
Ajattelin, että olisi kiva vetää yhteen kaikkea sitä, mitä kodissamme on tarkoitus seuraavaksi edistää, varsinkin kun sisustusjuttuja toivotte, ja kun suunnitelmat ovat koko ajan tulleet selvemmiksi.
Olemme asuneet tässä uudessa kodissa, jos tätä voi vielä sanoa uudeksi, kohta puoli vuotta. Paljon on tehty: tavarat ovat löytäneet paikkansa, monia tärkeitä hankintoja on hoidettu ja sisustus on edennyt päällisin puolin pitkälle. Kuitenkin paljon on vielä keskenkin ja ihan tarkoituksella. Päätimme syksyn muuton yhteydessä, että siirrämme suosiolla osan projekteista tällä vuodelle.

Keittiön välitila
Kuten sanottu, on suoranainen ihme, että täällä kaikki materiaalit on niin meitä kuin on, ja siksi tämän kodin ostimmekin. Keittiön välitila on ainoa, jonka päivittämistä mietin heti alussa, mutta jonka jätin sitten rauhassa hautumaan. Kuukausien aikana visio on vahvistunut siitä, että vaihdamme turkoosiin taittavan lasin tilalle marmorikuvioista laattaa, samaa kuin meillä on kylpyhuoneessa lavuaarin takana, mistä kuva on. Laatta on nyt tilattu ja muutamien viikkojen sisään toivottavasti asennettukin.

Verhot olohuoneeseen ja makuuhuoneisiin
Verhoprojekti on ollut minulle ehkä kaikista jännittävin, kyseessä kun on iso panostus osa-alueessa, josta ymmärrän hyvin vähän. Onneksi on ammattilaiset! Nyt olen tehnyt päätöksen siitä, että koko kotiin tulee samaa, vähän pehmeään sävyyn taittavaa valkoista, ja että pituutta en otakaan napakkana, vaan niin, että verhot niiaavat muutaman sentin lattiaan. Niin kuin meillä oli edellisessä ja sitä edellisessä kodissa. Katsomme vielä ammattilaisen kanssa muutamat yksityiskohdat ja sitten laitan verhot tilaukseen.

Teetetty sohvapöytä marmorikuvioisella kvartsilla
Tätäkin ratkaisua olen kääntänyt ja vääntänyt, mutta nyt uskon, että olen löytänyt sopivan materiaalin kanneksi, tämän valkoisen marmorikuvioisen kvartsin. Vielä kun saan keskusteltua potentiaalisen jalkojen tekijän kanssa, että suunnitelma onnistuu. Ajatuksissa on melko iso ja matala sohvapöytä mustilla jaloilla tähän tyyliin. Harmillisesti suurin osa valmiista sohvapöydistä on olohuoneeseemme liian pieniä ja lisäksi vielä tyylillisesti vääränlaisia meille. Niin siksi teettäminen on tuntunut parhaalta vaihtoehdolta, vaikka se onkin hieman vaivalloisempaa valmiin ostamisen sijaan.

Säilytysjärjestelmät vaatehuoneeseen
Meidän makuuhuoneesta avautuva vaatehuone pitäisi uudistaa säilytysjärjestelmiltään. Kooltaan vaatehuone on aika tyypillinen komero. Tilaan mahtuu L-muotoisesti säilytysjärjestelmää, mihin toivomme tankoa ja laatikoita. Kyseessä ei siis mikään iso walk-in-closet, mutta kuitenkin tärkeä tila minulle ja miehelleni saada järjestykseen ja käytännölliseksi. Nyt tilassa on keskeneräiset ratkaisut, ja siksi järjestelmä täytyy uusia. Tämä kuva on otettu ennen muuttoa, niin siksi makuuhuone on tyhjä.

