*Neulemekko saatu PR-lahjana, Pura Finland

Mökkiviikonloppu takan ääressä
Alkusyksyn paras päätös oli varata perheelle mökkiviikonloppu. Aluksi harmittelin, kun lokakuussa ei ollut vapaata viikonloppua, sillä silloin mökkeilyyn olisi voinut kivasti yhdistää ruskassa ulkoilun, mutta mitä lähemmäs ajankohtaa on tultu, sitä iloisempi olen, että mökkiviikonloppu on juuri nyt: keskellä pimentä, harmainta, tylsintä marraskuuta.
Aiomme linnottautua mökkiin keskelle pimeää metsää ja vain saunoa, syödä raclettea, nukkua, lukea ja olla takan ääressä. Kaipaan niin paljon rentoutumaan ja rauhoittumaan ei-minnekään, etten tällä hetkellä vaihtaisi kotoisaa mökkiviikonloppua edes etelänlomaan. Samaan hengenvetoon totean, että onneksi on vuokramökit. Ajatus siitä, että tässä elämäntilanteessa huoltaisimme vielä toista asuntoa on sellainen, että en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Parasta on, että nyt pois kaupungista voi oikeasti lähteä vain ja ainoastaan olemaan.

Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta -kirjan lukemista
Takan ääressä lukemisesta (ja myöhemmin myös ruoasta) puheen ollen olen odottanut todella innolla Saku Tuomisen uutta kirjaa Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Uskon, että kirja on kokonaisvaltainen teos nautiskelevaan elämäntapaan, eikä sitä varmastikaan voi kaltaiseni ihminen lukea viimeiseksi sängyssä nousematta jääkaapille.
”Viihdyttävä ja helposti lähestyttävä teos sisältää intohimoisen ruokaharrastajan parhaat opit 30 vuoden varrelta – usein yllättävästä näkökulmasta. Omakohtaisia oivalluksia, käytännön vinkkejä ja konstailemattomia suosikkireseptejä voi lukea sekä lieden ääressä että sängyssä. Teemat vaihtelevat kokkaustekniikoista ja raaka-aineista ravintolakulttuuriin, terveellisestä ruoasta viineihin ja eri maiden keittiöihin.”

Oleskelua neulemekkossa
Sain Pura Finlandilta PR-lahjaksi ihanan maximittaisen ja poolokauluksisen Love-neulemekon, ja ennustan sille todella paljon käyttöä ilmojen viiletessä. Ostoslistalla talveksi on vielä makuupussitakki, mutta onneksi on jo makuupussimekko. Mekko on ihanan mukava ja väljä – siis täydellinen myös joulunaikaan, kun mikään ei tällä mäti- ja sinihomejuustohimolla saa puristaa. Pura Finland on muutenkin ihania ajattomia neuleita tekevä vastuullinen merkki – kotimainen valmistusta myöden. Pura Finland avasi juuri ensimmäisen oman myymälän Tampereelle.

Muji- ja Søstrene Grene -liikkeissä käymistä
Jouduin valitettavasti jättämään sairastelusta johtuen Mujin avajaiset väliin, mutta kuvien ja storyjen perusteella tavaratalo Kampissa on valtava ja elämäntyylillisesti todella inspiroiva. Oma rakkaustarinani Mujin kanssa on kestänyt jo ainakin pari vuosikymmentä 2000-luvun alusta. Mujia suosittelen ehdottomasti myös #kaunisjärjestys-näkökulmasta: japanilaiset tarjoavat todella kaunista neutraalia kodintavaraa säilytyslaatikoista siivoustarvikkeisiin.
Uudistettuun Tapiolan Ainoaan avannut tanskalainen Søstrene Grene on ennen joulua nähtävä sekin. Søstrene Grene myy viehättävää paperi- ja kodintavaraa edullisesti, joten uskon, että liikkeestä tulee luottokauppa liittyen paketointiin, kaverisynttärilahjoihin ja muihin lasten pieniin paketteihin sekä esimerkiksi joulukalenteriyllätyksiin.

Treffi-ilta Chapterissa
Olen todella iloinen, että kesän jälkeen reipastuin varaamaan meille kaksi treffiaikaa, lokakuisen iltapäiväteen ja pitkän kaavan mukaisen illallisen marraskuulle. Jos en olisi varauksia ajoissa tehnyt, molemmat olisivat todennäköisesti jääneet toteuttamatta.
Niin aikaisin en kuitenkaan ollut liikkeellä, että olisin saanut pöydän ihan mistä tahansa ravintolasta (jäin nuolemaan näppejäni esimerkiksi BasBasin ja Grönin suhteen), mutta lopulta päädyin varaukseni kanssa Chapteriin. Olen pressitilaisuudessa todennut ravintolan kodikkaaksi ja mitä en ennen googlaamista muistanutkaan, Chapter on valittu vuoden 2019 ravintolaksi, joten ruokakin on varmasti erinomaista. Aina, jos meillä on mahdollisuus mennä treffeille, menemme syömään, koska parempaa ajanvietettä emme kumpikaan tiedä.
Mukavaa isänpäivää kaikkiin perheisiin!