Ajattelin vielä tehdä avuksenne koosteen omasta mielestäni kivoista joululahjoista. Listan pituudesta saattaa tulla se käsitys, että ostaisimme valtavasti joululahjoja, mutta siitä ei ole kyse. Perheellämme on hyvin maltillinen lahjakulttuuri, mutta kun monien vuosien suosikkilahjat niin joululta kuin muilta päiviltä laskee mukaan, kertyy hyviä ideoita paljon. Näitä lahjaideoita voi nimittäin totta kai hyödyntää yhtälailla syntymäpäiviin, valmistujaisiin, häihin ja muihin.
Vaikka me vaihdamme yleensä vain yhdet paketit, ja nekin usein yhdistettynä syntymäpäivälahjoihin, minusta tämäkin asia kannattaa nähdä kokonaisuutena. Siinäkään ei ole mitään pahaa, että jouluna kuudenalus täyttyy enemmänkin, jos vuoden varrella on tehnyt hankintoja maltilla. Siinä on ilman muuta oma viehätyksensä saada tarpeita ja haaveita nimenomaan jouluna. Minusta oleellista ei olekaan määrä, vaan se, mitä lahjat merkitsevät. Oma irvikuvani joululahjasta on pölyttymään jäävä, luontoa ja rahaa aivan turhaan kuluttanut paketti: kauppakeskuskiireessä väkisin ostettu vääränkokoinen pyjama tai laarista sen enempää ajattelematta napattu allergisoiva kosmetiikka. Sen sijaan oikeasti mieluisilla ja tarpeellisilla lahjoilla on minusta ihana ilahduttaa läheisiä – ja totta kai vähän myös itseä.
Lehtitilaus
Muistelen vieläkin suurella lämmöllä, kun saimme häälahjaksi New York Magazine -tilauksen – pyytämättä, eli oivalluksesta kaikki kiitos menee lahjan antajille. Kahden vuoden ajan, kahden viikon välein, lehti tuotti suunnatonta iloa, ja olen monesti miettinyt tilaavani lehden joskus itse uudestaan. Kotimaiset lehdet ovat tietysti yhtä hyviä (en etenkään osaisi elää ilman Helsingin Sanomia), mutta myös ulkomaisten lehtien tarjonta kannattaa katsastaa, sillä niiden tilaaminen saattaa olla yllättävän helppoa ja järkevän hintaista: esimerkiksi juuri New York Magazine reilu 4 euroa numerolta. Myös irtonumero tai pari kuusen alle on kiva rentoutumiseen kannustava lahja.
Kirja
Lehtien lisäksi tietenkin kirjat ovat ihan parhaita joululahjaklassikoita, sillä ne tulevat heti pyhinä käyttöön. Ei kun sohvankulmaan viltin ja suklaarasian kanssa. Kirjalahjoja suosin mieluusti myös kummilasten ja oman lapsen kanssa.
Hemmotteluhoito
Mieheni tietää, että jos ei muuta, ilahdun aina hemmotteluhoidosta. Uskon, että spa-lahjakortti on monen mieleen, sillä kuka ei rakastaisi käydä rentouttavassa hoidossa. Hoito tuntuu erityiseltä lahjalta siksikin, että en itse raaski tarpeeksi panostaa itseeni. Helsingistä suosittelen muun muassa blogin kautta testaamaani Kämp Spa -kokemusta.
Ruoka- ja viinilahjat
Olen aina itse ilahtunut ruokalahjoista ja annan niitä itsekin mielelläni esimerkiksi päiväkodin hoitajille, joiden tarkkaa makua en tunne, sekä läheisille, joilla on jo kaikkea. Ruokalahja voi olla näyttävä herkkukori mutta myös ihan vain yksittäinen kaunis ruokapaketti tai rusetilla viimeistelty viinipullo. Tyttäreni saa usein vanhemmiltani pienen herkkulahjapussin, ja reaktiosta päätellen ruokalahjasta iloitseminen ei katso ikää – eikä muuten rotuakaan. Nimittäin myös Onnia muistetaan jouluna herkkukorilla.
Laadukas monivuotinen asuste
Henkilökohtaisesti minusta vaatteita on aika vaikea ostaa toiselle, vaikka osalla on siihenkin hyvä tatsi. Sen sijaan monivuotisia klassisia asusteita annan ja saan todella mielelläni. Koska meidän perheessämme yllätyksellisyys ei ole itseisarvo, viemme miehen kanssa toinen toisiamme ostoksille. Minusta aivan yhtä romanttista kuin saada aattona yllätys, on mennä yhdessä ihanaan jouluisaan putiikkiin, tarjota toiselle hänen valitsemansa asuste ja suunnata sen jälkeen kaupunkiglögeille. Suosittelen muun muassa yhteistyökumppanini Balmuirin nimikirjaimin personoitavia ja siten henkilökohtaisia asusteita.
