Kaupallinen yhteistyö, IKEA ja Asennemedia

Kuten tiedätte, me etsimme uutta kotia, koska toiveemme on kasvaneen perheen myötä saada samalta alueelta hieman lisää tilaa. En ole ollenkaan villien spontaanien päätösten ihminen, vaan olen jo todella pitkän aikaa kypsytellyt sitä, millaista tunnelmaa haluaisin seuraavaan kotiin luoda. Ja se on tunnelma on luonnollinen ja pehmeä.
Uusikin koti tulee olemaan tunnistettavasti meidän tyyliämme, modernin klassista ja värimaailmaltaan valkoista, hiekkaa, harmaata ja mustaa, mutta kuten sanottu, nykyistä hieman pehmeämmin ja luonnollisemmin. Yksi isoista päätöksistä on se, että haluaisin seuraavaan kotiin vaalean puun värisen lattian.

Nyt ei kuitenkaan olla vielä seuraavassa kodissa, vaan eletään hetkessä täällä. Ja sitä varten voin sanoa: onneksi on olemassa kauniit ja käytännölliset pienesineet. Nimittäin pienesineillä voi niilläkin muuttaa kodin tunnelmaa lämpimämmäksi ja luonnollisemmaksi, ja vieläpä käytännöllisellä, vastuullisella, helpolla ja edullisella tavalla.
Järjestelijänä minua tietysti kiehtoo paitsi esineiden kauneus myös se, millaisia käyttötarkoituksia ne tarjoavat – lisää säilytystilaa ja mahdollisuuksia pitää tavarat paikoillaan.

Tavaran raivaaminen on hyvin usein paikoillaan, mutta jokaisen kategorian kohdalla karsiminen ei ole realistista tai ainakaan se ei yksin riitä. Esimerkiksi eteisen sekalaisesta seurakunnasta – kyllä te tiedätte: avaimista, heijastimista, latureista, kuulokkeista ja mistä vielä – ei ole mahdollista luopua, joten tavaralle on vain järjestettävä toimiva ja #kaunisjärjestys-filosofian mukaisesti esteettinen paikka.
Mainio tähän tarkoitukseen on kannellinen TJILLEVIPS-kori. Kori on käsityöläisen punoma ja uusiutuvasta bambusta valmistettu. Bambuhan kasvaa valtavan nopeasti, jopa metrin päivässä, eikä tarvitse juuri lainkaan lannoitteita tai torjunta-aineita.

Eteisen bambuinen TJILLEVIPS-kori on halkaisijaltaan 32 cm ja sävyltään kellertävämpi. Kylpyhuoneeseen laitoin halkaisijaltaan vähän pienemmän mutta korkeamman TJILLEVIPS-korin, jonka sävy taittaa, siksi kun se on punottu bambun varren uloimmasta kerroksesta, enemmän vihreään. Tiedoksi, jos mietitte kahden välillä paitsi koon myös sävyn puolesta.
Kylpyhuoneessa TJILLEVIPS vetää sisäänsä turhan usein ympäriinsä pyörivää pikkukosmetiikkaa ja myös tahranpoistoaineita. Erityisen kätevää näissä koreissa minun mielestäni on nimenomaan kansi, jolla tavarat jäävät katseilta piiloon.

Lukeminen taas on sellainen kategoria, jota pidän niin sanotusti positiivisena ongelmana säilyttämisen näkökulmasta. Toki monella meistä on jossain vaiheessa syytä karsia hyllyjen tursuessa vuosien takaisia numeroita (teen itse sisustuslehtien kanssa niin, että irrotan inspiroivat kuvat talteen IKEA KUGGIS -laatikoihin, niistä muuten ensi kerralla lisää), mutta noin muuten haluan, että kodissamme voi kaikenikäiset lukea niin paljon kirjoja ja lehtiä kuin sielu sietää.
Lehdet ja kirjat ovat meillä pääasiassa olohuoneen IKEA BILLY -kaapissa, mutta lisätilaa juuri sillä hetkellä luvussa oleville julkaisuille tarjoaa kaunis punottu TJILLEVIPS-juuttikori. Kori on sen verran reilun kokoinen, että siellä on näppärä säilyttää myös esimerkiksi torkkupeittoa. Neliönmallinen TJILLEVIPS toimii hyvin myös väliaikaisena säilytysratkaisuna, koska sen pystyy taittamaan kasaan ja siten tyhjänä ollessaan kori vie vain vähän kaapista tilaa.

