Tänään kirjoitan tarkemmat terveiset Madeiralta. Toivon, että kokemuksista on teille iloa ja hyötyä, sillä kovin montaa lämmintä kohdettahan ei Suomesta talvella lyhyehkön lentomatkan päässä ole.

Viime tammikuussa olimme Gran Canarialla. Lopuilla Kanariansaarilla lomailemme varmasti myöhemmin, mutta nyt halusimme kokeilla jotain uutta. Dubai ei ainakaan tällä hetkellä tunnu meille omalta, ja siinähän ne vaihtoehdot sitten ovatkin, jos sulkee pidemmät mannertenväliset lentomatkat pois.

Madeira tammikuussa ei niinkään luvannut hellettä, mutta auringonvaloa ja kohtuullista 17–19 asteen lämpöä kyllä, ja sitä saimme. Parhaina päivinä tarkeni päivisin mekolla, mutta mukana minulla oli aina pitkähihainen, ja lapsen puin pitkähihaisiin ja -lahkeisiin. Iltaisin oli suomalaisellekin kylmä, joten takki kannattaa pakata mukaan.

Varasimme matkan pakettina Tjäreborgin kautta. Niin Kanarialle kuin Madeirallekin pakettimatka tuntui kaikista kustannustehokkaimmalta ja helpoimmalta ratkaisulta, kun taas Euroopan kaupunkilomille matkaamme useimmin omatoimisesti.

Huolellisen harkinnan jälkeen valitsimme kohteeksi pienen ja rauhallisen Ponta do Sol -merenrantakylän ja sieltä Hotel Da Vilan. Pieni ja kuitenkin designhenkinen kolmen tähden hotelli tuntui hinta-laatusuhteeltaan loistavalta: majoittujien käytössä nimittäin olisi ilmaiseksi viereisen todella kauniin neljän tähden Estalagem Da Ponta Do Sol -sisarhotellin palvelut.

Kun saavuimme hotellille, vastaanottovirkailija kertoi, että sisarhotelli oli mennyt samana päivänä remonttiin – eikä tieto etelässä tietenkään ollut kulkenut. Vaihtoehtomme oli jäädä pieneen kylään ilman palveluita tai siirtyä toisaalle palveluiden pariin.

Otimme yhteyttä Tjäreborgin matkaoppaaseen ja saimme siirron toiseen hotelliin. Tosin edelleen Tjäreborgin sivuilla lukee, miten Hotel Da Vilan ”hotellivieraiden käytössä ovat myös kaikki sisarhotelli Estalagem da Ponta do Solin palvelut, kuten spa-osasto, ravintola, pieni kuntosali sekä infinity-allas, josta avautuvat upeat näkymät”, mikä ei siis tällä hetkellä pidä paikkaansa. Jos joku samaa yhdistelmää miettii, kannattaa tarkistaa, että sisarhotellin remontti on varmasti matkaan mennessä valmistunut, koska Hotel Da Vilassa ei mitään palveluita ole, vaikka se muuten oikein sympaattinen hotelli onkin.

Vaikka saimme siirron, myönnän, että pettymyksestä johtuen koko matka alkoi vähän väärällä jalalla. Olimmehan tarkoituksella valinneet kohteeksi pienen ja rauhallisen merenrantakylän kauniine kalliomaisemineen, emmekä Lidon turistialuetta, johon siirtomme johti. Lisäksi menetimme yhden päivän siirtymiseen, uudelleen pakkaamiseen ja purkamiseen.

Silti haluan kehua, kuinka tyylikkäästi, ymmärtävästi ja ystävällisesti Tjäreborgin matkaoppaat tilanteen hoitivat. Lähinnä kyse oli henkilökohtaisista mieltymyksistä: isommat turistialueet eivät vain rehellisesti sanottuna ole meidän juttu. Paradoksin tiedostan kyllä, olemmehan turisteja itsekin. Tarkoitan vain sitä, että itse mieluummin hakeudumme tunnelmaltaan rauhallisemmille alueille kuin ainoastaan turisteja varten rakennetuille. Itse seuraava hotelli, Alto Lido, oli oikein moderni ja tyylikäs.

Turistialue Lido sijaitsee Funchal-pääkaupungin kyljessä, noin parin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Minusta tunnelma oli kuin Hotelli-pelissä: isoja satojen huoneiden hotelleja vieri vieressä. Päivisin alueella on merenrannassa ihan mukava tunnelma kahviloineen, mutta iltaisin alue muuttui vilkkuvien värivalojen, olutmarkiisien, kuvallisten ruokalistojen ja sisäänheittäjien mereksi. Emme oikein kertaakaan nauttineet illallistamisesta, millä oli iso vaikutus koko matkan tunnelmaan, sillä ruoka on meille merkittävä, jos ei merkittävin, osa lomailua.

