Elä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen. Anteeksi nyt vaan, mutta motto on mielestäni todella hölmö ja naiivi. Tilaa tässä nyt joka päivä yksityiskone Nykiin.

Ajatus taustalla on kuitenkin varsin kannatettava, että elämä on tässä ja nyt. Asioita ei kannata säästellä – ei sanoja, jotka haluaa jonkun kuulevan, eikä liiemmin materiaakaan.

Säästelin aina lapsena suosikkitarroja (hyvin usein usein niissä oli valkoisen koiran kuva), enkä raaskinut liimata niitä minnekään. Kunnes koitti se teiniaikojen alun päivä, etteivät tarrat olisi voineet vähempää kiinnostaa. Hukkaan meni koko homma.

Toin Pariisista juhannuksena kaksi tuoksukynttilää, kuvien Jo Malonen sekä diptyquen. Nämä silkkipapereihin käärityt, kauniisiin paketteihin ja paperipusseihin pakatut, ylihintaiset etiketilliset tuotteet ovat yksiä kaikista suurimpia aarteitani. Niin mieluisia, että melkein lipsuin taas hulluuden puolelle ja aloin pihtailemaan polttamisen kanssa, vaikka se kai se kynttilöiden tarkoitus on, olla liekeissä.

Tarratarinan opetuksena pyrin nykyään polttamaan arvokkaitakin kynttilöitä – tämähän lähtee jo lapasesta – myös arkena! Kodin valtaava hienostunut tuoksu on parasta arjen luksusta, sanoisin, jos viitsisin käyttää kyseistä ärsyttävää kliseetä.

Oma tuoksuvalintani Jo Malonelta oli tällä kertaa raikas Wild Bluebell. Kun 45 tuntia on kulunut, ei tulisi mieleenkään heittää kynttiläkippoja roskiin. Silloin ne siirtyvät tuikkukipoiksi, kynätelineiksi, pikkumaljakoiksi tai kylpyhuoneen purnukoiksi.