Toinen ihan ylivoimainen korien käyttötarkoitus on lelut. Siksi, että koreista lasten on itse helppo ottaa lelut ja siivota ne sinne takaisin. Meillä tätä virkaa ovat toimittaneet punotut FLÅDIS-korit, joita olemme vain lasten lukumäärän tuplaantuessa hankkineet lisää. FLÅDIS-koreja voi käyttää kahdella eri tavalla: näin kuin meillä korkeana kahvojen kanssa tai sitten matalaksi ja laakeaksi taitettuna.
Koreja olen suositellut myös niissä tapauksissa, kun lukija on kysynyt, miten kodin saisi vauva-aikana pidettyä edes jokseenkin siistinä. Vinkkini on hankkia keskeisille paikoille, kuten olohuoneeseen, nätti kori tai pari, jonne saa äkkiä pikasiivottua vauvan lelut ja muut siellä täällä pyörivät tarpeet. Näin jo muutamassa minuutissa voi tavoittaa illuusion siististä kodista, mikä meille harmoniankaipuisille voi olla ratkaisevaa jaksamisen ja kotona viihtymisen näkökulmasta.

Luonnollisia materiaaleja ei nähdä mallistossa vain tänä keväänä, vaan jatkossakin: IKEA on asettanut tavoitteekseen käyttää tuotteiden suunnittelussa ainoastaan uusiutuvia materiaaleja ja kierrätysmateriaaleja vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen tarkoitus on pienentää raakamateriaalien määrää ja ympäristöjalanjälkeä. Tavoite on minusta valtavan hieno, ja etenkin suunnan näyttäminen on hienoa näin suuren kokoluokan yritykseltä, jonka toimien mittakaava on paljon keskivertoa suurempi.
IKEA-tuotteissa käytössä olevia uusiutuvia kasvikuituja jo mainittujen bambun, juutin ja meriheinän lisäksi ovat rottinki, banaanikuitu, vesihyasintti ja rami. Minun kuvaamani korit ovat vain osa mallistoa, joten näitä löytyy moneen makuun. Koko tarjonnan voi katsoa IKEA-sivuilta kohdasta korit. Lisää esimerkkejä ja käyttötarkoituksia taas löytyy kollegojeni inspiroivista postauksista: Jonna Leppänen löysi muun muassa mainiot lasiset bambukannelliset rasiat ruoan säilytykseen, Anne Melender taas somisti kauniisti skandinaavisen olohuoneensa.

Sain myös ratkaistua yhden meillä pitkään tapetilla olleen säilytyshaasteen: nyt on löytynyt keittiössä paikka oliiviöljylle, pöytämausteille ja muille päivittäisille ruokapöytään nostettaville tarpeille. Bambusta valmistetussa VARIERA-laatikossa on kätevä kädensija, josta laatikko on helppo nostaa ruokapöytään ja taas takaisin tasolle.

Samaa ilmettä jatkaa bambuinen RESGODS-vuodetarjotin. Rehellisyyden nimissä me emme koskaan syö aamiaista sängyssä, vaikka halusinkin sellaisen kauneuden vuoksi ikuistaa kuvaan. Oikein ihmettelin, miten 4-vuotias osasi pyytää synttäritoiveena aamiaisen sänkyyn, mutta lopulta selvisi, että niin tehtiin Pipsa Possussa. (Pipsa Possu tuntuu muutenkin opettavan elämästä kaiken oleellisen, kuten kierrättämisen ja sen, että jokainen on sänkyyn kannetun aamiaisen arvoinen.)

Vaikka me aikuiset emme sängyssä syökään, niin olohuoneessa syömme joka ilta iltateen, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja katsomme sarjaa. Siihenkin tarjotin sopii erinomaisesti, ja on kaunis ihan vain nojatessaan keittiöntasollakin.
Mikä ikinä oma toive tai tarve kodille – tai kesämökille! – kevään mittaan onkaan, lisätilan tarve, ilmeen lämpimämmäksi pehmittäminen tai molemmat, toivon, että näistä käyttövinkeistä on teille apua, kun etsitte luonnollisia, edullisia ja toimivia ratkaisuja kodin järjestyksen ja siisteyden ylläpitämiseen.