
Jokatiistaiseen tapaan kahvitauko- ja kotityöseuraksi tänään on taas julkaistu uusi Kaunis järjestys -podcast. Jaksossa seitsemän (tämän jälkeen jaksoja on tulossa vielä kolme) aiheena on karsiminen ja miten onnistua tavarataakan keventämisessä.
Oletko koskaan miettinyt, montako tavaraa meillä kodeissa on? Peruskodissa Suomessa on arvioiden mukaan 50 000 tavaraa (vertailun vuoksi Yhdysvalloissa päästään jopa 300 000 tavaraan per koti!) Tämä on aika hurja määrää tavaraa operoitavaksi arjessa.
Kun joukosta karsii turhan, on lopuille tavaroille helpompi löytää paikka, ja koti pysyy paremmin järjestyksessä. Jäljelle jääviä tavaroita myös arvostaa siistissä ympäristössä enemmän. Kerron jaksossa, millaisia erilaisia karsimistapoja voi ottaa avuksi ja mikä on 20-20-sääntö. Samoin paljastan, olenko itse katunut koskaan mitään, mistä olen luopunut.

Jakson vieras, ammattijärjestäjä, filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija Ilana Aalto kertoo, miksi karsiminen on psykologisesti haastavaa. Tavara ei ole ollenkaan vain tavaraa – ilmennämmehän sillä omaa persoonaa ja elämää. Ja sitten kuitenkin tavara on vain tavaraa, jonka ei kannata antaa hankaloittaa elämää. Yksi hyvä kysymys onkin, mitä fyysistä omaisuutta jäisit tulipalosta kaipaamaan.
Suosittelen tosi lämpimästi Ilanan kirjaa Paikka kaikelle. Kirja ei ole perinteinen järjestelysopas, vaan enemmänkin teos avaa sitä, miksi meillä on sellainen suhde tavaraan kuin on historiallisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kirja löytyy myös äänikirjana ainakin omasta palvelustani BookBeatista. Ilanaa voi seurata tilillä @ilanaaalto. Ilana on erikoistunut ammattijärjestäjänä verkkovalmennuksiin, ja vinkkaankin seuraamaan hänen verkkokurssejaan ja webinaarejaan Paikka kaikelle -sivustolla.
Kaunis järjestys -podcast löytyy tuttuun tapaan palveluista Acast, Spotify ja iTunes.