Maailmassa on monenlaista huolta. On nälänhätää, Zika-virusta, kenties hometta lähikoulussa ja vanhentunut maito jääkaapissa. Ja sitten on huolta muiden ihmisten värien käytöstä. Toistan, huolta muiden ihmisten värien käytöstä.

Tiesin odottaa, että äitiyden myötä kärsivällisyyden olisi kasvettava muutama potenssi, eikä pelkästään oman lapsen kommelluksien ja omien hermojen kanssa, vaan myös suhteessa kantaa ottaviin kiihkoilijoihin. Silti ajattelin, että aiheet sentään pyörisivät ravinnon kaltaisissa suurissa kysymyksissä, mutta että väreissä.

Millainen äiti sinustakin tulee, jos et salli lapsellesi värejä?

En tiedä, miksi edes vaivaudun miettimään vastausta kyseiseen kysymykseen, mutta antaa nyt mennä. Muutama ajatus siitä, vaikuttavatko värit oikeasti hyvään vanhemmuuteen.

• Se, että meillä lastenhuonetta ei sisusteta väreillä, ei tarkoita, etteikö meille sallittaisi värejä. Meille on tervetullut jok’ikinen värikäs lelu, kirja ja muu hilavitkutin, joka lasta ilahduttaa. Paljastan, että ajattelin jopa antaa lapseni värittää värillisillä värikynillä. Ero on siinä, että meiltä värejä löytyy ainoastaan esineistä, jotka eivät lähtökohtaisesti ole esillä (sisustuksessa tai blogikuvissa), vaan joita säilytetään esimerkiksi lipastossa.

• Se, että myös lapsemme maailma on sävyiltään neutraali, ei tarkoita, että olisimme vanhempina takakireitä pierunpidättelijöitä. Väitän, että tämä hillityn beige perhe viljelee hurttia huumoria keskivertoa huomattavasti enemmän. Iloisuus ei katso keltaista paitaa.

• Se, että saamme lapsen, ei tarkoita, että unohtaisimme itsemme. Jos olemme kaikki nämä vuodet viihtyneet modernin klassisessa neutraalinvärisessä kodissa, nytkö meidän pitäisi vuorata seinät pilkullisilla tapeteilla ja lattiat Hello Kitty -matoilla? Myös me asumme kodissa edelleen, enkä suhtaudu lapseen kuninkaana tai kuningattarena, joka sanelee kaikki perheen päätökset – vaikka hän maailman tärkein asia onkin. Tämä on Kuinka kasvattaa bebe -kirjassakin käsitelty ranskalaisen kasvatuksen ydin, jonka koen erittäin omakseni.

• Se, että suosimme valkoista, mustaa, harmaata ja beigeä, ei tule vaikuttamaan millään tavoin lapsemme luovuuteen tai kokemuksiin. Ei tarvitse kuin astua ovesta ulos ja maailma on täynnä värejä ja virikkeitä. On tapahtumia, matkoja, ystäviä, harrastuksia, kaupunkikulttuuria, luontoa. Me kaikki ihmiset lapsista aikuisiin olemme nykyään niin suuren informaatioähkyn piirissä, että on oikeastaan aika ihanaa rauhoittua iltaisin nukkumaan hillityn harmoniseen kotiin. Meille se sopii parhaiten ja toivon, ettei kukaan enää menettäisi värittömästä lapsiperheestä yöuniaan.

Ai niin, tauluseinästähän tässä piti puhua. Lastenhuoneen mustavalkoinen galleria syntyi lopulta kolmesta teoksesta. Vasemmalla ihanimman Annika Välimäen kalligrafiaa. Saimme teokset taiteilijalta itseltään, kiitos vielä! Oikealla Miniwillan You are pretty -juliste. Lisäksi lastenhuoneen seinää koristaa meillä jo aikaisemmin ollut Gauharin muistitaulu, johon voi alkaa kerätä erilaisia tyttöjen juttuja.