Ensin ajattelin, etten kirjoita varsinaisesti raskaudesta mitään. Ei ole tapaistani jakaa kaikelle kansalle, millä viikolla mennään, enkä osaa ajatella, että kukaan olisi kiinnostunut, särkeekö selkääni tällä hetkellä vai eikö särje. Itse asiassa en ole enää rakenneultran jälkeen tietoinen, mikä viikko on meneillään. Tai kai pitäisi sanoa rv. En edelleenkään puhu raskauskieltä.
Raskauteen liittyy kaikenlaisia myyttejä, joista suurimman osan olen huomannut omalla kohdallani olevan täysin epätosia. Ensinnäkin mielialat. En ole tähän mennessä saanut yhtäkään raivokohtausta tai tunnemyrskyä enemmän kuin tavallisesti. En myöskään ole himoinnut kummallisia ruokayhdistelmiä keskellä yötä (suosikkejani raakaa kalaa ja hyviä viinejä mietin kyllä koko ajan). Ehkä temperamenttini ja ruokahaluni ovat olleet niin tapissa 31 vuotta, ettei yksi raskaus niitä heilauta.
Toiseksi raskaana olevilta naisilta odotetaan automaattista kiinnostusta kaikkeen lapsiin liittyvään. En vain silti edelleenkään osaa olla kiinnostunut etäisen työkaverin lapsen tarhajutuista. Lifestyle-blogien suurkuluttajana voisi myös kuvitella, että lukulistalleni olisi ilmestynyt perheblogi jos toinenkin, mutta ei ole, ei toistaiseksi yhtäkään. Lehtikioskilla hapuilen pelkästään sisustus- ja tyyliraamattuja, Vauva-lehteä en ole ostanut kertaakaan. Olen ikionnellinen perheenlisäyksestä, mutta en silti osaa eristäytyä omaan vaaleanpunaiseen kuplaan.
Sen sijaan omien ystävien vertaistuki mitään kaunistelemattomista tarinoista koskettaviin tunteisiin sekä sisäpiirivinkeistä lainatavaroihin on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi. Tiedän, että linjoillani päivystää monta upeaa nuorta äitiä, tolkun ihmistä, joilta saan aina rehellisen vastauksen, hyödyllisiä kokemuksia ja lämminhenkistä tukea.
Olen kiitollinen siitä, miten hyvin olen voinut fyysisesti. Mutta sekään ei ole pelkästään hyvä juttu. Hyvin voiva odottaja ahkeroi valittamatta, ja siinä saattaa sekä odottaja itse että muut ympärillä unohtaa, että koko vauvaa ylipäätään on. Raskaus ei ole sairaus, enkä edes osaisi vastaanottaa erikoiskohtelua, mutta ei se rehellisyyden nimissä ole tavanomainen tilakaan. Olen venynyt töiden kanssa liikaakin ja nyt ympäripyöreät päivät alkavat näkyä huonona vastustuskykynä ja puolikuntoisuutena.
Suurin muutos tapahtuu toki vasta, kun vauva syntyy, mutta on ollut ilo huomata, että elämää voi jatkaa omana itsenä. Oma itseni olen myös hankinnoissa. Edes lastentarvikkeissa en pysty elämään räikeiden kuosien ja värien kanssa. Toisaalta, vaikka itse käytän paljon aikaa esteettisesti kauniiden tuotteiden löytämiseen, olen samanaikaisesti järkyttynyt koko lapsensaamiseen liittyvästä kilpavarustelusta. Heti pitäisi olla vaihtamassa autoa isompaan, viettää jokainen lauantai lastentarvikejäteissä ja tapella merkkivaatteista nettikirppiksillä. Huh!
Lähes itkin onnesta, että yhden tärkeimmistä hankinnoista saimme ostaa helposti käytettynä ja uudenveroisina läheisiltä – ja oikeat unelmavaunut saimmekin. Myös koematkustaja hyväksyi kokomustan Bugaboo Cameleon3 -mallin. Tai enpä tiedä, mitä tuosta ilmeestä voi päätellä.
PS. Muistakaahan ystäväiset osallistua vielä tänään 31.10. Arabia Piilopaikka Pakkanen -astioiden arvontaan.
