
Toivottavasti teillä on halloween-aika sujunut mukavasti! Meidän viikonloppu alkoi vauvan kanssa perjantaina Kirjamessuilla. Oli mukavaa käydä aistimassa kirjakuhinaa, ja muutaman joululahjankin löysin omille ja kummilapsille.
Ennen siirtymistä joulunaikaan vietän mielelläni lasten kanssa kevytmuotoista halloweeniä. Juhla piristää kivasti vuoden synkintä vuodenaikaa. Vaikka eipä silti: vuodenaikaihmisenä olen oppinut pitämään tästäkin ajasta, kun puusto on jo ruskaloistosta riisuttu.

Nautin suunnattomasti hieman hämyisen sumuisesta vaunulenkkisäästä. Luulen, että viihtyisin Englannin maaseudulla hyvin, ja jos omistaisimme talviasuttavan mökin, saattaisin nauttia siellä oleskelusta eniten juuri off-sesonkina.
Kotona halloween näkyy meillä muutamin yksityiskohdin: kummispuuna, valkoisina keramiikkakurpitsoina ja -lyhtyinä (Tigerista muutaman vuoden takaa, yksi täydennetty kukkaupasta) sekä mustina kynttilöinä (Hemtexistä löytyi hyvät läpivärjätyt versiot). Televisioon vaihdoin kuvaksi halloween-henkisen taulun.

Olen pitänyt koristelut simppeleinä, mutta mielikuvituksellisia ideoitahan tähän amerikkalaisten karnevaaliin löytyy Pinterestistä vaikka kuinka. Oma Halloween-Pinterest-tauluni keskittyy maltillisiin ja helposti loihdittaviin tunnelmanluojiin.
Se minua hieman harmittaa, että usein meiltä jää kurpitsaruokien tekeminen vaivalloisuuden takia, vaikka eihän kasvis mahdoton leikattava ole. Joskus vielä saan sellaistakin tarjolle, sillä herkullista kurpitsa on.

Halloween-muffinssit lasten kanssa teimme. Lapset koristelivat muffinssit Meri Merin setillä, jonka senkin olen hankkinut pari vuotta sitten. Koristeita voi hyvin käyttää useaan kertaan, ja sopivat nämä vaikka mihin muihinkin cocktail-paloihin.
Olen avoimesti saamaton leipoja, mutta lisää vain neste -leivonnaiset saan sentään minäkin tehtyä. Tyttö sai alunperin tämän Sunnuntai Kakku- ja muffinssimixin -pussin yhdessä muffinivuokien ja strösselien kanssa lahjaksi (kiva lahjaidea muuten tällainen syötävä, samoin kuin esimerkiksi setti jäätelövohveleita, kastiketta ja koristeita).

Valmis sekoitus on niin maukas ja helppo, että olemme ostaneet sitä sittemmin monesti itsekin. Lisäämme täytteeksi pari lusikallista kreikkalaista jugurttia ja ison satsin pakastemustikoita, ja ainakin näin muffinsseista tulee todella kostean herkulliset.

Lapsille iso juttu oli tietysti päiväkodin halloween-naamiaiset. Arvostan todella paljon sitä, että varhaiskasvatus jaksaa tämänkin järjestää. Isompi oli noita ja pienempi lähti totta kai Elsana.

Yhdistän mielelläni sesonkeihin lapsille kirjoja, musiikkia ja katsottavaa. Minun lapsuuteni aikainen Hui kauhistus! -kirja pitää ainakin aina lukea, Disney Plus tarjoaa täälläkin teemalla piirrettyjä ja Spotifysta löytyy valmiita halloween-listoja. Äänikirjoista esimerkiksi Paula Norosen hupaisa Yökoulu-sarja sopii sesonkiin hyvin.

Meillä kävi eilen lauantaina yksi porukka Karkki vai kepponen -kierroksella, mutta kukaan ei tunnu olevan varma, mikä suosituin kierrospäivä on. Virallisesti se on tänä vuonna maanantaille osuva 31.10., mutta moni varmasti keppostelee viikonloppuna. Me emme itse kierrokselle lähde, mutta suklaasilmämunat odottavat mahdollisia muitakin piipahtajia.

Pelkästään muuten iltakävelystä tuli ainakin meidän lapsille taskulampuilla ja otsalampuilla hauska ohjelmanumero: valoilla oli jännittävää bongata naapuruston kurpitsoja ja muuta hurjaa, ja lopulta lapset ulkoilivat monin verroin pidempään kuin tavallisella kävelyllä yleensä.
Uskon ja toivon, että kurpitsajuhlinta vuosi vuodelta lisääntyy. Tuusulassa Koiramäen Pajutallilla on aikaisemmin lokakuussa sympaattisia Stars Hollow -henkisiä tunnelmia.

Salossa Kurpitsaviikot vasta upeilta näyttivätkin. Rannikon puutarhalla on kaiverrettuna mielettömästi kurpitsoja, ja kaikki upeat kurpitsat ovat myynnissä. Paikan päältä postasi ainakin Lisbet e. (Liisan blogi on nykyään salasanan takana, mutta suosittelen sen tilaamaan. Ihana blogi, jonka inspiroivasta samaistuttavuudesta ainakin minä nautin.)

Mukavaa sunnuntaita! Me lähdemme illaksi kyläilemään, ja sen jälkeen ihmetellään, sekoittaako kellojensiirto rytmiä.