Henkilökohtainen kalenteri
Kalenteri on minusta loistava lahja jo pelkästään loppuvuoden ajankohdan mutta myös symboliikan takia. Siihen kun sisältyy aina uuden alun taikaa ja pitkää iloa, kun se kulkee tiiviisti mukana koko vuoden. Henkilökohtaisia suosikkejani ovat klassiset kalenterinkannet, joihin tarvitsee joka vuosi ostaa vain uudet sisällöt. Kunnon kalenterikannet kirpaisevat kerran, mutta ovat edullista ylellisyyttä siitä eteenpäin: esimerkiksi sisältö omaan second hand -Mulberryyni maksaa parisen kymppiä eli ei yhtään sen enempää kuin perus Ajastokaan.
Seinä- tai perhekalenteri
Seinäkalenteita suosiville haluan vinkata ystäväperheeni upeasta projektista, Koko perheen retkeilykalenterista, joka kannustaa lapsiperheitä, ja tietysti kaikkia muitakin, ympäri vuoden luontoon. Suomessa suunnitellun ja painetun kalenterin on kuvittanut Ilona Partanen. Minulle kalenteri aktiivista elämää viettävine tekijöineen on suuri inspiraationlähde. Jos kolmen pienen lapsen ja koiran ystäväperhe pystyy säällä kuin säällä retkeilemään, pitää meidänkin pystyä pääsemään luontoon useammin, kun se kuitenkin on kovin mieluista. Koko perheen retkeilykalenteri sopiikin lahjaksi sekä perheelle, joka jo aktiivisesti retkeilee että meidän kaltaiselle perheelle lämpimäksi potkuksi pepulle. Jos japanilaiset lääkärit määräävät ihmisiä metsään, niin tämä toimikoon samanlaisena reseptinä luontosuhteen elvyttämiseen. Kalenterissa on joka kuukausi tehtävä perheen pienimmille ja ihanana eleenä tekijät toimittivat ison nipun kalentereita Kummeille.
Matka
Matkaa mieluisampaa lahjaa en ainakaan itse heti keksi. Matkalahjoissa olen kyllä ollut enemmän antaja kuin saaja, mutta onneksi antajan roolissa oleva matkanjärjestäjä pääsee itse mukaan. 30-vuotissynttärilahjaksi vein mieheni musikaalimatkalle Lontooseen, nyt viime viikonloppuna balettimatkalle Tallinnaan. Koska mieheni on syntynyt lähellä jouluaattoa ja minä taas alkuvuodesta, voisimme useamminkin yhdistää kaikki juhlat samaan pottiin.
Ajallinen apu
Ajallinen apu on monelle korvaamatonta, niin lapsiperheille kuin vaikka työn puolesta paljon matkustaville. Siksi minusta on todella ihana ajatus antaa tai saada lahjakorttina apuna mihin vain: lastenhoitoon, koiranhoitoon, remonttiin, pihatöihin, muuttoon, kaupassa käymiseen ja niin edelleen.
Siivous
Samoin yhtä ihana ajatus on ostaa apua ja aikaa palveluna. Joillekin siivous voi kuulostaa tylsältä, mutta minä suorastaan herkistyisin kiireisessä elämäntilanteessa siitä, että joku haluaisi helpottaa taakkaani tarjoamalla esimerkiksi keväisen ikkunanpesun tai joulusiivouksen. Meillä käy kerran kuussa yhteistyökumppani Freskan kotisiivous, jota voin lämpimästi suositella. Olen ollut joka kerta tyytyväinen jälkeen ja siivouslahjakortin ostaminen on tehty heidän nettisivuillaan helpoksi.
Kulttuurielämys
Kulttuurielämys on sekin ihana lahja, koska samalla tulee annettua kokemus sekä yhteistä aikaa. Itse nautin eniten teatterista ja nyt uutena ihastuksena baletista, mutta vaihtoehtojahan riittää konserteista festereihin ja oopperaan. Myös 280 museoon oikeuttava Museokortti on erinomainen idea.
Ravintolalahjakortti
Ainahan se on mielessä, ruoka, lahjoissakin. Me olemme muutamaan kertaan saaneet ravintola- ja kahvilalahjakortteja, ja joka kerta syömään pääseminen ilahduttaa kulinaristeja yhtä paljon.
