Kuulkaa, nyt tapahtuu keittiörintamalla. Kun muutimme asuntoon syksyllä 2011, olin riemuissani, että edelliset asukkaat jättivät meille vuonna 2008 remontoidun neutraalinvärisen laadukkaan keittiön, jonka kanssa tulisimme toimeen, ja johon ei heti tarvitsisi hassata remonttibudjettia. Kuitenkin pikkuhiljaa, kun asetuimme taloksi, toisten valitsemat materiaalit alkoivat yhä enemmän pistää silmään, vaikka järki yritti kuinka harata vastaan. (Jokainen tietää, kumpi esteetikon maailmassa lopulta voittaa, järki vai tunteet. Niinpä tarina jatkuu.)
Erityisesti meitä molempia häiritsee keittiön punertavan kirjava laminaattitaso. Tasossa itsessään ei ole mitään vikaa, se ei vain yksinkertaisesti tunnu meidän tyyliimme ja kotiimme omalta. Olemme puineet keittiön kohtaloa nyt 3,5 vuotta ja käyneet läpi kaikki vaihtoehdot jokaisesta näkökulmasta koko keittiön uusimisesta keittiön osittaiseen remontoimiseen ja jopa asunnon vaihtamiseen remonttikuumeen kourissa.
Todennäköisesti missä vain äänestetään paremmin kuin eilisissä vaaleissa, mutta ainakin perheemme hallitusta voin onnitella tuoreesta, hyvästä ja yksimielisestä päätöksestä: olemme päättäneet päivittää keittiön pienellä pintaremontilla. Kustannukset pysyvät kurissa, kun keittiön edelleen hyväkuntoiset rungot, välitila ja kodinkoneet säilyvät samoina, vain liesi vaihdetaan monestakin syystä induktioon. Tason vaihdon lisäksi selvitämme mahdollisuutta vaihtaa ovet valkoisiin vetimettömiin ja piilottaa vetolaatikot yhden oven taakse ilmeen rauhoittamiseksi.
Taso, josta koko ajatus lähti, on valittu ja valintamme on valkoinen Carrara-marmori. Kuulen piuhoja pitkin huolestuneet huokauksenne marmorin vaikeahoitoisuudesta, mutta pelottelusta huolimatta olemme päätymässä aitoon, samaan aikaan trendikkääseen ja klassiseen italialaismateriaaliin. Jos eteläeurooppalaiset voivat elää marmorin kanssa punkkuineen, tomaatteineen ja sitrushedelmineen, niin voimme mekin. Saimme kotiin testipalan, enkä saanut siihen koekeittiössäni jäämään yhtään tahraa. Toki sitrukset ja muu hapan voi jättää pintaan vaaleita laikkuja ja kyllä, nämä laikut huomaa, kun aurinko osuu oikein akselilleen ja kun itse on millilleen oikeassa kyyryasennossa suurennuslasin kanssa, mutta ainakaan tässä huushollissa ei eletä niin.
Olen muutenkin sitä mieltä, että elämä saa näkyä ja marmorin kirjava pinta antaa mahdollista pientä laikukkuutta hyvin anteeksi. Kesämökin marmorinen pikkupöytä ei ole mennyt vuosissa (vai vuosikymmenissä?) miksikään ja saman rohkaisun sain arvostamaltani sisustajalta, myös marmoria keittiöönsä valinneelta Alexalta. Carrara-marmorin puolesta puhuu myös yhteensopivuus harmaan välitilan kanssa. Tällaisilla suunnitelmilla tervetuloa seuraamaan tätäkin prokkista!
