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Eikä työtilan tarvitse välttämättä olla huone, vaan joku tila ylipäätään: kulmat, käytävät ja käyttöullakot ovat kaikki mahdollisuuksia.
Nyt, kun koti mukautuu uudenlaiseen arkeen, on erityisen tärkeää, että elämästä pystyy tekemään toimivaa, viihtyisää ja mukavaa, mitä se sitten itse kunkin kohdalla tarkoittaa.

Onkin ilo kertoa, että IKEA-verkkokauppa on auki 24/7 ympäri Suomen. Kuten tavallisesti, verkkokaupasta voi tehdä tilauksen postipakettina tai kotiinkuljetuksella, jälkimmäisen osalta sovittaessa niin, että tilaus toimitetaan kotiin ilman lähikontaktia.
Lisäksi tuotteet voi noutaa noutopisteeltä tai -automaatista. Uudistunut Click & Drive -palvelu mahdollistaa ostosten noudon suoraan lastausalueelta tai parkkipaikalta ilman asiointia tavaratalossa. Uusi IKEA Lähinouto -palvelu taas tuo rekalla nyt myös suuremmat verkkotilaukset noudettavaksi suoraan kaupunkeihin entistä edullisemmin 19 eurolla. Tarpeita on siis mahdollista saada kotiin monella eri turvallisella tavalla helpottamaan uudenlaista arkea.

Itse odotan sitä, että elämä siirtyy entistä enemmän ulos, takapihalle ja terassille. Pian kompaktit neliömme tuplaantuvat yhdellä terassioven avauksella: miten paljon se ilahduttaakaan lasten kanssa ja muutenkin, ja jo parveke tuottaa nyt varmasti enemmän iloa kuin koskaan. Minulta kysyttiin vinkkejä ulkokalusteisiin ja IKEA-valikoimasta löytyy todella paljon omaa silmääni miellyttäviä vaihtoehtoja, joita mielelläni jaan.
HAVSTEN on makuuni täydellisen moderni, kevyt ja vaalea sarja. HATTHOLMEN-ruokapöytä ulkokäyttöön on tyyliltään melkein identtinen sen kanssa, mikä meillä on. KROKHOLMEN-sarjasta taas löytyy kauniita apupöytiä pihalle nätin beigenä. SKARPÖ-nojatuolin näkisin meillä lisätuoleina, jos sellaisille tulisi tarve. Niin kuin ennenkin, minua eniten terassin sisustamisessa miellyttää valkoisen ja beigen pehmeä yhdistelmä, harmaalla ja vaalean puun sävyllä maustettuna.

Ajankohtaista meillä niin ikään – ja koska se ei olisi! – on järjestys. Kuten olen kertonut, kotona olemisen alettua aloin itse heti järjestellä. Se on minun tapani rauhoittaa ja selkeyttää mieltä.
Kuitenkaan vain henkiseen tilaan järjestely ei ole liittynyt, vaan fyysiseenkin. Kompaktin kolmion kaappeja järjestellessä työstin samalla sitä, että tulemme jatkamaan, paitsi pidemmällä tähtäimellä asuntohaaveilua, myös tässä kodissa asumista toistaiseksi niin pitkään kuin tilanne vaatii.
Järjesteleminen on tuonut minulle tähän tilanteeseen tyyntä hyväksymistä ja harmonian hakemista. Niin mukava kuin esimerkiksi lehtien vuosikertoja olisikin ollut säilyttää, nyt on hyvä hetki harjoitella luopumista. Enemmän kuin lehtipinoja, tarvitsemme tilaa ja toimivuutta.

Ensimmäiseksi kävinkin kiinni olohuoneemme BILLY-kaappeihin: korkeaan vitriinioviseen, jossa säilytän muun muassa maljakoita ja kynttilöitä, sekä matalaan valkoiseen, joka television alla kätkee sisäänsä lehdet ja kirjat. Oloni keventyi sitä mukaa kuin kaapitkin, nyt on paljon helpompi hengittää.
Lastakin osallistin järjestelyyn, saimme siitä kivaa yhteistä ja hyödyllistä tekemistä muutamalle päivälle. Olimme jo käyneet lastenhuonetta läpi, mutta sen myötä, että nelivuotias on joka päivä koko päivän kotona, olemme vielä tehneet hienosäätöä.

Tein esimerkiksi sen, että kokosin kaapissa siellä täällä olevat puuhat keskikokoiseen KUGGIS-laatikkoon, joka on helppo nostaa sellaisenaan ruokapöydälle. Puuhalaatikossa säilytämme muovailuvahat, vesivärit, katuliidut, liiman, teipit ja sen sellaiset. Värikynät ovat niin ikään KUGGIS-laatikossa, pienemmässä koossa.
Väritys-, puuha- ja tarrakirjat sekä piirustusvihot järjestelimme olohuoneen kaapista vapautuneisiin KVISSLE-lehtikoteloihin. Myös lehtikotelot on helppo nostaa puuhastelun ajaksi ruokapöydälle ja takaisin kaappiin ilman, että vihot pyörisivät yksittäisinä siellä ja täällä.

Niin ikää seuraa lapsille on pitänyt lastenhuoneeseen aikoinaan tuunattu DUKTIG-leikkikeittiö. Miten hyvin se onkaan palvellut esikoisen kanssa ja miten paljon riemua siitä nyt onkaan myös pikkusiskolle. Vauva saattaa touhuta leikkikeittiössä pitkiäkin aikoja ”kokkaamassa” eli kolisuttamassa kattiloita ja järjestämässä leikkiruokia. Harva se päivä lattialle levittyy myös PLUFSIG-jumppamatto ja FLÅDIS-koreissa puinen LILLABO-junarata.
Tällä hetkellä meillä on työn alla suunnitella pihalle lisää leikkimismahdollisuuksia hiekkalaatikon kaveriksi. Puuhapaikalle tulee varmasti käyttöä, kun lapsia on kaksi ja kotosalla ollaan nyt niin paljon. Emme valitettavasti ole kovin käteviä käsistämme DIY-projektien kanssa (leikkikeittiön markiisi jää historiaan harvinaisuutena), mutta työstämme erilaisia kevyesti toteutettavia ideoita jonkinlaisesta ulkokeittiö-jäätelökioski-puuhastelupaikasta lapsille.

Vielä, kun saisin pikku kleptomaanin ymmärtämään asetelmien päälle: olohuoneen pyöreä VITTJÖ-sohvapöytä onkin tämän tästä tyhjennettävä vikkelien käsien alta. Olisikohan IKEA-verkkokaupassa säädettävää sohvapöytää, jonka voisi aina päivisin nostaa baaripöydän korkeudelle?
Kevään aikaisemmat IKEA-postaukset Koti järjestykseen luonnollisesti uusiutuvia kuituja hyödyntämällä ja Kaikkien aikojen lempisarjani järjestämisessä: Ikea Kuggis löytyvät linkkien takaa. Instagram Storyyn nostan vielä erikseen kahdeksan minun #kaunisjärjestys-suosikkiani IKEA-valikoimasta kevätsiivouksesta ja -järjestämisestä innostuneille.
Täällä palvelee IKEA-verkkokauppa ja tästä pääsee tutustumaan Click & Drive -palveluun. Toivotan kaikille tarpeiden mukaan hyödyllisiä hankintoja helpolla ja turvallisella tavalla, ja pysykää terveinä!