Tänään aiheena makuuhuoneen sisustus. Sänky liittyy lähiaikojen kuulumisiin sitenkin, että olemme koko perhe kaatuneet yksitellen dominon lailla sairaspetiin. Pahoittelut, että olen siksi joutunut pitämään taukoa blogistakin. Raju flunssa ja keuhkoyskä raskauteen yhdistettynä ovat ottaneet todella koville, enkä ole terve vieläkään, mutta yritän pikkuhiljaa heräillä henkiin. Toivottavasti te olette säästyneet taudeilta!
Mitään radikaalia ei sisustuksessa tälläkään kertaa ole tapahtunut, vaan pientä päivittämistä, jota tähän elämänmuutoksen aikaan kaipaan. Seitsemän vuoden tauon jälkeen vaihdoimme yöpöydät: Kartell Jolly -pöydät väistyivät Zuiver Cupid -pöytien tieltä.
Minulla ei ensin alkuun ollut mitään visiota uusista yöpöydistä. Tiesin vain toivovani kevyttä ilmettä, niin kuin Karteillessakin oli, mutta jollain virkistävällä uudella tavalla. Valkoisen värin poissuljin liian seiniin ja lattiaan maastoutuvana, mustan taas liian raskaana. Surffasin ja surffasin innostumatta oikein mistään, kunnes jossain törmäsin Zuiver Cupid -sarjaan ja se oli siinä.
Pöytiä saa erikokoisina ja värisinä, mutta meidän yöpöydäksi pieni hopeinen tuntui heti selvältä ja mieluisalta valinnalta. Pöytä on samanaikaisesti ajaton ja klassinen, mutta pyöreänä, sirona ja peilipintaisena myös hyvin ajankohtainen. Onnistuin nappaamaan Cobellon ainoan myymäläkappaleen hyvällä alennuksella, mutta toisen puolen pöydän jouduin tilaamaan ja se on vasta tuloillaan.
Sirojen ja pyöreiden muotojen lisäksi minua tällä hetkellä kodissa puhuttelee entistäkin pehmeämpi värimaailma, sellainen, jossa hiekan ja harmaan sävyt liukuvat sulavasti toisiinsa. Mustaa ja valkoista meillä tulee aina olemaan, mutta kovin kontrastinen mustavalkoisuus sen sijaan tuntuu tällä hetkellä vieraalta.
Siinä missä olen tavallisesti pedannut kokovalkoisella, käänsin nyt pellavaisen Balmuir-päiväpeiton toista hiekanväristä puolta esiin, ja tyynyiksi petasin Balmuirin pellavaiset vaaleanharmaina valkoisen sijaan. Myös kid mohair -torkkupeitto on Balmuirin, ja saatu aikoinaan moninvuotisen yhteistyön aikana, niin kuin muutkin mainitut tekstiilit. Sängynpääty on Matrilta aikoinaan saatu Slim, johon myöskin olen ollut valtavan tyytyväinen, ja matto taas on samaa VM-Carpet Hattaraa kuin meillä muuallakin.
Koen, että jo näin pienellä muutoksella kuin pöydät vaihtamalla ja petausta hieman säätämällä sain makuuhuoneeseen toivomaani piristystä: pehmeämpää tämän päivän tunnelmaa. Vaikka yöpöydät minun teki seitsemän vuoden jälkeen mieli vaihtaa, yhtä vanhoja tummia sängynpäätyjakkaroita taas en harkinnutkaan uusivani, niin mieluisat ne edelleen ovat. Samoin Artemide Tolomeo -valaisinklassikot ilahduttavat tänä päivänä yhtä paljon kuin vuosia sitten ostaessakin.