Sain keväällä kunnian osallistua IKEA Life at home -tutkimuksen julkistustilaisuuteen yhdessä toimittajien kanssa. Tilaisuus oli mielenkiintoisempia pitkään aikaan ja osui juuri siihen hermoon, mikä minua kodissa ja asumisessa eniten kiinnostaa: ilmiöihin ja trendeihin.

Paikalla tilaisuudessa keskustelemassa olivat Sitran Anu Mänty, yhteiskunnallinen keskustelija Tuomas Embuske, Marttojen Aino Posti, kuluttajakäyttäytymisen muutokseen erikoistunut professori Saara Taalas, Väestöntutkimuslaitoksen Anna Rotkirch ja IKEAn tutkimuspäällikkö Heidi Toivonen.

Tein tutkimuksen ja paneelikeskustelun pohjalta yhteenvedon siitä, mikä asumisessa, kodissa ja elämäntavassa juuri nyt puhututtaa. Kuvituskuvat ovat mitä sattuu: niissä muun muassa Sisustuskoira ihastelee uutta kuontaloaan ja Sisustustaapero uudelleen sisustaa – mitäpä muuta siis kuin elämää kotona.

60 % riidoista loppuu siivousavun palkkaamiseen

Vielä 90-luvulla Suomessa ihanteellisella kodilla oli hyvin tiukat raamit artekeineen ja lokkivalaisimineen. Sekin oli absurdi ajatus, että lapset sisustelisivat omia huoneitaan. Tänä päivänä sisustamiseen suhtaudutaan rennommin: se on kaikkien harrastus, oikeaa kansanhuvia. Toisaalta koska jokaisella on mahdollisuus ostaa ja sisustaa, tavara on menettänyt statuksen puolesta merkityksen.

Se, mitä sisustuksessa tällä hetkellä haetaan, on pintojen puhtaus: tavarat halutaan kaappeihin piiloon. Kansainvälisenä trendinä läpi onkin lyönyt moderni ja pelkistetty pohjoismaalainen tyyli. Nordic modern on Yhdysvaltoja myöden keskiluokan halutuin tyylisuuntaus.

Tavaran määrää ja järjestystä ei sovi vähätellä myöskään perhesovun näkökulmasta: puolet kotitalouksien riidoista liittyy epäsiisteyteen. Erityisesti lapsiperheissä erilaiset näkemykset siisteydestä törmäävät ja Saara Taalas sanookin, että 60 % riidoista loppuu siivousavun palkkaamiseen. (Mieleeni jäi keskustelusta erityisesti lausahdus ”Sisustamisen extreme-muoto on avioero”.)

Kiertotaloudelle hitaasti lämpenevät suomalaiset: miksi haluamme itse omistaa asunnon, mökin ja auton?

Kun neliö maksaa Helsingissä niin paljon kuin maksaa, kannattaako aikansa eläneitä VHS-nauhoja todella säilyttää? Yksi kasvavista bisneksistä tuleekin olemaan säilytysratkaisut ja varastointipalvelut.

Sitran Anu Männyn mukaan meillä on tässä ajassa iso mahdollisuus alkaa ajatella asioita uusiksi kiertotalouden kautta. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse, vaan siirrymme yhä enemmän lainaamiseen, kierrättämiseen ja vuokraamiseen. Tosin me suomalaiset lämpenemme ajatukselle hitaasti. Kolmea asiaa emme halua lainata toisilta ja ne ovat asunto, kesämökki ja auto. Autoista seisoo 90 % ajasta käyttämättömänä.

Toisaalta edellinen väite on rajussa ristiriidassa sen kanssa, että moni on alkanut avata kotinsa ovia Airbnb-toiminnan kautta. Omistamista onkin ajankohtaista pohtia jakamistalouden näkökulmasta. Vielä Airbnb on kaupunkilainen ilmiö, vaikka nimenomaan luontoturismi ja maaseutu kaipaisivat mallin käyttöönottoa. Tämän puutteen olen huomannut itsekin ja palaan siihen seuraavassa kirjoituksessa. IKEAlle Airbnb on tullut täydelliseen saumaan. Yhtäkkiä yritys, joka ei valmista julkisen tilan kalusteita, kalustaakin maailman suurinta hotellia. Onhan se totta: oletko koskaan nähnyt yhtäkään Airbnb-majoitusta ilman IKEA-kalustetta?

Yli puolet suomalaisvanhemmista sallii puhelimet illallispöydässä

Siitä, millainen vaikutus on älylaitteiden ja digitalisuuden tulemisella kotiin, on vielä vähän tutkimustuloksia. Keskusteluissa vaihtelevat niin kauhukuvat kuin tekno-optimismikin. Tekniikka säästää meiltä aikaa ja voimia, mutta heikentää toisaalta läsnäolon kokemusta kotona.

