Kaupallinen yhteistyö, Lasitehdas

Tervetuloa sisään meidän eteiseen! Näytin teille aikaisemmin syksyllä Instagram Storyssa meidän eteisen haasteen – tai ehkä enemmänkin mahdollisuuden. Liukuovikaapisto jäi hyvin matalalle suhteessa huonekorkeuteen. Näin ollen ylhäälle jäi todella paljon hyödyntämätöntä säilytystilaa. Sain teiltä aivan hurjasti apuja ja vinkkejä tilanteeseen, kaunis kiitos niistä! Moni myös pyysi, että kertoisin myöhemmin, millaiseen ratkaisuun päädyimme, joten käyn nyt läpi meidän ratkaisun, mutta myös teidän muut ideat.
Ennen-kuva:

Alunperin ensimmäinen oma ajatukseni ja toiveeni, se ykkösvaihtoehto, olisi teettää kaapiston eteen uudet liukuovet. Jostain syystä olin kuitenkin katsovinani, ettei kohtaan saisi uusia ovia. En enää muista itsekään, miten tällaiseen päätelmään tulin – minun ei pitäisi koskaan pyöritellä tällaisia kysymyksiä, joihin en oikeasti tiedä ratkaisua, omassa päässä, vaan nimenomaan kysyä teiltä tai kääntyä heti ammattilaisen puoleen. Yleensä asiat saa kyllä järjestymään, niin tälläkin kertaa.

Yksi minulle Instagram-viestiä laittaneista oli Jenni, ihania kohteita tekevä sisustussuunnittelija ja Lasitehtaalla nykyään työskentelevä. Jenni pyysi minulta kohtien mitat ja sanoi, että eipäs luovuteta vielä, vaan katsotaan, mitä voidaan tehdä. Lopulta tilaan oli kuin olikin mahdollista mahduttaa – kun vain listat purettiin – uudet kehyksettömät liukuovet, jotka olisin valinnut muutenkin. Toteutus oli ihan milleistä kiinni, mutta tällä ratkaisulla ovet saatiin mahtumaan, eikä kaapiston sivuun ei jäänyt aukkoa.

Olen aivan valtavan iloinen, että saimme tilaan kattoon asti ulottuvat liukuovet. Kiitos siis Lasitehtaalle ja erityiskiitokset Jennille! Olen todella tyytyväinen siihen, että saamme nyt kaikki tavarat piiloon, ja sen lisäksi eteisestä tuli muutenkin korkeilla kehyksettömillä peililiukuovilla modernin kaunis. Lasitehdas kannattaa pitää mielessä myös muita ratkaisuja ajatellen: heiltä saa esimerkiksi mittatilauksena mustia ruudukkoseiniä, metallikehyksisiä väliovia, peilejä omilla mitoilla ja niin edelleen. Inspiraatiota voi katsoa Instagram-tililtä @Lasitehdas, jolta olin itsekin tallentanut ideoita talteen jo ennen tätä projektia.

Kaapistolle me emme siis tehneet mitään, vaan hyödynnämme kaapin päälle jäävän säilytystilan ihan sellaisenaan, nostamalla sinne harvoin tarvittavaa tavaraa laatikoissa ja säilytyskasseissa – joulukoristeet ja sesonkivaatteita nyt ainakin. Minulla on vielä järjestelyn viimeistely kesken ja sen siirränkin suosiolla vuodenvaihteelle tai ensi vuodelle, kun joulukoristeet on taas aika pakata takaisin. Joka tapauksessa jo nyt voi sanoa, että kylläpä tuollainen kaapinpäällinen vetää paljon tavaraa! Tulen erityisen iloiseksi aina kuutioiden hyödyntämisestä, ettei lattialta tarvitse viedä uutta pinta-alaa. Tästä samasta syystä korotimme myös molemmat lastenhuoneen kaapistot. Niissä on ihan eri rungot ja ovet, ja ne esittelen ne myöhemmin.

Meillä nyt tosiaan tämä lattiasta kattoon -liukuoviratkaisu onnistui kuin onnistuikin, mutta miten muuten kaapin päällisin olisi voinut hyödyntää säilytyksessä? Näitä ratkaisuja ehdotettiin eniten:
- kokonaan uudet lattiasta kattoon -liukuovet
- kaapin päälle erilliset liukuovet
- kaapin päälle erillinen kaappirunko ja ovet
- verhokisko kattoon ja siihen paksu verho
- kankaisia kannellisia koreja tai laatikoita
- pyöreitä hattulaatikoita

Moni korosti siinä vaihtoehdossa, että laatikot olisi jättänyt kaapin päälle sellaisenaan, erilaisia kankaisia laatikoita ja esimerkiksi kauniita hatturasioita, että ratkaisu olisi enemmän ”sisustuksellinen” kuin varastolta näyttävä muovilaatikoin. Moni myös huomautti, että avoin kaapinpäällinen kerää kovasti pölyä. Osa oli sitä mieltä, että ei jaksaisi katsella pidemmän päälle kaapin päällä mitään säilytettävää, mikä on kovin ymmärrettävää sekin.

Se, mikä paras ratkaisu on, onkin varmasti hyvin tapauskohtaista – joskus on mahdollista tehdä oviin muutoksia, toisinaan karsia tavaraa ja joskus sitten vain hyväksyttävä irtonaiset laatikot arjen apuna. Toivottavasti tästä esimerkistä ja teidän jakamistanne muista ideoista on apua vastaavan säilytyshaasteen kanssa painiville!

Noin muuten olen miettinyt eteiseen vaaleaa kynnysmattoa. Sellainen on välttämätöntä olla, mutta pidemmällä käytävämatolla en haluaisi kaunista laattalattiaa peittää. Minulla oli jo yksi kynnysmatto testissäkin, mutta se ei valitettavasti ollut sopiva. Mietin sisal-mattoa tai sitten Pappelinan pientä konepestävää muovimattoa, jota saisi aika samanlaisessa harmaassa värissä kuin lattia, ja josta minulla on hyviä kokemuksia. Myöskin mietin penkkiä, joka toisaalta on hyvin tarpeellinen, toisaalta vain helposti kasojen kerääjä. Muuten luulen, että en juurikaan tämän enempää ”sisusta” eteistä. Tai kuka tietää, jos jossain vaiheessa tulee sen aika, mutta nyt toivon tilan olevan mahdollisimman pelkistetty. Peilin kanssa kaikki kun näkyy kahtena, niin esimerkiksi tauluista saattaisi tulla minulle levoton olo. Jään rauhassa miettimään.
Mukavaa lauantaita!