Yhteistyössä Dermoshop
Päivitin muutama viikko sitten blogin esittelytekstiä. Mietin, mikä määrittelisi suhtautumistani kotiin, sisustamiseen ja asumiseen, ja päädyin kuvailemaan itseäni tavarakaaoksen kesyttäjäksi ja kauniin arjen puolestapuhujaksi. Mitä kaunis arki sitten minulle tarkoittaa? Se tarkoittaa kodin kunnioittamista ja kotona vietetyn ajan arvostamista. Se tarkoittaa kapinointia sitä tottumusta vastaan, että tylsien ja käytännöllisten asioiden pitäisi olla rumia. Miksi tiskirätti ei samalla vaivalla voisi olla kaunis kun se on rumakin?
Vielä jokin aika sitten häpeilin estetiikan kaipuutani, joka ei ulottunut pelkästään huonekaluihin vaan aina arkisiin esineisiin asti, niihinkin, joiden paikka on kaapin sisällä. Katsoin sekalaista läjää parhaat päivänsä nähneitä tupperwareja, niiden eripariosia, naarmuja ja joukosta eksyneitä keltaisia kansia. Tunsin ahdistusta, ja tyhjää täynnä oleva keittiönlaatikko imi minusta energiaa kuin musta aukko. Mutta ei kai kukaan niin pikkumainen voisi olla, että haluaa harmoniaa – siisteyttä ja yhtenäistä värimaailmaa – pakasterasioiltakin?
Tarvittiin yksi Marie Kondo vapauttamaan tavaraan kohdistuva ajattelutapa. En muuten noudata japanilaisgurun (itse asiassa hyvin pikkutarkkaa ja kirjassa vähän pitkästyttäväksikin käyvää) metodia, vaan siivoan ja järjestelen omalla tavallani, mutta tärkeimmän kysymyksen poimin hänen teoksestaan: tuottaako esine iloa vai eikö se tuota? Ja siitä asti olen ajatellut, että myös pakasterasiat ja tiskirätit saavat olla iloa tuottavia.
Se, että meillä on vähän tavaraa, ja että se vähä on tarpeellista, harkittua ja kaunista, on parantanut elämänlaatuani merkittävästi. Toimiva ympäristö on vapauttanut tavarakaaokselta aikaa mielekkäisiin asioihin ja mieleni on vähemmän kuormittunut. Myös motivaatio ylläpitoon on korkeammalla, kun perusta on kunnossa ja välineet kodinhoitoon kutsuvia.
Miten tähän kaikkeen liittyy kuvissa näkyvät tuotteet, se selviää nyt. Suomalainen Dermoshop on varmasti tuttu kaikille verkossa kosmetiikkaostoksia tekeville. Omaan käyttööni on vakiintunut niin Dermosil-kulmakynää kuin syväpuhdistavaa shampoota. Jo valmiiksi monipuolinen, yli 300 tuotteen valikoima kasvaa joka toinen kuukausi, mutta heinäkuun lanseeraus on ihan omaa luokkaansa. Saanko esitellä, Dermosil Living!
Harvoin törmään tuotesarjaan, joka on näin tyyliseni jokaista yksityiskohtaa, tyylikkään mustavalkoista paketointia ja raikkaan kirsikankukkaista tuoksua myöden. Tuoksu on muuten hypo parfum ja siksi se sopii useimmille hajusteille herkistyneille, minullekin, joka käytän paljon hajusteetonta kosmetiikkaa.
Parasta tässä sarjassa on sen arkeen tuoma ilo: spa-henkisyys näkyy kylpyhuoneessa ja keittiössä, mutta ei tunnu kukkarossa. Tuotteet on hinnoiteltu maltillisesti alkamaan 2,80 eurosta. Tällaista kaunista ja edullista sarjaa jokapäiväiseen käyttöön olen tosissani kaivannut markkinoille, sillä ei elämä pelkkää viidenkympin elintasokynttilää ole (nerokkaasta termistä kiitos Inspired by love -blogin lukijalle).
Dermosil Living -sarjaan kuuluu käsisaippua, suihkugeeli, käsi- ja vartalovoide, narusaippua, huonetuoksu, tarjotin, pyyhe, pesusieni ja se kuuluisa tiskirätti – tiskihanskoja unohtamatta! Täytyy sanoa, että mustavalkoiset tiskihanskat nähtyäni minun maailmani alkoi olla valmis. Lisäksi sarjaan kuuluu täyttöpullo kauniine etiketteineen. Harmonisen tunnelman kylpyhuoneeseen voi siis luoda, vaikka suosikkituotteet olisivat peräisin sekalaisista markettisarjoista. Mainitsemisen arvoista on myös, että erityisesti pohjoisen ilmastoon sopiviksi kehitetyt Dermosil-tuotteet ovat parabeenittomia, eikä niitä testata eläimillä.
Juuri lanseerattua Dermosil Living -sarjaa voi nyt tilata Dermoshopin verkkokaupasta, mutta haluan ehdottomasti arpoa tuotepaketin kesälahjana teille. Olet mukana arvonnassa kommentoimalla tätä postausta viimeistään sunnuntaina 17.7. ja kertomalla, mitkä viisi tuotetta Dermosil Living -sarjasta sinä toivoisit. Samalla toki mieluusti kuulen kommenttiboksissa vinkkejänne ja ajatuksianne kauniin toimivasta arjesta. Arvonnan voittaja saa valita tuotepakettiinsa viisi vapaavalintaista Dermosil Living -tuotetta. Paljon onnea matkaan!
Edit: Arvonta on päättynyt ja onni suosi nimimerkkiä paulii. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille osallistuneille!