
Koska niin usein toivotte, että jakaisin lasten sesonkihankintoja, tässä meidän välikausitäydennyksiä viisivuotiaalle esikoiselle. Pienemmän välikausitamineet esittelin aikaisemmin postauksessa ILOA Viima softshell – kestävä kotimainen välikausihaalari.

Olen aikaisemmin ostanut esikoiselle haalareita, mutta nyt hänen täytettyään viisi vuotta, koin luontevaksi ehdottaa hänelle siirtymistä housut ja takki -yhdistelmään. Tämä yhdistelmä antaa myös enemmän joustavuutta ulkoiluun, kun ala- ja yläosia voi sään mukaan helpommin kerrospukea ja vaihdella.

Tarjoushaukkana ehdin jo tilata yhden verkkokaupan alesta Reiman takin ja sitten, kun aloin ihmetellä, missä takki viipyy, huomasin, että roskapostiin oli tullut ilmoitus, ettei takkia enää ollutkaan. Niinpä päädyin pikaisena päätöksenä tilaamaan tämän Kuling Barcelona -kuoritakin tilalle. Kevätpipoja jo kerran metsästin, mutta sitten muistinkin tämän korvallisen kevyen H&M Kids -pipon eli sitä ei tarvinnutkaan täydentää.

Kauniin persikkainen fleece on Reiman, toisesta alesta. Softshell-housut on Reiman, alenappaus sekin, malliltaan Kuori. Myöskin tennarit on Reimaa, Askellus nimeltään. Hänellä oli samat tennarit viime vuonna ja ne palvelivat hyvin. Tennarit on helppo pukea ja ne ovat konepestävät. En ole hankkinut lapsille erikseen välikausikenkiä, vaan niin kauan kuin on kylmää, he ulkoilivat talven Gore-tex -kengissä, ja nyt kun on lämmennyt tarpeeksi, olemme siirtyneet näihin kevyempiin tennareihin, joissa menee koko päiväkotikausi aina syksyyn asti. Sateella tietenkin sitten kumpparit.

Tällaisia hankintoja täällä ja nämä kaikki jatkavat sitten pikkusiskolle, kun hän tähän kokoon kasvaa. Kyllä voi taas tämänkin arkiviikon päätteeksi olla hurjan kiitollinen päiväkodista ja siitä, millaisia puuhia pienille tarjotaan. Ulkoilun ja retkeilyn lisäksi sydämeni sulaa siitä, että 1-vuotiaalla on päiväkodissa perjantaidisko. Viisivuotias taas sai kotitehtäväkseen kevätsiivota kotia, mistä hän innostui kovasti. Ihan mielettömiä pieniä isoja juttuja, jotka tuottavat iloa ja myös opettavat kivalla lapsentasoisella tavalla erilaisia osa-alueita. Mukavaa viikonloppua meiltä!