Olen vihdoin tajunnut, mikä minulle on sisustamisessa kaikkein haastavinta. Minkä kanssa olen paininut eniten tässä kodissa, ja mikä on mielessäni koko ajan uuden kodin remontti- ja sisustusvalintoja suunnitellessa. Se ei ole budjetti tai aika, vaikka kyllä, niitä molempia voisi aina olla enemmän. Eikä se ole edes matot, vaikka hyvä arvaus sekin. Se on tasapainoilu.
Määrittelen tyylini modernin klassiseksi. En siis moderniksi tai klassiseksi, vaan nimenomaan modernin klassiseksi, yhdistelmäksi näitä kahta. Liian modernissa kodissa on makuuni kylmän kolkko tunnelma, liian klassisessa taas raskas ja tunkkainen. Unelmakodissani nämä kaksi tyyliä tulevat luontevasti puolitiehen vastaan ja täydentävät kontrastein toinen toisiaan. Modernia tyyliä kodissamme edustavat esimerkiksi design-tuolit ja Kartell, klassista taas perinteinen hiekanvärinen sohva ja ylipitkät verhot. Mustavalkoisuus, joka kai on tyylini tunnusmerkki, voi taas esimerkiksi tauluseinänä edustaa modernia suuntausta (kun julisteet ovat graafisia ja epäsymmetrisesti ripustettu) tai konservatiivista klassisuutta (kun taulut ovat paspiksilla kehystettyjä ja symmetrisesti ripustettu).
Tasapainon löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Välillä tuntuu, että yksikin väärä valinta keikauttaa veneen väärään suuntaan, minkä jälkeen navigointi takaisin toivotulle reitille on entistä vaikeampaa.
Esimerkiksi nämä lennossa napatut joulukuvat, jotka sattumalta päätyivät kuvittamaan tätä ajatuksenvirtaa, tuntuvat turhan graafisilta. Graafisuus on se, mistä olen eniten kasvanut pois ja mitä en välttämättä koskaan tavoitellutkaan – se vain tuli mustaan ja valkoiseen kohdistuvan rakkauden mukana, eikä se rakkaus ole hävinnut minnekään. Uuden kodin tyyliä haluan hivuttaa kohti lämpimämpää klassista suuntaa, ja piensisustamisessa minua tällä hetkellä puhuttelevatkin enemmän Cobellon tyyliset kodikkaat maailmat. Kyllästyminen tiukkaan skandinaavisuuteen johtunee osaltaan bingosta, jota meillä sisustusblogeilla on voinut viime vuodet pelata pitkästymiseen asti. Hay Tray -pöydät, blogimatot, String-hyllyt. Tiedätte varmasti, mistä puhun.
Yöpöydälläni on parhaillaan arvostelukappaleena saatu Milla Alftanin uusi kirja Sisustusmagiaa. Arvostan Millan, Suomen Kelly Hoppenin, persoonallista kädenjälkeä ja murrettujen värien näkemyksellistä käyttöä. Silti kaikkien ihanien taupejen ja greigejen keskellä etsin hädissäni valkoista, joka Millan kohteista on häivytetty kokonaan. Huomaan, että edes kodikkuutta tavoitellessa sisustaminen ilman valkoista ei minulle ole vaihtoehto. Se on ja pysyy kaiken pohjana, tärkeimpänä värinä. Uuden kodin tyyli keinuu siis jossain raikkauden ja pehmeyden välimaastossa. Lopullinen tasapaino löytynee hienosäädöllä, uusia hankintoja rauhassa kypsyttelemällä ja muuhun kokonaisuuteen suhteuttamalla.
Onko tasapainoilun haaste kenellekään teistä tuttu? Vai edustavatko kotinne tyylipuhtaasti yhtä suuntaa, jolloin kaikki valinnat noudattavat automaattisesti samaa henkeä?
