Päätin, että äitiysloman alussa, kun aikaa voi vielä kutsua lomaksi, hoidan tärkeimmät asiat mutta myös teen arkisin kivoja pieniä asioita, joita en työaikana pystynyt. Yksi teema on ollut kuinkas muutenkaan kuin syöminen ja uusien lounaiden kokeileminen. Espoo yllätti helsinkiläisen tarjoamalla idyllisimmän miljöön: Cafe Peroba Leppävaarassa vanhassa kartanossa hiveli tuolinrakastajan silmää. Huhu kertoo, että paikka tarjoaa viikonloppuisin brunssia.
Kauniaisissa poikkesin HALI Harmony Living -puotiin, joka oli viehättävä yhdistelmä tyyliä ja sisustusta huikeaa sovitustilaa myöden. Espoosta mainittakoon myös aina yhtä ihana Cobello sekä vielä to visit -listalla olevat putiikit Cafe Latte Spirit ja Mrs. Jones.
Jottei touhu menisi vain syömiseksi ja sisustamiseksi, myös kulttuuri kuuluu suunnitelmaan. Henri Cartier-Bressonin mustavalkoiset valokuvat on nähtävä Ateneumissa. Lux Helsinki -valofestivaalia ihailimme jo drive in -tyyliin autosta käsin, sillä kovimpia pakkasia pakenee kaikista mieluiten sisätiloihin. Onneksi Balmuirin Chatel-pipo ja isoimman koon Helsinki-huivi pitävät lämpimänä. Molemmissa on täydellinen vaalea meleeratunharmaa sävy, jota haluaisin muodossa tai toisessa tekstiileinä kotiinkin. Yllätin itsenikin, kuinka iloinen olen, kun talvi lopulta tuli. Lumi ja pakkanen hyvä, nollakelit ja loska paha.
Balmuir-tuotteet saatu blogin kautta.