Vaikka Madeiralla olisi ilmastolliset puitteet ihanaan ruokaan, tarjonta painottui ranskalaisten kanssa tarjoiltavaan lihaan ja kalaan. Nautin kaikista, mutta en sentään samanlailla valmistettuna seitsemää päivää, enkä ainakaan ilman mukavaa tunnelmaa. Ruokamatkakohteeksi en siis Madeiraa, tai ainakaan Lidon turistialuetta, henkilökohtaisesti suosittele.

Jotta kukaan ei ymmärrä väärin, hienostelua en kaksivuotiaan kanssa etelän illoissa kaipaa, vaan ihan tavallisia autenttisia paikallisia ravintoloita, joissa yksinkertaiset annokset tehdään rakkaudella, huuhdotaan alas talon viinillä tai kylmällä kokiksella, ja joissa on kodikasta viettää perheiltaa edes osittain paikallisten asiakkaiden kanssa.

Jotta juttu ei keskity vain (elämään matkallakin kuuluviin) yllätyksiin, kyllä Madeiralla paljon hyvääkin oli ja meillä oli todella ihanaa aikaa perheen kesken. Olen valtavan kiitollinen, että pääsimme lataamaan yhdessä aurinkoenergiaa ja retkeilemään luonnonkauniilla saarella.

Kastelukanavia pitkin kulkevat kävelyreitit, levadat, joista Madeira on kaikista tunnetuin, meiltä valitettavasti jäivät tällä matkalla väliin. Vaikka voin muuten hyvin, halusin kuunnella itseäni ja myöntää rehellisesti, että pitkissä kävelyissä jo iso vatsani painaa, eikä ajatus liukastelusta epätasaisilla korkeilla poluilla taaperon perässä tuntunut hyvältä. Kuitenkin jo muiden näkemiemme maisemien perusteella uskallan yhtyä yleiseen mielipiteeseen: luontomatkailijalle Madeira antaa varmasti kaikista eniten.

Vaikka levada-reittejä en osaa suositella, muutaman muun ihanan kohteen osaan. Perinteiden ystävälle suosittelen iltapäiväteetä ikonisen Belmond Reid’s Palace -hotellin terassilla. Kyseinen hotelli oli Winston Churchillin valinta jo vuonna 1950 – siinä on TripAdvisor-meriittiä kerrakseen. Maailmanluokan tasostaan ja smart casual -pukukoodistaan huolimatta iltapäiväteellä oli todella välitön tunnelma: lapsikin toivotettiin tervetulleeksi hymyin, värityskirjoin ja -kynin.

Kaiken kaikkiaan paikasta välittyi hyvin lämmin perinteitä kunnioittava ilmapiiri jetset-näyttäytymisen sijaan. Mikäli lomabudjetti sallii, täällä myös yöpyisin – samalla saisi matkan menneisiin vuosikymmeniin. Belmond Reid’s Palacessa voi kuvitella kuninkaallisten, presidenttien, poliitiikkojen ja näyttelijöiden historian havinan.

Churchillin jalanjäljissä jatkaen, herra tapasi maalata maisemia Madeiralla noin seitsemän kilometriä pääkaupungista sijaitsevassa Camâra de Lobos -kalastajakylässä. Henkilökohtaisesti en kylään tässä aikakaudessa ihastunut, vaikka voin kuvitella, miten sympaattiselta värikkäiden veneiden rivistö Churchillin maalaustelineen takaa korkealta kallioilta vuosikymmeniä sitten näytti.

Toinen ehdoton suositukseni Belmond Reid’s Palacen lisäksi on paikallisen sisustusarkkitehdin muotoilukeskus, Design Centre Nini Andrade Silva, pääkaupungin satamassa entisessä linnakkeessa. Viimeistään Atlantin auringossa kylpevässä keskuksessa muistin, mitä tärkeää on tehdä kotiläksyt: enpä olisi tätäkään paikkaa ilman huolellista englanninkielistä googlaamista löytänyt. Keskuksen yläkerrassa on valtavan kaunis ravintola, mutta jos ei matkabudjetti, -aikataulu tai -seura (kaksivuotias mainittu) taivu Michelin-illalliseen, kannattaa keskukseen mennä päivällä. Kerrosta alempana on rento terassi-kahvila, johon olisin voinut jäädä lukemaan tunneiksi lounge-musiikin tahtiin.

