Kaupallinen yhteistyö, Balmuir

Tästä alkaa joulunaika blogissa! En keksi, kenen kanssa sen mieluummin aloittaisin kuin teidän sekä Balmuirin, jonka kanssa meillä on pitkä historia, ja jonka eurooppalaisen klassista tyyliä olen rakastanut jo ensimmäisestä omasta kodistamme lähtien.

Koska en pidä lainkaan kiireentunnusta ja hössöttämisestä, en elämässä muutenkaan, enkä juhlapyhissä, haluan aloittaa jouluun laskeutumisen ajoissa. Tunnelmointi myös auttaa jaksamaan pimeyttä ja arvostamaan muuten synkkää marraskuuta.

Kysyin teiltä Instagramissa, mitä kaikkea toivotte kanaviini joulunaikaan. Kiitos ihanista toiveista! Jätitte kivoja kysymyksiä sekä toiveen saada ajoissa inspiraatiota joulun kattaukseen ja pukeutumiseen. Tähän postaukseen olen pyrkinyt kokoamaan kaikkea tätä.
Kaikki suosikkituotteeni jouluun löytyvät omalta Balmuir-sivultani. Sitten kysymyksiin!

Miten vietämme joulua?
Vietämme joulua kotona, joten siinäkin mielessä haluan panostaa joulunajan tunnelmaan kotona. Ennen lapsia olemme mieheni kanssa viettäneet joulua myös Lontoossa, Budapestissa ja Tukholmassa. Niistä jäi ihania muistoja ja haaveilen, että näkisin joskus elämässäni jouluisen Pariisin tai Wienin – jos oikein haaveilla saa, niin ehkä joskus elämän varrella jouluisen New Yorkinkin. Nyt pysymme kuitenkin ilolla kotona, ja nautimme kovasti lähi- ja kotijouluista. Helsingistä on tullut ihana joulukaupunki!

Mikä minulle joulussa on tärkeää?
Kiireettömyys ja lämmin, inhimillinen olo perheen ja läheisten kanssa. Yritän pitää odotukset joulua kohtaan kohtuullisina. Oikea elämä ei katsoa kalenteria enkä siksi halua edes yrittää tehdä joulusta täydellistä. Sellaisesta ei tule kuin paineita ja hampaiden kiristyksiä.
Rentouden lisäksi yksinkertaisuus on minulle joulussa tärkeää. Olen karsinut ja virtaviivaistanut monta asiaa. En esimerkiksi enää lähetä joulukortteja, laatikot olen aina ostanut ja tuunannut valmiina, lahjat pyrin hankkimaan ajoissa ja samoin nautimme mieluusti joka joulu samoja ruokia. Joulun ostoslista on meillä ylhäällä Trellossa, joten kaupassakäyntikin on verrattain yksinkertaista.

Minkä värinen meidän joulumme on?
Kuten arvata sattaa, luonnollisen ja neutraalin sävyinen. Muilla rakastan kyllä perinteistä punaistakin, mutta itse pysyttäydyn vuodesta toiseen valkoisessa, kullassa ja hopeassa sekä erilaisissa hiekan, ruskean, taupen ja harmaan sävyissä. Parasta neutraaleissa sävyissä on se, että ne käyvät kaikki keskenään yhteen, ne miellyttävät vuodesta toiseen ja ne eivät katso sesonkia – samat pellavat saa sopimaan niin joulu- kuin pääsiäispöytään. Tässä kattauksessa Sisilia-pellavalautasliinat ja Sisilia-keittiöpyyhkeet ovat sävyssä Mink. Balmuirilta olen oppinut kauniin kikan käyttää keittiöpyyhkeitä katelautasen ja lautasen väissä.

Millaisen joulupöydän katan?
Luonnehtisin joulukattaustamme perinteiseksi ja klassiseksi mutta rennoksi. Meillä on pöydässä suurin piirtein samat elementit vuodesta toiseen ilman, että kokisin tarvetta loihtia pöytään vaikka askarrellen jotain, kun en ole DIY-ihminen. Onneksi ajattelen yksinkertaisuuden olevan kaunista! Meillä on vuosia ollut Balmuirilta Piemonte-punaviinilasit ja Piemonte-valkoviinilasit, joiden pyöreän pehmeästä muotokielestä pidän kovasti. Näistä juomme jouluna myös ihan vettä, mutta aina pienellä mocktail-tyylisellä upgradeuksella: kuplaveteen tulee jäitä, oksa rosmariinia sekä pakkasesta karpaloita tai puolukoita.

