
Menipä hilkulle, mutta vielä ehtii vinkkilista siitä, miten toteuttaa lapsille aineeton joulukalenteri! Lista on hyvin samanlainen kuin viime vuonna jakamani, mutta olen täydentänyt sitä sekä muuttanut jaottelua selkeämmäksi eri kategorioiden alle.

Ennen kuin mennään itse ideoihin, jaan ajatukset, miksi ja miten teen joulukalenterin lapsille näin.
- Perhejoulurauhahenkeen julistan: älkööt kukaan tunteko huonoa omaatuntoa kaupan kalentereista! En itsekään tekisi tätä, jos ei huvittaisi. Ja joskus jos ei niin huvitakaan, ajattelen tätä taisteluna, jonka valitsen, kun muuten olen lasten kanssa maailman laiskin DIY-äiti. Tässä poikkeuksellisesti tsemppaan, mutta kuten sanottu, valmis kaupan kalenteri on enemmän kuin aivan yhä hyvä.
- Miksi aineeton kalenteri? Kalenteriin voisi toki laittaa tarpeellista pientä tavaraa, kuten uutta hammastahnaa, ja välillä vaikka vähän tarpeettomampaakin pientä ylläriä ilahduttamaan. Itselleni on kuitenkin helpoin linja pysyä kokonaan aineettomassa. Mietin ympäristöä, mutta on tässä myös omat itsekkäät syyt taustalla. Kohta kun vielä syntyy kolmas lapsi, meille tulisi joulukuussa 3 x 24 = 72 uutta pikkutavaraa lisää kotiin. Apua, järjestelijäsieluni ei vain pysty!
- Vaikka kalenteri vaatiin hieman vaivannäköä, loppujen lopuksi tämän kanssa pääsee helpolla. Sukka on sama joka vuosi ja tekemiset vain kirjoitan kortteihin. Tässä menee myös monta kärpästä yhdellä iskulla: kaikille lapsille on sama tekeminen.
- En koskaan päätä luukkuja etukäteen, vaan kirjoitan ne vasta edellisenä päivänä tai saman päivän aikana. Näin minulle jää pelivaraa miettiä tekemiset esimerkiksi aikataulujen ja jaksamisten mukaan, ja sumplia sisältöjä lennossa.
- Ennen päiväkotia sukkaan ei koskaan ilmesty mitään, se toisi arkiaamuihin aivan liikaa häslinkiä. Sukkaan kurkataan päiväkodin jälkeen.
- Suurin osa tekemisistä on sellaisia, joita tekisimme jossain kohtaa jouluna muutenkin ja osassa on rima on todella matalalla, kuten että laitan lapsille joulupiirretyn pyörimään ”jouluisaksi leffaillaksi”. Eli kuten sanottu, koen, ettei tämä oikein vaadi mitään ylimääräistä vaan perus tekeminen on vain konseptoitu tontun yllätyksiksi.
- Kalenterin tärkein tarkoitus on luoda sesonkiin lapsille jouluntaikaa, lämpimiä muistoja ja yllätyksellisyyttä tavalla, joka ei kuitenkaan kuormita itseäni vanhempana.

Kodin koristeleminen jouluun
- joulukuusen koristelu
- pihan valaiseminen
- lastenhuoneen koristelu jouluun
Askartelu
- joulukorttien tekeminen
- tonttuoven ilmestyminen
- lumihiutaleiden askartelu
- joulukoristeiden askartelu
- joulukranssin tekeminen
- joululahjojen paketointi
- Lucian päivän (13.12.) kruunun askartelu
- jouluisten kuvien värittäminen, piirtäminen tai maalaaminen
Leipominen ja herkuttelu
- piparien leipominen
- piparien koristelu
- piparitalon kokoaminen
- joulutorttujen leipominen
- Lucia-pullien leipominen
- riisipuuron keittäminen ja manteliyllätyksen piilottaminen
- kaakaohetki vaahtokarkein
- jouluinen sisäpiknik lattialla
- glögi-ilta läheisten kanssa
- joulukakun leipominen
- jouluisten jäätelöannosten tekeminen
- lumiukon muotoisen pitsan tekeminen
- appelsiinien kuivaaminen köynnökseksi
- lapsen päättämää ruokaa illalliseksi

Lukeminen, piirretyt ja pelaaminen
- joulukirjojen hakeminen kirjastosta
- joulusadun lukeminen
- jouluäänikirjan kuunteleminen
- joulupiirrettyjen katseleminen
- jouluinen elokuvailta
- jouluisen palapelin tekeminen
- peli-ilta yhdessä
Joulun taikaa ja mielikuvitusta
- joulupukille kirjeen kirjoittaminen
- yllätyksen vieminen tontulle ulos
- tontun kirjoittaman kirjeen etsiminen vihjeen tai kartan avulla
- iltaseikkailu taskulampun kanssa bongaten tonttuja ja talojen jouluvaloja
Hemmottelu ja rauhoittuminen
- jouluinen sauna pillimehuin
- jouluinen kylpyhetki
- jouluinen satuhieronta
- hemmotteluhetki lasten kynsilakalla

Muuta tekemistä kotona
- valokuvien ottaminen joulutervehdyksiin
- aarteenetsintä eli jouluherkun etsiminen kodista vihjeen tai kartan avulla
- tonttudisco lapsille tehdyllä joulusoittolistalla
- tonttujumppa
- majan tekeminen
Joulukuun erityispäivät
- itsenäisyyspäivän juhlinta ja herkuttelu (6.1.)
- Lucian päivän viettäminen ja Luciaksi pukeutuminen (13.12.)
Jos on lunta ja pakkasta
- lumiukon tekeminen
- pulkkamäki
- jää- tai lumilyhdyn tekeminen
- lumienkelin tekeminen
- luisteleminen
- hiihtäminen

Hyväntekeväisyys ja muiden ilahduttaminen
- joululahjan vieminen Joulupuu-keräykseen
- joulukortin tekeminen yksinäiselle seniorille
- yllätyksen vieminen jonkun ovelle
- muistamisen kokoaminen opettajalle tai hoitajalle
- kiitosviestin jättäminen posteljoonille
- naapurin ilahduttaminen leivoksilla
- kivan jouluviestin jättäminen tuntemattomalle (esim. auton tuulilasiin, postilaatikkoon tai kirjaston kirjan väliin)
- video- tai perinteinen puhelu läheiselle
Retkiä kodin ulkopuolelle, joihin ei tarvitse pääsylippua
- retki jouluiseen kahvilaan
- retki museoon
- retki leikkipuistoon
- retki seuraamaan Lucia-kulkuetta
- retki joulumarkkinoille
- retki hakemaan joulukuusta
- retki ostamaan joulukukkia
- retki uimahalliin jouluisin eväin
- retki katsomaan jouluikkunoita
- retki tapaamaan joulupukkia tapahtumaan
- retki kotieläintilalle
- retki metsään keräämään (maahan pudonneita) havuja ja käpyjä asetelmaan
Retkiä kodin ulkopuolelle, joihin tarvitsee pääsylipun
- jouluinen teatterinäytös
- jouluinen nukketeatterinäytös
- jouluelokuva leffateatterissa
- lasten joulukonsertti