
Järjestelin pikaisesti yksi päivä keittiön kulmakaapin ja järjestämisen keskellä keksin hakea kameran. Ajattelin, että teille on kiva ikuistaa myös tällaista pientä järjestelyinspiraatiota – eihän kyse suinkaan aina ole isoista rupeamista, vaan myös pienistä paikallisista parannuksista.

Edellisessä keittiössä meillä oli kulmakaapissa pyörivä karusellimekanismi. Uudessa kodissa kulmassa on tavalliset hyllyt. Ajattelin ensin alkuun ratkaisun olevan epäkäytännöllinen, mutta varsin hyvin tavarat saa tällaisestakin kaapista, varsinkin, jos tavarat ovat järjestyksessä.

Aloitin siitä, että hankin hyllyjä varten kauniin harmaata Ikea Passarp -laatikkomattoa. Kolme 50×96 cm kokoista mattoa oli juuri sopiva määrä, kaksi sellaisenaan ja kolmannen leikkasin puoliksi. Etenkin kattilat ja pannut raapivat niin herkästi valkoisia hyllyjä, että halusin suojata ne niin, että hyllyt olisivat vielä vuosienkin päästä siistit. Entuudestaan minulta löytyi myöskin Ikeasta kotoisin oleva Variera-kattilankansiteline.

Kattiloiden, pannujen, patojen ja kattilankansien lisäksi säilytämme kulmakaapissa vuokia, muutamaa tarjotinta, pastalävikköjä, raclette-pannua, grilliottimia sekä pakasterasioita ja sellaista sekalaista kuin leivinpaperia, cocktail-tikkuja, pakastepusseja ja sushimattoa. Näille pientavaroille hankin kaksi Ikea Variera -laatikkoa. Laatikoissa pientavara pysyy paikoillaan, eikä pyöri siellä täällä.