Saara Talas pitää kehitystä positiivisena: ainakin teini on kotona, vaikka sitten räpläisikin laitettaan. Siinä mielessä teknologia voi tuoda ihmisiä yhteen ja mahdollistaa uusia läsnä olemisen muotoja: voihan perhe olla koossa, vaikka ei intensiivisesti yhdessä olisikaan.

Tästä tutkimustuloksesta olin itse todella järkyttynyt: yli puolet (52 %) suomalaisvanhemmista sallii puhelimet illallispöydässä. Sen ymmärrän, että muuten surffaillaan, mutta jos laitteilta ei pidetä edes ruokataukoa yhdessä olon ajan, eihän se voi tietää hyvää. Digitalisaatio mahdollistaa paljon asioita, mutta jättää suuren vastuun käyttäjälle. Tuomas Embuske jättää oman kontrollin takia puhelimen usein eteiseen.

Kysymys kuuluukin, miten otamme teknologian haltuun kotona, jotta se tukee eikä tuhoa hyvinvointiamme. Älykäs pesukone nyt on vain älykäs pesukone – tervetullut arjen apuri – mutta miten saamme yhteiselon toimimaan kännykän kaltaisten laitteiden kanssa, jotka saavat meidät jatkuvasti kilpailemaan huomiosta paikalla olevien ihmisten kanssa?

Mikä on ilmastonmuutoksessa yksilön vastuu?

Kestävyyskriisin ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta hyvä uutinen on se, että meillä suomalaisilla on hyvä luontosuhde ja siksi monelle on selvää, että jotain pitäisi tehdä. Toisaalta, koska kaikki näyttää olevan näennäisesti kunnossa, ei meillä ole kiirettä puuttua asioihin. Kuitenkin Pariisin ilmastosopimuksen mukaan meidän pitäisi vuoteen 2030 mennessä tiputtaa kulutus kymmenesosaan. Martat muistuttavat, että meidän ei pelkästään pidä oppia kierrättämään, vaan myös muuttaa ajatustapaa kohti sitä, että kierrätettävää ylipäätään syntyy vähemmän zero waste -ajattelun mukaisesti.

Kaikessa kestävyyskeskustelussa avainasemassa on koti. Keskustelussa todettiin, että tarvitsisimme poliittista ohjausta, veropolitiikkaa ja kotitalousvähennyksen kaltaisia kannustimia esimerkiksi tavaran kierrättämiseksi. Suomessa kukaan ei aseta yksilölle tavoitteita, vaikka niitäkin tarvittaisiin, sillä yksilön vastuuta ei pidä ilmastonmuutoksen torjumisessa vähätellä.

Uusi sukupolvi uudelleen määrittää onnellisuuden

Kaiken kaikkiaan elämme murrosta paitsi digitalisaation takia myös asenteiden muuttumisen suhteen. Uusi sukupolvi purkaa onnellisuuden käsitettä ja uudelleen määrittelee 50-luvulta alkunsa saaneen idyllin ihanteen. Muuttuneet ovat paitsi käytössä olevat varat myös arvot. Sukupolvierot näkyvät erityisesti omistamisessa. Ihminen ei luonnostaan ole omistamista suosiva ja siksi uusi sukupolvi on taas alkanut suhtautua tavoitteisiin höllemmin. Ruotsissa omistamiseen suhtaudutaan paljon rennommin jo siksi, koska maassa on pidempi vuokralla asumisen perinne. Jotain omistamisen roolista kertoo myös se, että tällä hetkellä matkustaminen ulkomaille kasvaa jopa taloudellisesti huonoina aikoina.

Tässäkin keskustelussa pysähdyttiin lopulta onnen peruskäsitteiden äärelle. Mitä onni on, niin merkityksellisiä hetkiä yhdessä muiden kanssa – ja 40 000–50 000 euron vuosituloja. Suomalaisen onni rakentuu siis noin 3300–4100 euron kuukausipalkalle. Kaikki, mikä tämän tulotason jälkeen tulee, ei enää tutkimusten mukaan kasvata onnea, vaan tuo stressiä.

Olen todella iloinen, että pääsin mukaan näin kiinnostavaan tilaisuuteen, jossa käsiteltiin oikeastaan kaikki tämän hetken asumisen, kodin ja elämäntavan trendit, vaikka en ihan joka kohtaa referoinutkaan. Yhteenvetona tämän hetken keskeisimmiksi teemoiksi voidaan sanoa kiertotalous, jakamistalous, kaupungistuminen, kierrätys, zero waste, kasvisruoka, tavaran omistaminen ja säilytys, digitalisaatio ja älykoti, ekosähkö ja uusiutuvat energiamuodot, onnellisuuden käsite, hyvinvointi kotona sekä liikkuminen palveluna (MaaS, Mobility as a Service).