
Ennen kuin vaihdetaan väljiin pyjamiin, ajattelin esitellä uuden joulunajan luottovaatekappaleeni, paljettihameen. Minulle paljetit ovat ehdottomasti klassikko- eikä trendijuttu, ja olen tallentanut paljettihamekuvia Pinterestiin tilin luomisesta asti, eli kahdeksan vuotta. Kuitenkin omasta kaapistani on paljettihame puuttunut.

Kaikki paljettihameet ovat tuntuneet itselleni liian kinttanoilta tai kynähamemaisilta, mutta toisaalta en ole harkinnut pidempiäkään, koska päässäni on elänyt niin vahvasti käsitys, ettei tanakoiden polvien kanssa kannata harkita midi-pituutta. Nyt kuitenkin päätin heittää tämän tyylisäännön roskiin.
Noora K. oli hankkinut saman, ja nimesinkin tämän aikuispaljettihameeksi. Aikuispaljettihameessa keski-ikää lähestyvä keskiluokkainen voi tuntea itsensä itseksi, eikä aikamatkailijaksi biletoppien nuoruusvuosille. Hameen merkki on Love Copenhagen.

Joulukonsertissa käytin paljettihametta valkoisen neuleen kanssa, Asennemedian pikkujouluissa taas mustan t-paitapuseron kanssa. Hame tuntuu siis paitsi ajattomalta myös mukavan monikäyttöiseltä. Joskus, kun sopiva löytyy, hankin kaveriksi vielä vaalean, beigen tai harmaan sävyisen paljettihameen, mutta sillä ei ole kiire, sillä musta on ollut erinomainen alku. Vaatetta tuntuu kivalta pitää siksikin, että yllättäen paljettihame päällä saan kolmevuotiaalta glitteripakkomielteiseltä kaikista eniten äiti on kaunis -kehuja.