Paitsi vaelluksilla, Madeiran rikkaasta luonnosta voi nauttia puutarhoissa. Tarjolla on useampia vaihtoehtoja, kuten lukijani suosittelema Monte Palace Tropical Garden sekä Botanical Garden – molemmat köysiratamatkan päässä Funchalin rannasta rinnettä ylös. Käsittääkseni Monte Palace Tropical Garden ja Botanical Garden ovat tasoeroineen vaunujen kanssa vaikeakulkuisia ja autolla huonosti saavutettavia, joten siksi me itse päädyimme tällä kertaa Palheiro Gardensiin, kun olimme siinä kohtaa autolla liikkeellä jo hieman väsyneen pienen matkaajan kanssa.

Se täytyy sanoa, että minkä Madeira säässä tammikuussa häviää, niin rauhallisuudessa voittaa. Kukkaloisto on tietenkin vasta myöhemmin keväällä ja kesällä parhaimmillaan, mutta off-sesongin ansiosta saimme käyskennellä puutarhassa käytännössä yksin, mitä nyt joku satunnainen golfari tai kartanohotellin asukas kulki ohi. Rauhoittavassa yksityisessä puutarhassa on pieni, juomia ja naposteltavaa tarjoava teehuone.

Funchalin keskustaan tutustumiseen riittää mielestäni päivä pari. Vanhan kaupungin suunnalla voi pyörähtää Mercado dos Lavradores -kauppahallissa, joskaan se ei omien kauppahallisuosikkieni joukkoon noussut.

Vanhan kaupungin kapeaa mukulakivistä pääkatua, Santa Mariaa, reunustaa taiteilijoiden Painted doors projectin tiimoilta maalaamat ovet. Värikäs katu heräilee henkiin lounasaikaan ja tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia sitä parempaa paikallista ruokaa. Suosittelen Santa Maria -nimistä ravintolaa, jossa söimme todella hyvän version madeiralaisesta perinneruoasta. Espada, mustahuotrakala, tarjoillaan saaren tärkeimpien hedelmien kanssa: paistetun banaanin ja passionhedelmän. Myös Venda da Donna Maria -ravintola oli muistilistallani ylhäällä ja hauskaa kyllä, juuri jompaan kumpaan näistä kahdesta ravintolasta olisin intuitiollakin päätynyt.

Korvan taakse kannattaa laittaa myös pääkadusta vähän eteenpäin vanhaan kaupunkiin sijaitseva, erinomaiset arvostelut saanut fuusioravintola La Ao Fundo, jota tosin remonttimiehet meidän ohikulkiessamme kunnostivat. Uskonkin, että jos illalliset pystyy syömään turistialueen sijaan esimerkiksi vanhassa kaupungissa, ovat makuelämykset keskimäärin toista luokkaa. Lounaista me aina enemmän nautimmekin, sillä ne me söimme retkien ja kiertelyn yhteydessä muualla kuin omalla hotellialueella.

Funchalin keskustassa tuntui olevan kohtuullisen viehättävä perinteisten ravintoloiden ja kahviloiden kulttuuri. Uudelleen remontoitu vanha Golden Gate Grand Café tarjoili terassillaan taivaalliset pastat, taas Grand Café Penha D’Águia -kahvilaan kannattaa istahtaa italialaiselle gelatolle.

Kuvassa näkyvistä joulukoristeista tuli mieleeni, että virallisesti joulun juhliminen Madeiralla päättyy tammikuun seitsemänteen päivään, mutta kuten arvata saattaa, eivät somisteet sillä sekunnilla lähteneet. Jouluvalot ja -somisteet olivat Madeiralla mielestäni yllättävän näyttävässä roolissa. Keskustassa harva se katu oli koristeltu valoin ja joulutähtiasetelmat olivat suorastaan valtavia. Biologinen kelloni menikin ihan sekaisin: onko nyt joulu, kesä vai Suomesta kantautuvien vihersmoothiekuvien perusteella vuodenalku?

Myös The Ritz -kahvila on hauska tukikohta ihmisten tarkkailuun, vaikka kahvit ja jäätelöt eivät Grand Café Penha D’Águian tasolle yltäneetkään.

Tyylikästä paikallista bisnesväkeä kannattaa bongailla Mercearia D. Mécia -sisäpihakahvilassa ja -baarissa. Kahvista puheen ollen madeiralainen maitokahvi, chinesa, oli makuuni erinomaista: ei liian maitoinen latte, vaan kuin espresso tai americano höystettynä lorauksella kuumaa vaahdotettua maitoa.

Jos kahvin kanssa haluaa pientä suolaista, lähes joka paikka tarjoaa parilla eurolla ihanaa paikallista valkosipulista maalaisleipää, bolo do cacoa. Täytetty versio, prego, vastaa täytetyn leivän ja hampurilaisen välimuotoa. Madeira-viinin lisäksi saarella juodaan paljon ponchaa, sokeriruokopontikasta, hunajasta ja mehusta tehtyä alkoholijuomaa. Minulle maistui Brisa Maracujá, paikallisesta passionhedelmästä valmistettu limsa.

