Asioita, joita ei tullut ennen lapsia ajatelleeksi: kun perhe kasvaa, on tärkeää, ellei tärkeintä, muistaa onnitella tuoretta isosiskoa tai -veljeä. Vauva ei vielä paketeista perusta ja aikuiset ymmärtävät huomion olevan vauvassa – joskin on aina huomaavaista kysyä myös äidiltä ja isältä, miten he jaksavat. Eniten huomiota perheen kasvaessa kaipaa kuitenkin sopeutumiskeinoja vasta opetteleva esikoinen, jolta on ykskaks viety perheen pienimmän rooli.
Meillä läheiset ovat muistaneet isosiskoa aivan ihanasti ja päätin ennen synnytystä, että myös me vanhemmat huomioimme esikoista isosisarlahjalla. Aikuisena koen eleen ennen kaikkea symboliseksi, mutta totuuden nimissä, kukapa pikkulapsi ei pienestä leluyllätyksestä ilahtuisi.
Me hankimme isosiskolle lääkärisetin, sillä hän oli juuri alkanut osoittaa kiinnostusta neuvola- ja lääkärikäyntejä kohtaan, ja toisaalta olisihan lääkärintarvikkeet hauska antaa sairaalassa. Kuten tavallista, oli tämäkin lelusetti pakattu valtavaan pahvilaatikkoon, mikä olisi vaatinut synnytyskassilta jääkiekkomaalivahtikokoa. Siksi purin setin auki ja paketoin stetoskoopit ja verenpainemittarit nätisti pienempään, sairaalakassiin mahtuvaan, pakettiin.
Lopulta emme koskaan antaneet lahjaa sairaalassa, sillä pääsimme jo yhden yön jälkeen kotiin, mutta iloa lahja tuotti kotonakin annettuna. Mitä en kuitenkaan ilman teidän kanssanne käytyjä keskusteluja olisi tajunnut oli se, että isosisarlahjan antaa tietenkin pikkusisar, eivät vanhemmat. Monet teistä kertoivat, että esikoinen on muistellut vielä vuosienkin päästä pikkusisarelta saamaansa lahjaa.
Isosisarlahja on helposti toteutettava, ensikohtaamiseen positiivista virettä tuova ele, sellainen, jonka ehtii vielä suurin piirtein sairaalamatkalta jostain napata. Vaan sitten on toinen huomio elämänmuutokseen liittyen, joka on hyvä tiedostaa jo kuukausia etukäteen. Jaan tämän kanssanne, sillä ilman ystäviemme antamaa lahjaa en olisi tullut tätä ajatelleeksi itse ja hullunkurisesti tähän annettiin ohjeet neuvolankin puolesta vasta sisaren syntymän jälkeen: ainakin meillä ehdottomasti tärkein yksittäinen asia sisaruuteen valmistautumisessa oli sisaren saamiseen liittyvän kirjan lukeminen.
Uskon, että kirja ja sen toistuva lukeminen melkein joka ilta kuukausien ajan oli se, mikä sai kolmevuotiaan oikeasti sisäistämään tulevan siskon ja odottamaan häntä. Kirjan sisällön lisäksi vauvan odottamista käsittelevästä iltasadusta tuli meille tärkeä kahdenkeskinen hetki.
Ajattelin jakaa avuksenne listan sisaruutta koskevista kirjoista, jonka sain neuvolasta – mutta siis hullunkurisesti vasta syntymisen jälkeen. Toivottavasti teille odottajilla on tästä iloa ja hyötyä tällä tavalla riittävän aikaisin. Mukana viimeisenä listassa on myös meidän saamamme kirja.
Lapsen kanssa luettevia kirjoja sisaruuteen liittyen:
- Gunilla Wolde: Sanna ja pikkuveli
- Eric Hill: Puppe saa pikkusiskon
- Sanna Pelliccioni: Onni-pojasta tulee isoveli
- Tuula Korolainen: Kissa Killin kiukkupussi
- Kristiina Louhi: Aino ja Pakkasen Poika
- Sophie Piper: Kun sinä synnyit
- Tammen Kultainen Kirjasto: Meillä on vauva
Miten meillä on sitten siskojen suhteen mennyt? Sanoisin, että isosisko on suhtautunut tilanteeseen kypsemmin kuin olisin koskaan kolmevuotiaalta odottanut. Olen huojentunut, että isosisko ei kohdista pikkusiskoon negatiivisia tunteita, vaikka sekin olisi täysin normaalia. Vähäisen turhautumisensa isosisko purkaa vanhempiin – enemmän minuun, äitiin.
Lähinnä elämänmuutos tulee ilmi arkisissa aamu- ja iltatoimissa. Päiväkotivaatteiden pukemisista ja hampaiden harjaamisista on tullut kolmevuotiaan areena purkaa turhautumistaan, vitkastella aikaisempaa enemmän huomion saamiseksi.
En ole yhtään sen enempää valikoivan kuulon aiheuttaman ärsytyksen yläpuolella kuin kukaan muukaan vanhempi, mutta yritän olla kärsivällisyyden koettelemisen suhteen mahdollisimman inhimillinen, muistaa, että esikoinen ei tee mitään tahallaan vaan sopeutuu vain vielä keskeneräisine keinoineen elämänmuutokseen. (Vaikkakin silti harvinaisen paljon nauratti teksti: When your mom voice is so loud even the neighbours get dressed and brush their teeth.)
Yritän sanoittaa isosiskolle paljon tunteita, osallistaa häntä vauvan hoitamiseen ja muistaa kehua häntä niin hänelle itselleen kuin muillekin. Ja kehuttavaa aidosti onkin: niin liikuttavasti kolmevuotias hakee vaippaa ja keinuttaa oma-aloitteisesti sitteria lohduttamalla ”sisko rakas”. Välillä hän ottaa homman haltuun paremmin kuin vanhemmat konsanaan ja huomauttaa heti ensimmäisestä itkusta kaikkitietävästi silmiä pyöritellen: ”äiti hei, sillä taitaa olla nälkä”.
Itse olen kokenut haastavimmaksi sen, että heti alussa, kun esikoinen erityisesti tarvitsisi huomiota ja kahdenkeskeistä aikaa, olin äitinä kaikista eniten vauvassa kiinni. Riittämättömyyden tunnetta on huojentanut tieto siitä, että pelkästään jo leikki äidin kanssa auttaa isosisarta hallitsemaan stressiä. Keksin meille esikoisen kanssa myös kivan muutaman kerran kerhon, jotta meidän tuli pidettyä hauskaa kahdestaan.
Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen ja kiitollinen, miten hyvin kaikki on sujunut. Tilanteeseen oman ainutlaatuisuutensa antaa se, että olemme molemmat mieheni kanssa ainoita lapsia. Omia sisartaitoja meillä ei ole, mutta siksi on sitäkin erityisempää päästä seuraamaan siskojen välisen suhteen kehittymistä ja kasvamista – kaikkine hellyksine ja hulluuksineen.
