
Upeiden ilmojen myötä siellä on varmasti yksi jos toinen piha-, terassi- ja parvekejuttujen kimpussa. Meilläkin on yläterassi edennyt sopivasti näiksi lämpimiksi päiviksi. Kesken on vielä yrttien hakeminen kulmassa näkyviin valkoisiin kukkatelineisiin. Osa muistanee, että meillä oli edellisen kodin huomattavasti isommalla terassilla vielä paljon enemmän yrttiruukkuja. Tänne halusimme kuitenkin vain yhden selkeän pisteen yrteille ja nimenomaan yläterassille, jossa grillataan ja syödään.
Tärkeä lisäys terassille oli toinen aurinkovarjo, jotta sohvan lisäksi auringolta suojaan saa myös ruokapöydän. Tilasimme ihan saman aurinkovarjon kuin meillä jo olikin, Kruunukalusteen Lux-aurinkovarjo. Varjo on sellainen asia, josta kysytte hurjan usein. Me olemme olleet valtavan tyytyväisiä varjon laatuun (minkä tietysti huomaa siitä, että tilasimme toisen samanlaisen). Mekanismi on pysynyt viisi vuotta moitteettoman hyvänä ja myös kangas on säilynyt ihmeen siistinä (verrattuna entiseen aurinkovuoteemme kuomuun, josta tuli lopulta todella epäsiistin näköinen).
Tämä kuvattu on siis nyt uusi varjo, mutta alaterassin vanha varjo ei mitenkään huuda olevansa vuosia vanhempi. Meille oleellista on saada varjoa hyvin käännettyä, sillä länsipihana iltapäivästä aurinko porottaa niin sivusta.

Kartell Ghost -tuoleja täydensimme second handing kaksi lisää. Juttelinkin jo aikaisemmin Instagram Storyssa, että puiseen skandinaaviseen mustavalkoiseen taloon sopisi varmasti paremmin joku muu tyyli kuin italialainen muovi, mutta minulle se ei riitä perusteeksi vaihtaa kalusteita ”parempiin”. Nämä on kuitenkin meille hyvin rakkaat tuolit, joista osa on kulkenut mukanamme jo kohta 10 vuotta. Tuolit ovat huolettomat ja minusta yhä vain kauniit sekä sopivasti linjaa rikkovat ja kontrastia puuhun tuovat. Kartell myös muistuttaa minua rakkaalla tavalla Välimerestä.
Olimme muuten laittamassa pöytää ensin toisin päin, mutta sitten kokeilimmekin näin ja pidimme tästä järjestyksestä enemmän. Äkkiäkös ryhmän myös kääntää, jos joskus tulee toisiin aatoksiin. Myös Brafabin ruokapöytä on aikoinaan Kruunukalusteesta ostettu.
Yleisesti haluan pitää terassin todella selkeälinjaisena, mutta yrttien lisäksi jotain kasvia tai kukkaa saatan harkita yläterassillekin, alaterassille niitä tulee ainakin. Samoin mietin juuttitabletteja pöytään. Juuttimatto olisi ihana, mutta sellaista ei voi taivasalle hankkia. Palaan erikseen myöhemmin alaterassiin ja sen valintoihin sekä vielä valmiimpiin terassikuviin. Ihanaa helatorstaita, nautitaan lämmöstä!