Konditoria- ja leivoskulttuuri Madeiralla on vahva ja mantereen lisäksi saareltakin saa portugalilaista suosikkileivosta, pastel de nataa – tosin täytyy sanoa, että yhtä hyvää saa kotimaasta Lidlin paistopisteestä. Bolo de mel -hunajakakku meiltä jäi perinneleivoksista maistamatta, mutta varsin erinomaiseen appelsiinitorttuun törmäsimme pariin otteeseen.

Mikään erityinen shoppailukohde Maideira ei minusta ole, eikä toki tarvitsekaan olla. Ainoastaan olisin katsonut lastenvaatteita, sillä pidän eteläeurooppalaisesta tavasta pukea lapset, ja samalla olisin vilkaissut kolmevuotislahjaksi nukkea. Saldona oli yhdet alennussukkahousut vauvalle La Vie -ostoskeskuksen Mayoralista.

Jos La Vie -ostoskeskukseen kuitenkin päätyy, sen yläkerrassa on tyylikkäältä vaikuttanut The Vine Hotel kattoterasseineen. Jos ei päivä olisi ollut pilvinen, olisimme mielellään nousseet lepuuttamaan jalkoja Bar 360° -näköalaterassille.

Keskustassa käyskentelyyn sopii myös Santa Catarina Park, jossa voi rauhoittua katsomaan pienen lammen joutsenia ja pysähtyä kahville. Leikkipaikka lapsillekin puistossa piti olla, mutta sitä emme itse paikallistaneet.

Lisäksi autoilureittimme varrelle osui Calheta. Raitin varrella ei muuta ollut kuin kaksi hotellia, ruokakauppa, pienvenesatama ja hiekkaranta, mutta toinen hotelleista, Savoy Saccarum, ansaitsee tulla mainituksi. Hotellin kattoterassi on oiva paikka pysähtyä lounaalle tai kahville katsomaan maisemia. Aikaisemmin mainitsemani paikallisen sisustusarkkitehdin, Nini Andrade Silvan, suunnittema hotelli on vaikuttava: aasiahenkinen rauhaisa keidas ainakin off-sesongin aikaan. Jos on aikuisten kesken liikkeellä, ihana idea voisi olla viettää hemmottelupäivää hotellin spassa, infitinity-altaalla ja terassilounaalla, vaikka ei paikassa majoittuisikaan.

Meidän kokemustemme lisäksi Madeiralla on tietysti paljon muuta, esimerkiksi Cabo Girão -näköalatasanne, Nunnien laakso Curral das Freiras, olkitalojen Santana, Unescon suojelemaa Laurisilva-metsää, hiekkarantainen Porto Santo -saari (koska muuten Madeiran rannat ovat järjestään kivisiä) ja monet muut kohteet eri puolilla saarta ja eri mikroilmastoissa.

Aktiviteeteistä Madeiralla voi golfata ja harrastaa esimerkiksi valas- ja delfiinibongausta. Kesäisin lapsille kivaa tekemistä on varmasti Aquaparque de Santa Cruz, mutta talvisin vesipuisto on kiinni, ja myös merivesialtaissa uiminen onnistuu lämpimämmällä säällä. Köysiradan lisäksi saarella voi olla hauska kokemus liikkua Monten rinteiltä alas Funchaliin kuuluisilla korikelkoilla.

Mielestäni saaren hintataso oli aika kohtuullinen, ravintoloissa Suomea keskimäärin edullisempi, mutta toki paremmissa paikoissa Suomen tapaan korkea. Tiet ovat paikoin jyrkkiä ja korkealla, mutta muuten minusta Madeiralla oli helppo liikkua vuokra-autolla – tai ainakin se kartturina siltä tuntui.

Kaiken kaikkiaan ja ristiriitaisuuksistaan huolimatta Madeira oli kiva matkakohde, vaikka itse en saarelle sydäntäni jättänytkään samanlailla niin kuin joihinkin muihin kohteisiin, tai niin kuin tiedän monen muun Madeiralle jättäneen. Ennen kaikkea Madeiraa voi suositella aktiivisille luontomatkaajille (jäin miettimään, mitä me olemme – passiivisia ruokamatkailijoita?). Uskon, että kevättä kohti saari paranee, kun kukkaloisto alkaa ja lämpötilat nousevat.

Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos sellaisia herää ja kommenttiboksissa voi totta kai jakaa omia suosikkeja ja kokemuksia. Kiitos seurasta!