mittatilauskaapisto

Inaria-liukuovilla uudistunut eteinen ja asiaa kodin järjestyksestä – taas

Homevialaura, eteinen, Inaria, liukuovikaapistot, säilytys

Tervetuloa peremmälle uudistuneeseen eteiseemme! Eteinen on kodin käyntikortti sanotaan, ja onhan se totta. Jos ensimmäinen näky on kasa kenkiä, ränsistynyt matto ja levottomannäköinen avohylly, voi sen jälkeen olla vaikea muuttaa mielikuvaa muuksi. Silti en koe, että eteisellä tarvitsisi tavoitella ikimuistoista ensivaikutelmaa vau-efekteillä, vaan yksinkertainen ja raikkaan siisti sisääntulo toimii varsinkin pienessä kodissa parhaiten.

Homevialaura, eteinen, Inaria, liukuovikaapistot, säilytys

Kolmiossamme on vaatehuoneen lisäksi neljä edellisten asukkaiden asentamaa Inaria-liukuovikaapistoa. Itse asiassa tilannetta on todella kiinnostava verrata siksi, että aikaisemmin asunnossa asui tismalleen meidän kokoinen ja -ikäinen perhe: esikoistaan odottava pariskunta lemmikin kanssa. Voin vannoa, että motiivi heidän muuttamiseensa juuri ennen synnytystä oli tilan puute. Kaappeihin ei olisi mahtunut enää lapastakaan, vaikka kalustukseen lisäksi kuului vielä kiitettävä kokoelma irtolipastoja ja -kaapistoja.

Homevialaura, eteinen, Inaria, liukuovikaapistot, säilytys

Tavaran järjestys on sisustusteemoista eniten sydäntäni lähellä ja olen kirjoittanut siitä oman elämäni KonMarina lukuisia kertoja. Mietin usein, millaisia summia ihmiset maksavat Helsingin neliöhinnoilla tavaran säilyttämisestä, ja miksi ratkaisuna nähdään aina isompaan muuttaminen, ei koskaan omaisuuden karsiminen.

Homevialaura, eteinen, Inaria, liukuovikaapistot, säilytys
Äärimmäinen minimalisti ei tietystikään tarvitse olla – totta kai sydän saa sykkiä romanttisen rönsyilevälle tyylille ja kauniille esineille – mutta jonkinlaista kaappien läpikäymistä suosittelen kaikille. Se, miten paljon paremmin energiat virtaavat, ja miten helpommin arki siivoamisesta tavaroiden löytämiseen sujuu, täytyy kokea itse. Olen itse niin uskossa, että uudesta perheenjäsenestä huolimatta meillä on tällä hetkellä vähemmän tavaraa kuin koskaan ennen.

Homevialaura, eteinen, Inaria, liukuovikaapistot, säilytys

Se, mistä olen erittäin kiitollinen edellisille asukkaille on, että he aikoinaan panostivat Inaria-mittatilauskaapistoihin. Tänä päivänä me saamme nauttia kotimaisesta laadusta, joka ei vuosien saatossa ole mennyt miksikään. Ovien tyyli ei kuitenkaan ollut aivan meitä: harmaa puolipeili tuntui levottomalta niin eteisessä kuin saman käytävän päässä olohuoneessa. Onneksi ovien vaihtaminen Inaria-kaapistoihin ei ole mikään ongelma.

Homevialaura, eteinen, Inaria, liukuovikaapistot, säilytys

Mietin pitkään kahden ovivaihtoehdon välillä, avartavan kokopeilin ja rauhallisen valkoisen, ja kysyin apua teiltäkin. Kiitos vielä hyvistä huomioista! Kuten näette, päädyimme valkoiseen. Ensimmäiset pari päivää eteinen tuntui kopperolta, koska peilin luomaa illuusiota loputtomasta käytävästä ei enää ollut, mutta silmä tottui nopeasti. Nyt lumenvalkoinen lasi tuntuu täydellisen omalta: se on valoa heijastavan kuulas, mutta ilmeeltään rauhallinen. Valkokehyksiselle kokovartalopeilille taas oli kuin tehty paikka eteisen seinässä, sillä siitä kohtaa halusinkin muutenkin kaikki aikaisemmat tilpehöörit pois.

Homevialaura, eteinen, Inaria, liukuovikaapistot, säilytys

Myös olohuoneen puolella lumenvalkoinen lasi oli nappivalinta, sillä nyt kaapisto sulautuu valkoiseen keittiöön. Asioimme Inaria Stuodiolla Vuosaaressa – Margo Kangasniemelle vielä suuret kiitokset asiantuntevasta ja mukavasta palvelusta! Voin siis lämpimästi suositella kyseistä osoitetta, jos kaipaat kasvojenkohotusta nykyisille kaapistoille tai kokonaan uudet liukuovikaapistot laadukkaana ja kotimaisena mittatilaustyönä.

Inaria-liukuovista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Instagram

Copyright © 2020 · Theme by 17th Avenue