Kaupallinen yhteistyö / majoitus saatu, Willa Levi West

Terveisiä Lapista! Kun saimme mökin omistajalta Annelta kutsun tulla majoittumaan Willa Levi Westiin, Kittilään, sydän sanoi heti kyllä. Vaikka olemme keskittyneet viime vuodet kotimaanmatkailuun, edellisestä Lapin-kerrasta oli meillä aikuisilla vierähtänyt lähes 10 vuotta. Lapset eivät ole olleet pohjoisessa kertaakaan. Emme olisi vaihtaneet lumimaisemaa edes lämpöön, niin paljon nautimme koko perhe kunnon talvesta.

Kerron pian matkastamme muutenkin, mutta aloitan itse mökistä. Willa Levi West tarjosi meille yöpymisen. Matkat edestakaisin, elämisen ja aktiviteetit Levillä kustansimme itse.

Willa Levi West on yksiä ihanampia majoituksia, missä olen ollut. Mökki on suunniteltu täydellisen toimivaksi ja tunnelmalliseksi. Avaraan eteiseen saa kätevästi kaikki toppavaatteet ja varusteet. Kuivauskaappi on käytännöllinen ulkoilupäivien jälkeen.

Takka, sauna, isoista ruutuikkunoista avautuvat tunturimaisemat ja tummien pintojen hämäryys lepuuttavat sielua. Kaikki on valtavan kaunista: luonnonläheistä, kodikasta ja pohjoisen maisemaan mukautuvaa.

Olen juuri se majoittuja, joka arvostaa loppuun asti ajateltuja yksityiskohtia talvisista kahvipöytäkirjoista taljoihin. Willa Levi West on oikea tunnelmoijan kohde. Viimeistely ei ole päälle liimattua vaan luontevan yhtenäistä, harkittua ja harmonista. Tässä mökissä on väistämättä sellainen olo, että omistajat haluavat sydämestään vierailijoiden viihtyvän.

Niin ikään annan mökille lapsiystävällisyydestä täydet pisteet. Portaissa on turvaportti ja muina varusteina kaikki, mitä pienten kanssa kaipasimme syöttötuolista pottaan. Näiden asioiden arvon ymmärtää, kun ymmärtää. Nämä ovat niin sanottuja pieniä isoja asioita. Kun lasten kanssa saa päivät toimimaan, on vanhempienkin monin verroin helpompi rentoutua. Mökissä on myös pulkat lainattaviksi sekä huomaavaisesti erilaisia muisti- ja lautapelejä kaapissa.

Huomionarvoista Willa Levi Westissä on myös makuuhuoneiden suunnittelu. Makuuhuoneita on 137-neliöisessä mökissä neljä, yksi alhaalla ja kolme ylhäällä, joten mökkiin voi hyvin majoittua isommallakin porukalla. Kaksi yläkerran makuuhuoneista on yhdistettävissä ovella. Makuuhuoneissa on muhkeat sängyt, hotellimaisen laadukkaat kahisevat peitteet ja hyvät pimennysverhot. Nukuinkin lomalla paremmin kuin pitkään aikaan. Vauvalle on saatavilla matkasängy, ehdottoman tärkeä varuste kokoonpanollemme sekin.

Willa Levi Westin mainio sijainti länsirinteiden kupeessa ja ski-bussin reitin varrella mahdollistaa helpon pääsyn rinteisiin, mutta kuitenkin oman rauhan sopivan etäisyyden päässä ravintolakeskittymästä meille, jotka haemme Leviltä enemmän rentoutumista kuin riehaa.

Tässä päästäänkin siihen, mitä Levi itsessään keskuksena on. Huomaan, että monen mielikuvissa Levi on ainoastaan after ski -bilekeskittymä. Onhan Levi sitäkin, mutta ei suinkaan pelkästään. Me latauduimme paljonkin Lapin hiljaisuudesta. Teimme suurimman osan ruoista itse, koska mökin keittiö oli niin hyvin varusteltu ja ruokailutila niin kodikas. Näin saimme myös vetäydyttyä omaan rauhaan.

Se, missä Levin palveluiden monipuolisuus tuli konkreettisesti etuna esille, oli päivät pienten lasten kanssa. Mikäli lapset ovat jo rinneikäisiä ja laskutaitoisia, talviloman ohjelmaksi voi hyvin riittää vain ja ainoastaan laskeminen.

