Kaupallinen yhteistyö, Nivea ja Asennemedia
Kuulen usein, että sisustan mustavalkoisesti, mutta itse en näe asiaa niin. Minulle mustavalkoisuudesta tulee mieleen graafinen tyyli, kun taas nykyisen kotimme olen pyrkinyt sisustamaan kodikkaan klassiseksi hiekanvärisine sohvineen ja howard-raheineen sekä harmaine nukkamattoineen. Se on kuitenkin totta, että yksittäisinä sävyinä valkoinen ja musta ovat tyylissäni kaikista keskeisimmät värit – niin sisustamisessa kuin vaatekaapissa.
Yläosissa ehdottomasti yleisin väri vaatekaapissani on valkoinen, joka on samaan aikaan siisti ja klassinen, mutta nuorekas ja raikas. Ja tietysti se sopii ihan kaikenlaisten alaosien ja asusteiden kanssa. Koska käytän paljon yksiväristä, vaatteissani saa mielellään olla kiinnostavuutta lisääviä yksityiskohtia, kuten pitsiä, rusetteja, röyhelöitä, paljetteja tai jokin juju leikkauksessa.
Mustalla taas on tärkeä rooli vaatekaapissa puseroina, mutta ennen kaikkea alaosina. Tummansinisen farkun ohella en oikein muita alaosia käytäkään kuin (mieluiten nilkkapituisia) mustia pillihousuja, mustia hameita ja mustia shortseja. Mustat alaosat tuntuvat eniten omalta ja sopivat myös vartalotyypilleni. Päärynänä korostan mieluummin ylä- kuin alaosaa.
Valkoisen yläosan ja mustan alaosan yhdistämisessä täytyy kuitenkin olla varovainen, jotta yhdistelmästä ei tule liian virallinen tai tarjoilijamainen. Vaikka olen klassinen pukeutuja, liian aikuismaista tai hienoa tyyliä kartan. Yksi pukeutumissäännöistäni onkin ”dressing down” eli että asussa täytyy aina olla jokin rento elementti: farkkua, tennarit, huoleton ponnari tai ainakin suosikkini, rennot käsinauhat. Joskus pelkkä korujen karsiminen riittää. Jos mustavalkoinen asu alkaa mennä makuuni liian tätimäiseksi, heivaan helmikorvakorut pois.
On päällä mustaa tai valkoista, yksi pukeutumisfiilikseeni eniten vaikuttavista tekijöistä on siisti ja raikas olo: vaihdan heti paidan, jos huomaan siinä tahran. Olen ollut Nivea-deodoranttien uskollinen käyttäjä jo niin monta vuotta, että olen pudonnut laskuista. Jäin oikein miettimään, miksi minusta tuli merkkiuskollinen, kunnes muistin: Nivea oli ensimmäinen dödö, joka ei sotkenut puolta paitaa valkoisin viiruin, eikä muuten sotke vieläkään.
Nivea Invisible For Black & White Fresh -deodarantti on suunniteltu ihan erityisesti tätä tarkoitusta varten: pitämään pidempään mustat vaatteet mustina ja valkoiset valkoisina ilman tahroja ja kellastuvia kainaloita. Väriaineeton koostumus on läpinäkyvää, nopeasti imeytyvää ja alkoholittomana ihon lisäksi tekstiileille hellävaraista. Suoja hikoilua vastaan on tehokas 48 tuntia. Kaiken lisäksi tämä omasta mielestäni markkinoiden paras deodorantti ei kahta kolmea euroa enempää maksa. Uuden sitruksisen Fresh-tuoksun lisäksi Nivea Invisible For Black & White löytyy Clear-tuoksuisena. Myös miehille sekä spray- ja stick-muotoja suosiville on omansa.
Valkoisista ja mustista vaatteista puhuttaessa ei sovi unohtaa alusvaatteita, jotka kaikki ostan mustina tai valkoisina, eikä myöskään mekkoja – itse asiassa niissä vasta väriuskollinen (tai värittömyysuskollinen) olenkin. Kesäisin suosin etenkin valkoisia puuvillaisia ja pellavaisia mekkoja, juhlissa pikkumustia. Ymmärrän todella hyvin vaihtelunhaluisempia pukeutujia, mutta minä yksinkertaisesti viihdyn parhaiten ajattomassa ja simppelissä tyylissä. Onneksi klassikoitakin voi maustaa sopivasti trendeillä, mikä itselleni riittää antamaan tunteen uudistumisesta. Tällä hetkellä lemppareitani ovat off shoulder -leikkaukset ja kellohihat.