Terveisiä kesälomareissulta Malediiveilta! Yritän pikkuhiljaa karistaa hiekat varpaista ja totuttautua elämään sivistyksen parissa. Nyt kun matka on tuoreessa muistissa, jaan omat vinkkini siitä, miten Malediiveille voi matkustaa omatoimisesti budjetilla.
Ensimmäinen ja tärkein huomio on tehdä ero Malediivien kahden eri matkustusmuodon välillä. Ensimmäinen mielikuva Malediiveista on oikeutetusti ökyresortit ja häämatkalaiset. Resorttisaarilla majoittuminen on edullisimmillaankin noin 150-200 euroa yöltä, jonka päälle tulee vielä korkeat puoli- tai täyshoitokustannukset. Hinnoissa on myös aina huomioitava, että koko maassa summien päälle tulee vero- ja palvelumaksu, yleensä yhteensä 22 %.
Onneksi kuitenkin muutama vuosi sitten Malediivit vapautti majoitustoiminnan ja nykyään maassa voi majoittua myös budjetilla paikallisten asukkaiden saarilla, niin kuin me teimme. Tämä kertoo kahden eri matkustusmuodon erosta kaiken: lautta paikallissaarelle maksaa yhden euron, kun speed boat -kuljetus resorttisaarelle maksaa helposti 300-400 euroa suuntaansa.
Me majoituimme Maafushilla, jonka turismi on paikallissaarista pisimmällä. Saarelle on viime vuosina rakennettu moderneja hotelleja, mutta kaikki on silti pientä ja sympaattista — koko saari on vain reilun kilometrin pitkä ja parisataa metriä leveä. Rakennustyömaat kuitenkin kertovat, että hotelleja on pian selvästi enemmän. Se tietää tulevien high seasonien aikaan jo aikamoista ruuhkaa rannalla. Kannattaa siis lähteä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin ja suosia low seasonia. Muilla paikallissaarilla rauhaa riittänee pidempäänkin.
Laadukkaan majoituksen Maafushilla saa aamiaisen kanssa 70-100 eurolla, mutta muutamalla kympilläkin majoittuu varmasti mukavasti. Me teimme hotellivaraukset itse Booking.comin kautta. Hajautimme yöpymiset tarkoituksella vaihtelun vuoksi ja majoituimme lopulta neljässä eri hotellissa. Rinkan siirtäminen ei paljoa haitannut, kun seuraava hotelli oli aina suurin piirtein näköetäisyydellä (ja kun ystävällinen henkilökunta kärräsi kamat puolestamme).
Maafushilla on erittäin letkeä ja kylämäinen tunnelma. Samanlainen kuin missä tahansa reppureissukohteessa, jossa kellonajalla, päivämäärällä tai aurinkolasien brändillä ei ole mitään merkitystä. Paikalliset ovat poikkeuksellisen ystävällisiä ja avuliaita, eikä edes saaren toisessa päässä sijaitseva vankila tee olosta epämukavaa. Nuudeliannoksen saa 4-6 eurolla, taustalla soi Jack Johnson tai Bob Marley ja jalkojaan voi lepuuttaa kylän katujen riipputuoleissa. Värikkäät talot kylpevät auringossa, tosin osittain ränsistyneenä. Aito elämä näkyy ennen kaikkea hyvässä, mutta toki myös pahassa, paikoin esimerkiksi puutteellisena jätehuoltona.
Se Malediivien paikallissaarilla kannattaa muistaa, että islamin takia tarjolla ei ole lainkaan alkoholia ja bikineissä saa uida ainoastaan turisteille tarkoitetuilla, bikini beach -merkityillä rannoilla. Muilla rannoilla uiminen ei ole ongelma, kun mukaan pakkaa surffipaidan ja pidemmät uimashortsit. Periaatteessa pukeutuessa naisten pitäisi peittää polvet ja olkapäät, mutta saarella suhtautuminen tähän oli selvästi sallivampaa. Tavallinen säädyllisyys riitti ja jos totta puhutaan, siihen olisi mielestäni tyylikästä pyrkiä ihan joka kohteessa (onko edes Kanarialla pakko mennä syömään Speedoissa ylävartalo punottaen?). Resorttisaarilla saa pukeutua kuten haluaa ja juoda alkoholia.
