Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Asuntomessuilla ja paikkasin yhden aukon sisustusharrastajan sivistyksessä. Kokemus oli sellainen kuin ajattelinkin: ei yhtään oma juttu, mutta ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen kesätapahtuma ainakin tämän kerran, kun ajaakaan ei tarvinnut naapurikaupunkia pidemmälle.
Kuten teistä ehkä jotkut muistavat, oma henkilökohtainen painajaiseni on ajatus vuosien kuluttamisesta raksalla ja rakennuspäätösten kimpussa. Luulen, että siinä vaiheessa, kun talo olisi valmis, olisin a) hullujenhuoneella b) niin kyllästynyt projektiin, että oma unelmatalo ennemminkin tökkisi kuin ihastuttaisi. Silti nostan hattua muille, jotka toteuttavat visioitaan ja unelmiaan tällä kunnioitettavalla kärsivällisyydellä.
Näytimme varmasti kolmekymppisenä pariskuntana kaikista potentiaalisimmalta kohderyhmältä ja esittelijät kyselivät kilvan ”nousevasta talokuumeestamme”. Ensi kerralla teetän t-paidan ”Kerrostaloihminen, vain katselemassa”.
Oma mielenkiintoni Asuntomessuilla ei siis niinkään liittynyt arkkitehtuuriin vaan sisustusratkaisuihin. Odotukset sen suhteen eivät olleet kovin korkealla, mutta erityisesti pari kohdetta odotin näkeväni.
Ennen kaikkea halusin nähdä LakkaLaisen, jonka on suunnitellut Vepsäläisen sisustussuunnittelijanakin tuttu Inspired by loven Sanna. Vaikka oma makuni on asteen rennompi ja vähemmän ylellinen kuin Sannan asiakkailla, ihastuin lopputulokseen kovasti.
Moderni rakennus, muotoilun klassikot ja Balmuirin kodikkaat yksityiskohdat nivoutuivat harmonisen kauniisti yhteen. Olen todella ylpeä lahjakkaan kamuni aikaansaannoksesta. Kaikki postauksessa tähän mennessä nähdyt kuvat ovat LakkaLaine-kohteesta. Näin väljästä ja hengittävästä sisustuksesta voi kerrostaloihminen vain haaveilla, mutta LakkaLaine olikin asuntomessualueen pinta-alaltaan suurin kohde.
Toinen kohde, jonka näkemistä odotin, oli Iisa Strandin suunnittelema Urban Villa (kuva yllä ja tästä eteenpäin). Kohde jatkoi samaa, omaan makuuni jo vähän liian luksushenkistä, mutta muuten todella tyylikästä linjaa. Myös Urban Villassa viehätti neutraali väripaletti, laadukkaat materiaalit, ajaton klassisuus ja Balmuir-tuotteet.
Kuvaaminen ja rauhassa kohteisiin tutustuminen oli normaalina ruuhkaisena yleisöpäivänä hiukan haastavaa. Kärsivällisyyteni ei tässäkään asiassa riittänyt siihen, että olisin jonottamalla jonottanut näkemään jokaisen kohteen jokaisen nurkan.
Näin jälkikäteen hieman harmittaa, että amatöörimessuilijalta taisi mennä muutama omantyylinen kohde enemmän tai vähemmän sivu suun. Onneksi kiinnostaviin kohteisiin on mahdollista tutustua myös kollegojen postausten kautta. Ensi vuonna Asuntomessut näyttäisivät olevan Seinäjoella. Sinne tuskin tulee lähdettyä, joten visiitti Vantaalle kannatti tässä kohtaa kerrostaloihmisellekin. Asuntomessuille pääsee viimeistä päivää tänään sunnuntaina 9.8.