Keväällä kirjoitin suhtautumisestani rahaan postauksessa Vuoden 2018 teemat: Raha. Nyt on hyvä aika sivuta rahaa uudestaan. Rahasta puhuu myös Julia Thurén uutuuskirjassaan Kaikki rahasta – näin säästin kymppitonnin vuodessa, mutta mennään kirjaan, jonka sain arvostelukappaleena, kohta.
Oma motiivini puhua rahasta liittyy osittain ammattiini: haluan olla muuttamassa blogimaailman kulttuuria, jossa merkkilaukkuja ja luksuslomia vaan mystisesti kotiutuu, kun rahallahan ne ostetaan (tai sitten yhteistyökumppanilta saadaan, mikä ei pitäisi jäädä epäselväksi).
Toinen motiivini puhua rahasta liittyy siihen, että haluaisin lisätä suhteellisuudentajua, meidän kaikkien ymmärrystä toistemme tilanteista. Pienituloisella ei välttämättä oikeasti ole laittaa sitä vitostakaan päiväkodin ylimääräiseen retkeen (tai niihin sijoituksiin) ja se on minusta kaikkien tärkeä ymmärtää. Toisaalta ymmärrystä tarvitaan myös toiseen suuntaan. Se, että jollain on paljon varallisuutta, voi toki tarkoittaa kultalusikka suussa syntymistä, mutta myös poikkeuksellisen ahkeraa työtä. Loputtomia uhrauksia opiskelun, uran ja perheen saralla – hintaa, joka maksetaan takaisin stressinä ja unettomuutena.
Kun julkaisin keväisen rahakirjoitukseni, eräs ihana kollegani sanoi ihailevansa, että kerroin säästäväni ja sijoittavani. Samalla hän kertoi, ettei itse ole samanlainen pahaan päivään varautuja, vaan luottaa siihen, että elämä kantaa.
Jäin miettimään kommenttia pitkäksi aikaa, koska myös minä luotan siihen, että elämä kantaa. Näkökulmamme olivat selvästi erilaiset: hän ajatteli säästäjän säästävän vain pahan päivän varalle, kun taas itse ajattelin säästäväni vielä enemmän hyvän päivän varalle. Ajattelen rahan mahdollistavan hyviä asioita, en vain pelastavan pahoilta. (Vaikka minulla fuck you -rahasto onkin.)
Toinen, mitä olen viime aikoina miettinyt, on todellinen varallisuus, eli se ristiriita, mitä päättelemme ihmisen varallisuudesta esimerkiksi yhden ulkoisen tekijän perusteella. Olemme helposti oppineet ajattelemaan merkkituotteita menestyksen symboleina, mutta loppujen lopuksi se, mikä olkapäällä keikkuu, kertoo vain sen, mikä olkapäällä keikkuu: ei automaattisesti ihmisen varallisuutta, omaisuutta esimerkiksi asuntona, sijoituksina ja säästöinä.
Suhtautumisestani rahaan voi lukea aikaisemmasta postauksestani, mutta referoin tähän tärkeimmän ajatukseni: minusta ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa käyttää rahaa, vaan tärkeintä on olla tietoinen siitä, mitä juuri omilla rahoillaan juuri omassa elämässään tekee. Se on asia, jonka ääreen kannattaa oikeasti pysähtyä ja tämä kirja on hyvä väline siihen.
Julia Thurén: Kaikki rahasta – näin säästin kymppitonnin vuodessa on kirja, jonka lukemista suosittelen ihan jokaiselle, ja mieluummin nyt eikä vuoden päästä. Kirja sopii kenelle tahansa, mutta minusta se tuntui hyvin henkilökohtaiselta meille naisille johtuen läpi kirjan kulkevista eri-ikäisten naisten sitaateista. (Mukana on myös oma rusettikenkäsitaattini, sillä kuuluin kirjaa kommentoineeseen Facebook-ryhmään. Sellaisella aiheella sitten pääsin ensimmäistä ja kenties viimeistä kertaa kirjankansiin, mutta tämä julkisuus ei suinkaan ole syyni suositella kirjaa.)
Kirja kannattaa lukea kaikissa elämäntilanteissa on sitten pohtimassa opiskelujaan, muuttamassa yhteen, perustamassa perhettä, ostamassa asuntoa, aloittamassa sijoittamista ja tai mitä vaan. Kirja on myös loistava lahja esimerkiksi valmistuvalle – (antakaa minun edes kuvitella) Tiffanyn-turkooseilla kansilla varsin kauniskin. Näin säästin kymppitonnin vuodessa on myyvä lisä otsikkoon, mutta vain osa sisältöä. Oikeasti kirja puhuu säästämisestä vain sen verran kuin muistakin rahaan liittyvistä osa-alueista, eli sitä ei tarvitse pelätä, että kirja kehottaa unohtamaan jokaisen take away -laten (miksi rahapuheessa aina käytetäänkin esimerkkinä take away -juomia.)
Julia Thurén: Kaikki rahasta – näin säästin kymppitonnin vuodessa -kirja on uskomattoman helppolukuinen ja viihdyttävä kirja ollakseen tietokirja rahasta. Se kertoo aika paljon, että luin kirjan paljon nopeammin ja innostuneemmin kuin yhdenkään viimeaikaisen romaanin.
Kunnia siitä kuuluu ammattitaitoiselle tekijälle, joka on paitsi toimittaja myös Juliaihminen-blogin pitäjä. Kyseessä on raikas, hauskan itseironinen, maanläheinen ja yleissivistävä teos nykyajan naisille (ja totta kai myös miehille) – ei mikään setämiehen kuiva katsaus pörssikursseihin. Lukusuositus menee myös uudelle rahaa käsittelevälle Trendi-numerolle.