Terassin laajentaminen
Tämäkin on sellainen projekti, jonka päätimme antaa hautua rauhassa talvikuukaudet, eihän projektia voisi edes ennen lumien sulamista aloittaa. Kuukausien myötä tulimme yhä varmemmaksi siitä, että meille oikea ratkaisu on laittaa pihan toiseenkin puolikkaaseen terassilautaa. Nyt pihasta noin kaksi kolmasosaa on terassia ja yksi kolmasosa nurmikkoa. Tällaisella pienellä nurmikolla emme tee mitään, koiran kun voi päästää pikapissalle muutenkin ja lapsilla on pihapiirissä muuten nurmea ja muuta maastoa. Näin ollen meille paras ratkaisu on tehdä suosiolla koko pihasta helppohoitoista lounge-henkistä terassia. Kaksitasoisuuden pidämme, eli nurmikon kohdalta terassi tulee olemaan matalammalla kuin ylätaso.

Näyttävät pöytävalaisimet makuuhuoneeseen
Valaistuskin vaatii vielä viimeistelyä ja siitä lähtikin pieni lumipalloefekti. Ensin mietin, pitäisikö meidän makkariin lisätä valaistusta kattovalaisimella, mutta päädyinkin siihen, että vaihtaisin yöpöydille isommat näyttävät valaisimet, tällaiset sylinterityyliset kuin kuvaan on olohuoneesta lainattu.

Artemide Tolomeo ja pieni taulu eteiseen
Sen lisäksi, että aloin kaivata makuuhuoneeseen isompia pöytävalaisimia, aloin toivoa pöytävalaisinta eteisen sivupöydälle – niinpä pyöräytin makuuhuoneessa olleen Artemide Tolomeon sinne (toinen Tolomeo menee jemmaan, ovat lempiklassikoitani). Olen myöskin työstänyt ajatusta tauluista. Nyt näyttää siltä, että en haluakaan meille tauluja sen enempää seinälle, kun niitä tällä hetkellä on lastenhuoneessa, ja myös olohuoneen Samsung The Frame -telkkarin lasken tauluksi. Eteiseen ajattelin kuitenkin laittaa pienen taulun tammikehyksissä tähän tapaan. Tämä taulu on lainattu mallattavaksi lastenhuoneen kollaasista.

Mustat kattovalaisimet lastenhuoneisiin
Makuuhuoneen valaistus pohtiessani otimme testiin mustan kattovalaisimen. Päätimme olla laittamatta sitä meidän makuuhuoneeseen, mutta sen sijaan aloimmekin mallata kattovalaisimia lastenhuoneisiin. Lastenhuoneessa on nyt spotit, jotka eivät sitten kuitenkaan ole tuntuneet pidemmän päälle lopullisilta, niin teemme siihen pienen muutoksen. Kattovalaisin on samaa Ellos Home Nathan-sarjaa kuin meidän lattivalaisinkin. Tämä lastenhuonekuva on pyörinyt inspiraatiokansiossani pitkään ja uskon, että musta valaisin tuo muuten pehmeisiin lastenhuoneisiin kiinnostavaa särmää.

Eteiseen verhoiltu tuoli
Tämän verhoillun BoConcept Princeton-tuolin tilasin Vepsäläiseltä eteiseen jo jokin aika sitten, mutta nyt näytän siitä kuvankin. Sain juuri kuulla, että tuolin toimitus venyy lisää, todennäköisesti toukokuulle. Ei auta kuin odottaa, mihinkäs tässä olisi kiire.
Sellaisia suunnitelmia täällä. Vaikka meidän ei ole edes tarvinnut rempata rempata, helposti tässä tulee varmasti melkein vuosi asumista täyteen ennen kuin ajatellut projektit ovat valmiit. Onneksi poikkeusaika on hyvä aika edistää kotiprojekteja. Raportoin toki vielä jokaisen erikseen, että millainen lopputuloksesta tuli – tässä nämä olivat enemmän suunnitelmina.
Hyviä kotiprojekteja kaikille, joilla sellaisia on!