Tammikuisella Madeiran-matkalla kirjoitin muistilistalleni aiheen, mikä matkailussa minulle merkitsee. Niitä ajatuksia yritän nyt sulattelun jälkeen viimevuosien matkamuistolla kuvitettuina purkaa.

Mietin matkailun merkitystä tällä hetkellä laajemmasta näkökulmasta kuin koskaan aikaisemmin. Ilmastokeskustelu saa kysymään omat kysymyksensä: miten, minne ja kuinka usein minä jo valmiiksi isolla ympäristöjalanjäljellä tallaava länsimaalainen olen oikeutettu matkustamaan.

Henkilökohtainen elämä herättää samanlaisia pohdintoja: millaiseen matkailuun meillä pian nelihenkisenä perheenä on mahdollisuus. Millainen matkabudjetti meille lähitulevaisuudessa isompaan kotiin muuttaessa ja kulujen muutenkin taas yhdellä ihmisellä kasvaessa jää. Millainen matkailu kahden pienen lapsen kanssa antaa enemmän kuin ottaa.

Yksinkertaisinta olisi tietysti lopettaa matkailu kokonaan, mutta valitettavasti ja rehellisesti siihen olen elämästä nauttijana ja maailmanmenosta kiinnostuneena liian itsekäs. Olemme tyypillisesti matkustaneet Eurooppaan kerran tai kaksi vuodessa, ja todennäköisesti määrä on jo olosuhteiden pakosta laskemaan päin. Pidän huolta siitä, että kompensoin lennot (sekä laivamatkat), ja suosin suoria lentoja. Tämä ei oikeuta minua tekoihini eikä osta minulle hyvää omaatuntoa, mutta tämän kanssa pystyn elämään.

Yhtä kaikki meillä elämäntilanne pitää huolta matkustamisen kohtuullisuudesta. Jäljelle jää kysymys: miten matkustaa silloin, kun matkustaa.

Syy, miksi aloin pohtia näitä kysymyksiä juuri Madeiralla, oli pakettimatkamme käänne. Yllätysremontin takia jouduimme vaihtamaan hotellia valitsemastamme pienestä kalastajahenkisestä kylästä saaren turistisoituneimmalle alueelle. Uinuvan hotellin loungemusiikista, Atlantin kuohuista ja espressontuoksusta sekoittunut maailma vaihtui Hotelli-pelin kaltaisiin lavasteisiin: kompleksien, neonvalojen ja kaikille mahdollisille kielille käännettyjen laminoitujen ruokalistojen mereksi.

Kun vaihdoimme aluetta, (asian kyllä erittäin ystävällisesti ja asiallisesti hoitanut) matkatoimisto muisti lohdutella moneen kertaan, kuinka uudessa hotellissa olisi tähtiä kolmen sijaan neljä. Niin todellako, mietin hiljaa mielessäni, ihan kuin suihkulakilla ja kengänkiillottajalla täydentynyt kylpyhuonekosmetiikka olisi meidän syymme matkustaa 4300 kilometriä etelään.

Opin jälleen itsestäni sen, minkä jo tiesinkin: yllätykset eivät ole vakavia ja kuuluvat matkallakin elämään, mutta minulle kohteen tunnelmalla on matkailussa kaikista eniten merkitystä. Jos ei tunnelmaa ole, voin aivan yhtä hyvin jäädä ekologis-taloudellisista syistä kotiin.

Tunnelma minulle on kohteen sielu, jota joko on tai ei ole, ja jota ei voi tähdillä ostaa. Sieluun olen törmännyt viimeistellyssä design-hotellissa ja pölyisessä toscanalaisessa majatalossa, metropolin keskustassa ja autiorannalla. Sielu on tunne siitä, että juuri tänne meidän kannatti kaukaa kodistamme lähteä.

Kaikessa tässä keskustelussa turismin kritisoiminen tuntuu tyhmältä – turistihan minä olen itsekin. Aivan yhtä syypää kohteen matkamuisto-t-paitoihin kuin kuka tahansa muukin kameraansa kantava ja rantasandaaleissaan talsiva. Mutta silti minun yhä vain vahvistunut henkilökohtainen tunteeni on, että en halua matkustaa vain matkustamisen vuoksi kohteeseen, joka tuntuu simulaattorilta, muiden turistikohteiden kaltaiseksi rakennetulta keinotekoiselta alueelta.

Myös toinen tärkeä oivallus matkalla vahvistui: tarvitsen lomalla irtiottoa oman kodin seinistä, hoitamistaan odottavista lasku- ja kuittipinoista sekä pyykeistä, mutta en ruoanlaitosta. Ennen ajattelin herkemmin, että loma ei ole lomaa ilman jonkun muun kattamaa hotelliaamiaista. Yhden yön yöpymisissä ja staycationeissa se edelleen parasta onkin, mutta viikossa samat croissantit menettävät etenkin kouluruokalamaisessa salissa tarjoiltuna nopeasti hohtonsa.