Me emme kuitenkaan ole vielä siinä tilanteessa, että voisimme viettää tällä kokoonpanolla päivät rinteessä. Näin ollen keksimme muuta talvista tekemistä pienten kanssa, ja sitä Levi Suomen suurimpana talviurheilukeskuksena tarjoaa kiitettävästi. Kirjoitan aiheesta seuraavaksi erillisen Levi lasten kanssa -postauksen.

Levin Leevilandian Muksutupaan voi jättää 2–10-vuotiaita maksulliseen päivähoitoon. Kahden vanhemman lapsen kohdalla olisimme varmasti hyödyntäneet tätä mahdollisuutta, mutta vauvan takia tämä loma meni tiiviisti perheenä.

Mieheni kävi kerran rinteissä, mutta minä en kertaakaan. Olisin totta kai voinut mennä yksin siinä missä mieskin, mutta koin parhaaksi jättää laskemisen ensi kertaan. Opettelin lautailemaan kolmekymppisenä ja edellisestä laskukerrastani on aikalailla saman verran aikaa kuin esikoisen syntymästä. Kolme raskausaikaa ja vauvavuotta ovat tuoneet pitkän tauon laskemisiini.

Sen verran kynnys oli ehtinyt näissä vuosissa kasvaa, että olisin kaivannut rinteeseen miehen henkiseksi tueksi tai sitten useamman päivän totutteluun. Ajattelin, että muutamasta jännityksen kangistamasta tunnista minulle ei jää kuin paha mieli.

Yhtä kaikki muiden laskemisia katsoessa minulle tuli vahvasti sellainen tunne, että vielä minä joskus lasken! Mietin hetken, että olisikohan minun hyvä vaihtaa laudasta suksiin siinä vaiheessa, kun lapset alkavat harjoitella laskemista, jotta voisin paremmin toimia heidän kanssaan.

En kuitenkaan ole ollenkaan varma, haluanko taas aloittaa suksien kanssa lajin opettelun alusta. (Sitä paitsi, kun kokeilin murtsikkaa alamäessä – ei toki sama asia, mutta kuitenkin – suksilla minulla vasta hatara olo olikin!) Ehkä odotan sitten vain lasten laskemisen kanssa niin pitkään, että he pärjäävät omillaan. Voivat sitten puolestaan isompina tuuppia ylös noloa lautailevaa mutsiansa.

Aika näyttää! Mutta se matkalla vahvistui, että olen yhä edelleen talvi- ja rinneihmisiä. Moni mieltymys muuttuu ajan myötä, kun kiinnostuksenkohteet vaihtuvat ja elämäntilanteet elävät, mutta rinteisiin vetoa tunteva talvi-ihminen olen yhä. Sen kertoo myös se, että vaikka tiedätte minun luopuvan kaikesta turhasta tavarasta, lautapussi lautoineen, monoineen ja kypärineen on yhä varastossamme, enkä ole kertaakaan harkinnut luopuvani setistä.

Suuntasimme muuten pohjoiseen VR-yöjunalla, ensimmäinen kerta laatuaan sekin. Kokemus oli hyvin positiivinen, eikä jää varmasti viimeiseksi reissuksi. Lapsille yöjuna oli jännittävä seikkailu. Meitä aikuisia ilahdutti se, että yöjunalla saimme auton mukaan kohteeseen joutumatta ajamaan tuhatta kilometriä itse yhdellä kuskilla, kun en itse aja. Lisäksi annamme arvoa junan ympäristöystävällisyydelle. Leviä lähinnä oleva asema on Kolari, josta on autolla matkaa Leville hieman yli 80 kilometriä eli reilu tunti.

Viikko jää muistoihimme todella lämpimänä perhelomana, jossa aktiviteetit yhdistyivät ihanteellisesti leppoisaan ja tunnelmalliseen rentoutumiseen. Lumouksesta kertoo hyvin pienten ensimmäinen kysymys Willa Levi Westiin sisään astuessa: asuuko Joulupukki täällä?

Kiitos ikimuistoisesta majoituksesta, jota voin lämpimästi suositella. Vaikka meillä on kokemusta nyt vain talvesta, voin kuvitella, että mökki on ihanteellinen tunnelmointitukikohta myös Lapin kesään tai ruska-aikaan.
Tutustu Willa Levi West -vuokramökkiin ja varauskalenteriin tästä Nettimökki-sivuilla.