Vaikka emme asuneet resorttisaarella, halusimme päästä kokemaan myös sen maailman. Resortteihin voi tehdä päiväretkiä, ja vaikka sisäänpääsymaksu on usein ylihintainen, kannattaa lompakkoa raottaa. Resorttien pitkät, hyvin hoidetut rannat ja veden päälliset bungalovit tarjoavat käsittämättömiä postikorttimaisemia ja hetken luksuksen. Toisaalta illuusio katoaa heti all you can eat -lounasbuffetissa, kun turistit lappaavat linjastolla kilpaa ranskalaisia lautaselleen. Siksi meistä olikin mieluisaa palata päivän päätteeksi pakettimatkatunnelmasta omalle saarelle, vaikka ymmärrän oikein hyvin myös resorttien houkutuksen varsinkin häämatkalaisten silmissä.
Sen koen väistämättä vähän surulliseksi, että resorttilaiset siirtyvät suoraan lentokentältä venekuljetukselle hotellilleen ja eristäytyvät täysin oikeasta malediivilaisesta elämästä. Itse ajattelen, että vasta aito paikallisuus tekee matkustamisesta matkustamista. Se, kun herää yöllä moskeijasta kuuluviin rukouksiin, kun näkee paaston päättymisen kunniaksi vietetyt mielettömät seremoniat, kun seuraa paikallisia torkkumassa riipputuoleissa, pelaamassa krikettiä sekä ottamassa selfieitä.
Asui missä asui, retkiä kannattaa tehdä ja lähiympäristöä nähdä. Päiväretkissä riittää paljon vaihtoehtoja sukeltamisesta, delfiinibongaukseen ja autioiden saarten vierailuun. Samoin onnistuu surffaus, wakeboarding ja kaikenlaiset muut vesilajit. Speed boat -kuljetuksista ei paikallissaarilla pyydetä läheskään niin paljoa kuin resorteilla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme joutuneet lähteä paluumatkalla pääkaupunki Maleen jo torstaina, koska muslimien pyhäpäivänä perjantaina paikallislautat eivät kulje. Onnistuimme kuitenkin saamaan kuljetusdiilin suoraan lähtöaamuna lauantaina lentokentälle, joten saimme muutettua matkasuunnitelmaa ja vietettyä kaksi lisäpäivää saarella.
Pääkaupunki Male on maailman tiheimmin asuttuja kaupunkeja, joten kadut kuhisevat skoottereista ja autoista (yläpuolella oleva kuva ei ole Malesta, vaan Maafushilta). Mikään nautinnollinen matkakokemus kuuma ja kiireinen kaupunki ei ole, eikä tekemistäkään liiemmin ole, joten en suosittele erikseen varamaan siihen aikaa. Silti koen, että tulomatkalla pääkaupungissa olosuhteiden pakosta vietetty aika lauttaa odottaen teki sekin reissusta paljon autenttisemman. Matkasuunnitelmien muutosten takia Malen valokuvaaminen kuitenkin jäi. Pääkaupunki Male ja lentokenttä ovat erillisillä saarilla, kylläkin lähellä toisiaan ja lauttoja kulkee usein. Lennot me varasimme Kilroyn kautta Saksan ja Omanin välilaskuilla.
Kun saimme ennen lähtöä kyselyjä kesälomasuunnitelmistamme, aiheutti Malediivit poikkeuksetta hämmentyneen reaktion. Kasvoilta pystyi lukemaan, että meidät joko luokiteltiin vähintään tuoreiksi lottovoittajiksi tai dementikoiksi, jotka eivät muista jo olleensa häämatkalla. Mikä muille näyttäytyi mielikuvana ylenpalttisuudesta, oli meille todellisuudessa rentoakin rennompaa surffihenkistä rantaelämää. Toivoisinkin, ettei Malediiveja nähtäisi vain persoonattomana ökymatkakohteena, vaan maana, jolla on oma intialaisia, arabilaisia ja afrikkalaisia vaikutteita kiehtovasti sekoitteleva kulttuuri.
Mikä parasta, aikaisemmin ehkä saavuttamattomalta tuntunut Intian valtameren paratiisi on täysin valloitettavissa paitsi pohjattomalla lompakolla myös ihan normaalilla Aasian-matkan budjetilla. Lähtisin, ennen kuin on liian myöhäistä.