Hotellilahjakortti
Hotellilahjakortti staycation-henkeen on todella rentouttava ja ajankohtainen lahja, jonka suosio kuulemma koko ajan nousee. Omat suosikkihotellini Helsingissä olen listannut Helsingin parhaat hotellit TOP 5 -postaukseen. Nähtävyyssuorittamisen sijaan kotikaupungissa voi vain keskittyä oleelliseen: lepäämään muhkeassa sängyssä ja rentoutumaan ihanalla aamiaisella.
Toivottu kodinesine
Joulu on hyvää aikaa myös sisustushaaveiden toteuttamiseen. Itse toivon usein osia johonkin keräilemääni sarjaan esimerkiksi Iittalalta, Arabialta tai Georg Jenseniltä. Samoin joulu on hyvä ajankohta päivittää kodin yhteisiä tarpeita, vaikka ne eivät kenenkään tietyn henkilökohtaisia lahjoja olisikaan. Jos esimerkiksi lakanat tarvitsevat päivittämistä, onhan se nyt ihana pujahtaa puhtaisiin uusiin lakanoihin juuri jouluaattoiltana.
Luonnonkosmetikka
Luonnonkosmetikka, tai toki kosmetiikka ylipäätään, on varmasti mieluinen ja käyttöön tuleva lahja, kunhan saajan tarpeet tuntee. Tekisinkin salapoliisityötä ihotyypistä tai merkkimieltymyksistä ennen lahjan ostamisista, jotta tuotteet ovat varmasti sellaisia, jotka saajalle sopivat. Luonnonkosmetiikkaa myydään valmiiksi kauniissa lahjapakkauksissa tai sitten paketin voi koota itse sellofaaniin, silkkipaperiin tai lahjakassiin.
Tuoksu
Tuoksusta vinkkaan varauksella, sillä rehellisesti sanottuna minusta tuoksu voi olla sekä hyvin henkilökohtainen ja harkittu lahja että se maailman tylsin ja persoonattomin. En myöskään henkilökohtaisesti halua omistaa kerralla liikaa tuoksuja. Tuoksut eivät säily raikkaina ikuisesti, joten tuhannen tuoksun seisottaminen käyttämättömänä on minusta turhaa. En siis lähtisi suinpäin ostamaan ensimmäistä vastaantulevaa Hollowood-tähdellä koristeltua tuoksupakettia pölyyntymään kylppärinkaappiin, mutta harkitun ja erityisen ihanan niche-tuoksun antaisin ja saisin mielelläni. Omia suosikkimerkkejäni ovat muun muassa Atelier Cologne, Jo Malone, Diptyque, Aqua di Parma ja Byredo.
Tuoksukynttilä
Merkkituoksukynttilä, jota me bloggaajat itseironisesti kutsumme myös elintasokynttiläksi, jakaa varmasti ihmiset kahtia. Toisten mielestä ei ole mitään niin turhaa kuin polttaa monta kymppiä savuna ilmaan. Itse taas edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestäni tuoksukynttilä ei ole vain kynttilä, vaan kokonaisvaltainen kaikkia aisteja hellivä elämys kauniista pakkauksesta lähtien. Ihania merkkejä on paljon, esimerkiksi Diptyque, Balmuir, Byredo, Parks London ja Jo Malone. Uusi todella ihana tuttavuus on Suomessa suunniteltu ja Ranskassa valmistettu Malia, jolta sain kynttilät blogin kautta testiin. Luonnollisista raaka-aineista valmistetut kynttilät tuoksuvat mielettömän raikkailta, kuten Soft Cotton puhtaalta pyykiltä ja puuvillalta sekä Love Affair kukilta ja vaniljalta. Malian takana on minuun kovasti vetoava tarina: perustaja Johanna on nimennyt merkin kahden pienen tyttärensä mukaan.
Koru – tai ammatti naiselle
Viimeiseksi haluan vinkata suunnittelemastani #helmikorvakoruvallankumous-korusta, jonka ajatus on voimaannuttaa meitä klassisesti pukeutuvia naisia ja muistuttaa siitä, että olemme kaikkea sitä mitä räväkästi pukeutuvat siskommekin, vaikka vaatteemme eivät sitä huudakaan. Samalla korun tarkoitus on kerätä rahaa Naisten Pankille. Käsintehty Pearl Revolution -koru on valmistettu viljellyistä makeanvedenhelmistä helmien pääkaupungissa, Shanghaissa, ja sitä mustalla, valkoisella ja hiekanvärisellä tupsulla myy kahden suomalaisnaisen yritys, HelmiOnHelmi. Koru on kerännyt kasaan jo aivan upean potin Naisten Pankille, palaan lahjoitukseen myöhemmin. Tietenkin avustuksen voi tehdä suoraan Naisten Pankillekin. Tarkemmin joulunajan hyvätekeväisyysmahdollisuuksista kirjoitin viime vuonna postauksessa Miten tehdä hyvää jouluna.