
Nyt on onnistuneesti avattu itse tehdyn DIY-joulukalenterin ensimmäiset luukut. Tämä on ensimmäinen joulu, kun tein lapselle kalenterin itse, ja siksi odotin itsekin innolla näkeväni, millaisen vastaanoton joulusukka ja sinne joka aamu ilmestyvä yllätys saa. Ja niin se vain on, että parasta joulunajassa on ehdottomasti joulun taika ja lapsen riemu. Silmät tuikkien kolmevuotias kuunteli, miten tonttu on yöllä on käynyt. Miten se on mahdollista, kun ei kukaan meistä herännyt!
Kuten vinkkilistassa kerroin, sukasta paljastuu monena aamuna ihan tavallinen pieni yllätys, kuten joulutarroja tai pieni värityskirja puuhasteluun. Lisäksi tärkeässä roolissa ovat tietenkin elämykset Tuomaan Markkinoista kotona vietettävään joululeffailtaan ja piparien koristeluun. Yksi luukku on kuitenkin minulle tärkeydeltään ylitse muiden: Joulupuu.

Olemme osallistuneet mieheni kanssa Joulupuu-keräykseen varmasti jo kymmenen vuoden ajan. Olemme useimmiten hankkineet nuorille lahjakortit, koska ymmärtääkseni nuorille tulee Joulupuuhun vähiten lahjoja. Tänä vuonna lisäsin perinteeseemme sen, että tytär saa joulusukasta setelin, jolla hänen kanssa mennään kauppaan valitsemaan lahja toiselle samanikäiselle tytölle.
Yhtään fiksua tytärtäni aliarvoimatta mietin, tuleekohan siitä haastavaa, että hän menee kauppaan valitsemaan lahjaa toiselle, mutta ei saa itse mitään. Mutta ei tullut! Liikuttuneena kuuntelin esittelyä isän kanssa toiselle lapselle ostetusta Pipsa Possu -palapelistä.

Päätin jo esikoista odottaessa, että haluan osallistaa lapset Joulupuu-perinteeseen. Mutta tarkalleen miten, se avautui vasta kalenterin kautta. Koen, että tämä on juuri sopiva konkreettinen tapa käsitellä lapsen kanssa sitä, että on lapsia, jotka eivät muuten saisi lahjaa, että kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin, mutta miten omilla teoilla voi kuitenkin ilahduttaa ja tehdä hyvää. Ajatus minulla on se, että vaikka me aikuiset veisimme keräykseen muitakin lahjoja, tytär valitsee lahjan nimenomaan aina samanikäiselle tytölle kuin itse sillä hetkellä on – vielä nuorenakin, ja sama pikkusiskon kanssa perässä. Toisena päivänä luukusta avautuu vielä tehtävä viedä lahja keräykseen.

Sydämeni särkyy joka joulu siitä ajatuksesta, että pelkästään pääkaupunkiseudulla on 10 000 lasta ja nuorta, jotka saattaisivat jäädä kokonaan ilman lahjaa. Eikä sovi unohtaa myöskään muuten vähävaraisia ja esimerkiksi yksinäisiä vanhuksia. Yhtä lailla joulukalenterin luukku voi olla esimerkiksi joulukukan toimittaminen seniorille tai vaikka rahan ojentaminen joulupataan. Monet keräyksistä ovat nykyään myös netissä, jolloin auttaminen ei vie minuuttiakaan.
Joulupuu-keräyksen lisäksi joulun alla voi tehdä hyvää esimerkiksi seuraavien tahojen kautta: Hyvä Joulumieli -keräys, Hope ry, Jouluapua, Joulupata, Apuna ry ja Venner.
Kiitos, jos olet mukana auttamassa mahdollisuuksiesi mukaan!