
Te, jotka kuuntelitte Kaunis järjestys -podcastin kuudennen jakson, Mitä meillä kaikilla on opittavaa minimalismista, vaikka ei olisi yhden valkoisen t-paidan ihminen, tiedätte, että sovellan kosmetiikkaan minimalismia. Käytän paljon samoja suosikkeja vuodesta toiseen ja jos jotain uutta kokeilenkin, niin edellisten loputtua ja sellaisina valintoina, joista tiedän, että tulen pitämään miltei sataprosenttisen varmasti. En ole kokeileva meikkaaja enkä tykkää etsiä uusia tuotteita. Minulle meikit ovat olleet todella hyvä kategoria yksinkertaistaa elämää.
Meikkaaminen on aivan yhtä perusteltu itseilmaisun tapa kuin vaikka pukeutuminenkin on, ja on mahtavaa, että tuotteet kehittyvät huimasti koko ajan laadultaan. Niin ikään Rihannan Fenty Beautyn kaltaiset merkit mullistavat markkinaa sillä, että tuotteet on alusta asti suunnattu ihan kaikille etnisille ryhmille.

Silti minusta tässä markkinassa korostuu se mentaliteetti, että emme ihan koskaan riitä. Että tällä uudella meikkivoiteella saisit vielä täydellisemmän ihon. Että tällä uudella seerumilla juonteesi näkyisivät vielä vähemmän. Että tällä contourilla muokkaisit itsestäsi vielä tätä. Tarkoitan sitä loputonta kierrettä, että koskaan ei ole hyvä, kun aina voisi olla paremmin kuin edellisellä tuotteella.
Ostolakossa-blogin Virve Fredman onkin osuvasti Trendi-haastiksessa sanonut, että kosmetiikka on uusi pikamuoti. Minusta tässä on jotain perää. Emme enää osta viikonlopuksi uutta biletoppia, sen on korvannut kosmetiikka.

Myös meikkaamiseen motivaatio voi lähteä sisältä, että laittautuminen tuntuu itsestä hyvältä, ja että erilaisilla lookeilla etsii ominta itseä. Paine voi kuitenkin herkästi tulla ulkopuolelta.
Siksi haluan nostaa esille tämänkin tavan toimia, jos joku toinenkin siellä linjoilla kokee päätöksentekoväsymystä loputtomien ja taas loputtomien kosmetiikkahyllyjen äärellä. Tai ehkä riittämättömyyttä siitä, että tälläkin saralla pitäisi uudistua koko ajan. Ei tarvitse. Ihminen voi mennä samoilla meikeillä arjesta juhlaan ja talvesta kesään.
Ilahduin muuten juuri Anna-lehdessä olleesta psykologi Satu Lähteenkorvan sitaatista: ”Yksi tämän ajan tärkeimmistä hyvinvointitaidoista on rajaaminen.” Olen harvoin jos ollenkaan törmännyt tähän näkökulmaan, sillä usein hyvinvoinnin yhteydessä puhutaan pääasiassa ravintoon, liikuntaan tai uneen liittyvistä puolista. Mutta rajaaminen tärkeänä osana hyvinvointia — olipa hienoa kuulla tämä itselleni tärkeä asia psykologin suusta.

Kipinä tähän postaukseen syntyi, kun ”jouduin” uusimaan meikkejä todella pitkän ajan jälkeen. Menin iloisena tilaamaan vakiosävyäni Mac-poskipunasta – ja sitähän ei enää saanut. En ehtinyt kaupoille, joten käytin hurjasti aikaa googlaten, mikä nyt sopisikaan tilalle. Toinen oli aurinkopuuteri vakiosävyssäni – ja sen sävy taas on kaikkien vuosien aikana muuttunut vaaleammaksi. Ja taas sama ihmettely ja korvaavien tuotteiden etsiminen.
Minulle tämä meikkipussinpäivitys oli erinomainen muistutus siitä, miksi olen kuin olenkin pitäytynyt samoissa luottotuotteissa: pääsen niin paljon helpommalla, kun pysyttäydyn samoissa enkä käytä kapasiteettia uuden etsimiseen. Minulle meikit ovat yksi tapa yksinkertaistaa elämää, vähentää päätöksentekoa, säästää kapasiteettia ja rajata vaihtoehtoja.

Mutta nyt on meikit päivitetty, samaan vanhaan paitsi että osittain pakosta uuteen. Kiinnostuneille tiedoksi tässä on minun minimalistisen meikkipussini sisältö:
Lumene Blur -meikkivoide sävyssä Soft Honey
Madara The Concealer -peitevoide sävyssä 25
Estee Lauder Bronze Goddess -aurinkopuuteri sävyssä 02 Medium
Mac-poskipuna sävyssä Mocha
L’oréal Paris Voluminous -ripsiväri sävyssä Extra Black
Lumene Nordic Chic Precision -eyeliner sävyssä musta
Madara Brow Pomade -kulmäväri sävyssä Frosty taupe
Idun Minerals highlighter-luomiväri sävyssä Fjällsippa
Huulikiillot vaihtelevia, tässä Lumene Luminous Moisture sävyssä 101 Rose oat ja Madara Glossy Venom 71 Hi-shine
Siveltimet, ily Lolo