Otetaan aurinkoisten päivien kunniaksi tähän väliin keittiökuulumisia. Kotimme ruokapöytä, IKEAn pöytälevy pukkijaloilla, on pysynyt koko täällä asumisen ajan samana, mutta ensimmäiset vuodet pöytä oli toisin päin, ikkunalaudansuuntaisesti. Keittiörempan yhteydessä käänsimme pöydän näin päin, mutta vielä hetki sitten pöytä oli kiinni ikkunalaudassa. Keskemmälle pöytä siirrettiin vieraiden takia, mutta vahingossa se miellyttikin silmää niin paljon, että sai jäädä aloilleen.
Näin pöytä tulee jäämään nyt siksikin, että syöttötuoli tulee pöydän päähän ikkunalaudan puolelle, jotta tuolin jalat eivät ole tiellä kulkureitillä. Syöttötuolia olenkin pyöritellyt mielessäni paljon – sehän nimittäin tarkoittaa uutta design-istuinta kotiin, eikä tuoleihin koskaan sovi suhtautua muuta kuin äärimmäisellä vakavuudella.
Vielä vähän aika sitten pidin itsestään selvänä, että meille tulee Micuna Ovo -syöttötuoli. Tuolin muotokieli muistuttaa paljon Eamesia ja on muutenkin kaikin puolin kaunista muotoilua arvostavan mieleen. Vaan synnyttämisen jälkeen ajatuksia on sekoittanut sellainen typerä asia kuin käytännöllisyys. Micuna Ovoon saisi vasta noin puolivuotiaan, enkä arvosteluja lukiessani ole vakuuttunut, kuinka toimiva tuoli olisi silloinkaan.
Näin ollen olen päätymässä klassikkoon, Stokkeen. En kuitenkaan Tripp Trappiin, joka tuntuu jo vähän liian itsestään selvältä valinnalta, vaan Stokke Steps -malliin. Siinäkin on skandinaavinen muotokieli ja yksi lyömätön ominaisuus: tuoliin saa jo vastasyntyneen sitterilisäosan ansiosta. Pidän siitä ajatuksesta, että voisimme koko perhe olla pöydän ääressä ihan pienestä pitäen, koska yhdessä syömisen perinteestä olemme pitäneet miehenkin kanssa tiukasti kiinni koko yhdessä olon ajan. (Ja ihan vähintään yhtä paljon pidän siitä ajatuksesta, että saisin itse syötyä paremmin, vaikkei tässä nytkään varsinaisesti riuduta.)
Kaiken kaikkiaan olen nyt tosi tyytyväinen avokeittiöön, kun syöttötuoli vielä hankitaan. Vaikka ehdin jo välissä haaveilla uudesta pöydästä (kuluneen puupöydän ja modernien tuolien liitto jaksaa ihastuttaa), tuntuu musta pukkijalkainen pöytä taas juuri siltä oikealta tähän hetkeen. Työpöydän ääreen siirretyn Eames DSR -tuolin aukkoa paikkaa musta wieniläistuoli TON Chair 14. Vaikka olen harmonianhakuinen, tämänhenkisestä kokonaisuuden rikkomisesta pidän. Vasta kuvia katsellessa huomasin tosin yhden kehityskohteen: Kartell Gé -kattovalaisimen paikkaa täytyy siirtää keskemmälle pöytää.
Keittiökuulumisten yhteydessä voisin sanoa vielä muutaman sanan tasosta. Onko marmori reilun puolen vuoden käyttökokemuksen jälkeen niin haastava, kun annetaan ymmärtää? On ja ei ole. Kyllä siihen jälkiä jää ahkeralla pyyhkimiselläkin, sitä en kaunistele yhtään. Mutta edes punkusta tai tomaatista jälki ei onneksikaan jää värillisenä, vaan ainoastaan tietyssä kuvakulmassa heijastuvana vaaleana laikkuna. Eli oleellisempi kysymys on, haittaavatko jäljet kuin jääkö niitä. Itseäni tämäntyyppinen elämän näkyminen ei häiritse. Tai ainakin marmorin kokonaisvaltainen viehätys pesee pienet kauneusvirheet kuusi-nolla.