Kahta viimeistä matkaamme vertaillen: päiväretkien vaihtelevat lounaat olivat molemmissa kohteissa hyviä, mutta aamiainen ja illallinen toisistaan eroavia. Madeiran turistialueella söimme aamuisin hotellissa buffetin ja iltaisin jossain alueen persoonattomissa turistiravintoloissa – pettyen enemmän tai vähemmän jokaikinen kerta.

Toscanan-matkalla kurvasimme vuokra-Qashqailla paikalliseen kauppaan, ostimme tuoreet leivät, auringossa kypsyneet persikat ja paikalliset pestot. Heräsimme rauhassa keskenämme tummapaahtoiselta kahvilta tuoksuvaan päivään aamun ensimmäisten auringonsäteiden raidoittaessa puisista ikkunanpuitteista vanhaa marmoripöytää. Saman pöydän ääressä nautimme päivän päätteeksi itse vaivattomasti tehdyn illallisen kuluneelta koristeelliselta keramiikalta viereisen tilan viinilasillisen kanssa.

Arvaatte varmasti, kumpi meillä vei tunnelmallisesti ylivoimaisen voiton ja vieläpä vähintään satasen päivässä edullisemmin eikä yhtään kuormittavammin (päinvastoin, jokailtainen turistialueen TripAdvisor-ravintolatuskailu se vasta työstä kävikin).

Uskonkin, että mikä meillä jatkossa matkailussa yhä enemmän merkitsee, on home away from home -ajattelu. Hotellissa on pariskunnille palvelunsa, mutta asunnoissa perheelliselle rauhansa, tilansa, kokkailumahdollisuutensa ja eri nukkumaanmenoaikojen joustavuutensa. Sitä paitsi, pidän ajatuksesta elää hetken Rosseina tai Martínezeina, hakea kotijääkaapista oliiveja virvokkeiden kylkeen ja vääntää Luigin kiihkeästi selostamaa fudista televisiosta vähän kovemmalle. Enkä ole ainoa: matkailutrendeissä nousussa on live like a local.

Mikä matkailussa tässä elämäntilanteessa myös merkitsee, on tietty helppous ja yksinkertaisuus. Ajattelen, että lasten kanssa voi tehdä mitä tahansa, mutta ei välttämättä kannata. Jos loman tarkoitus on rentoutuminen, tuntuu esimerkiksi kahdentoista tunnin lento viiden tunnin bussimatkalla viikon takia pienten kanssa kaikkea muuta kuin akkuja lataavalta.

Opettelen myös uudelleen hyväksymään sen, että – jälleen ekologis-taloudellisista syistä – joka talvea ei perherantalomalla katkaista. En edes tiedä, mistä tämä ajatus kumpuaa, emmehän pariskuntanakaan aina talvella matkailleet. Haluan muutenkin jatkossa matkustaa yhä enemmän kohde kuin ajankohta edellä. Dubai kyllä tarjoaisi helpon paon pakkasesta, mutta jos se ei kohteena tunnu ollenkaan omalta, miksi emme mieluummin odottaisi muutamaa kuukautta kevääseen päästäksemme kerran vuodessa paikkaan, jonne oikeasti haluamme.

Lisäksi minulle matkailussa merkitsee suunnitelmallisuuden ja spontaaniuden sopiva suhde. En halua minuuttiaikatauluttaa matkoja, mutta en myöskään luottaa sattumaan. Esimerkiksi Madeiralla kaikki mieleenpainuvimmat päiväretket tapahtuivat ennalta suunnitelluissa paikoissa. Matkaa edeltänyt googlaus maksoi itsensä reissun parhaina elämyksinä takaisin.

Seuraavasta matkastamme en vielä tiedä mitään. Haaveilen varovasti pienen pienestä lähimatkasta kesälomalla, mutta sen sitten vastasyntynyt sanelee. Niin tai näin, minusta itsetutkiskelu kannattaa aina ja ajatusten selkiyttäminen on tuntunut tulevaisuuden suunnittelun näkökulmasta rauhoittavalta. Matkailun sovittaminen nykyiseen elämäntilanteeseen ei tarvitsekaan tarkoittaa luopumista, vaan uudenlaista lähestymistä. Yhtäkkiä onkin aivan ihana ajatus nostaa patongit ja mozzarellat oman perheen kesken pöytään. Sitä paitsi, jääpähän sitten päivisin budjettia poiketa paikan perinteisimmälle iltapäiväteelle tai ikonisimmalle näköalalounaalle, niille itselleni merkityksellisille elämyksille.

Tässä elämäntilanteessa en kaipaa extreme-kokemuksia maailman äärissä rinkka selässä. Kaipaan yksinkertaisia perheen kesken jaettuja elämyksiä: auringossa kulautettuja espressoja ja natisevilla marmoripöydillä nautittuja gelatoja kohteissa, jossa voin tuntea olevani henkisesti kotona, vaihteeksi kaukana kodista.