
Taas on se aika vuodesta, kun piha täyttyy omenoista. Myönnän, että meillä ehtii aina osa sadosta tippua huonona maahan, mutta loppuja yritän hyödyntää parhaani mukaan. Jos ei omaa omenapuuta ole, ehkä naapurustossa on, ja yhtä lailla kaupan antimilla voi toteuttaa sesonkiajattelua.

Oikeastihan omena on paljon piirakantäytettä monipuolisempi raaka-aine. Minusta omena on vähintään yhtä hyvä suolaisen ruoan kaveri kuin makean. Juuston kanssa omena muodostaa klassikkoparin, mutta yhtä lailla omena sopii vaikka paistettuna pihvin kylkeen.

Omassa omenapuussa on se hyvä puoli, että edes kerran vuodessa tulee oltua pullantuoksuinen mutsi. Nytkin tosin oikaisin valmistaikinan kanssa. Vakio-omenapiirakkareseptiä minulla ei ole. Tällä kertaa laitoin murotaikinan päälle rahkasta, kananmunasta, sitruunanmehusta, sokerista ja vanilliinisokerista tehdyn täytteen, omenat ja kanelia.

Suolaiseksi tein pitsan ja piirakan risteytyksen. Kaulitun pakasteruistaikinan päälle laitoin ranskankermaa, sitruunanmehua- ja kuorta, suolaa ja pippuria, sinihomejuustoa ja omenaa tarjoiltuna tuoreella timjamilla, oreganolla ja rucolalla.

Tässä vielä ideoita, mitä tehdä omenoista tai mihin laittaa omenaa:
- omenapiirakkaa
- omenasosetta tai -hilloa
- omenamehua
- smoothieta (pakastin sitä varten paloja pakkaseen)
- omenahyvettä eli kaurapaistosta
- omenasämpylöitä, -skonsseja tai -pannaria raasteesta
- uunissa paahdettua omenagranolaa
- omenasipsejä
- pataruokiin
- paahdettuna lihan tai kanan lisukkeeksi
- puuron sekaan
- raaste- tai juustosalaatteihin
Jos omenoita tulee riesaksi asti, on ihana idea ilmoittautua Omenasiepparin omenanluovuttajaksi. Omenasieppari tekee ylijäämäomenoista herkullista mehua ja työllistää vaikeasti työllistyviä.