Millaisista joulukukista pidän kattauksessa?
Kattauksessa suosikkini joulukukista on valkoinen ritarinkukka eli amaryllis, yhdistettynä havuihin. Vielä ei kuitenkaan ollut joulukukkia tullut kauppoihin, joten toimin tämän ajatukseni mukaan: minkä vain valkoisen kimpun saa näyttämään jouluiselta, kun mukaan laittaa eukalyptusta ja havuja. Kukkien lisäksi oleellinen osa joulupöydän keskiöitä on kynttilät. Valais-lyhdyssä (tulossa verkkokauppaan pian) on Mink-sävyinen pallokynttilä. Lisäksi pöydässä pallokynttilöinä on lumiset sävyt Pearl ja Glitter Pearl.

Miten pukeudun joulukautena?
Jälleen, klassisesti mutta rennosti. En voi kuvitellakaan olevani epämukavissa vaatteissa jouluna, mutta toisaalta on ihana pukea vähän parempaa, mukavuudesta tinkimättä. Tässä päälläni on soft brown -sävyinen Tyra-kashmirmekko. Pinta on pörröisen pehmeä ja mekossa on kauniit 3/4-mittaiset pussihihat.

Millaisista joulukoristeista pidän?
Vaikka tiedätte, että muuten olen yksinkertaisen ystävä, sitten taas joulukuusessa minulle enemmän on enemmän! Rakastan amerikkalaisen runsaita ja kodikkaita katseenvangitsijakuusia, ja sellainen on meille tulossa tänäkin vuonna. Toisaalta rakastan myös luonnollista ja pelkistettyä kuusta pelkillä valoilla. Pidämmekin kuusta ensin näin pelkillä valoilla, ja koristeet kuusi saa ylleen myöhemmin. Minusta tämä on kiva tapa siirtyä asteittain lähemmäs joulua.

Mistä inspiroidun jouluun liittyen?
Kuten sanottua, joulussa minua viehättää hyväntuulinen anglosaksisuus, herkillä oleva mieleni ei pohjolan melankolisuutta kaipaa. Mutta inspiroidun minä pohjoisestakin! Etenkin tanskalaisissa jouluissa on jotain hurjan kodikasta, vaivatonta tyylikkyyttä. Samoin ihailen Pariisin-joulua ja kaikkea klassista eurooppalaisuutta. Ostan yleensä yhden tai pari ulkomaista joululehteä inspiraatioksi. Niistä parhaat palat leikkaan joulun jälkeen kansioon talteen. Lisäksi kerään inspiraatiota Pinterestiin taululleni Christmas / Winter.

Mistä saan rauhaa jouluna?
Itse joulun pyhinä rentoudun lähinnä aikatauluttomuudesta. Minulle minuuttiaikataulu ja ajelu kiireessä paikasta toiseen on aina tuntunut vieraalta. Tapaammekin monia läheisiä jo aikaisemmin joulun alla, jotta kaikki ohjelma ei ahtaudu pyhiin. Niinkin jaamme ohjelmaa, että joulusauna meillä yleensä on aatonaattona. Sen jälkeen on parasta käydä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.
Tässä petauksessa on mink-sävyiset Sardinia-pellavapussilakanat sekä Sardinia-pellavatyynyliinat niin tavallisissa 50×60 cm nukkumistyynyissä kuin isommassa 60×80 cm koossa sängynpäätyä vasten. Rakastan pellavaa tässäkin sen mukavuuden ja huolettomuuden takia: pellavalakanoita ei tarvitse silittää, ja ne vain paranevat käytössä. Torkkupeittona on luonnonvalkoinen pehmeän lämmin, käsin viimeistelty Aurora Kid Mohair -torkkupeitto. Koristetyynyinä on luonnonvalkoiset, laadukkaasta villa-kashmirsekoitteesta valmistetut ja tikkauksilla viimeistellyt B-koristetyynynpälliset koossa 30×50 cm ja 50×50 cm. Pellavaista linjaa jatkaa mink-sävyinen Arona-koristetyynynpäällinen.

Mistä elementeistä joulun tunnelma syntyy?
Omasta henkisestä mielentilasta: vuosi on päättynyt, on aika juhlaan ja rentoutumiseen. Mutta myös ulkoisista aisteja hellivistä asioista. Itselleni hyvin tärkeää on tunnelmavalaistus ja tuoksut. Se, että koti on puhtaan raikkaaksi siivottu, minkä ei tarvitse tarkoittaa kuormittavaa suursiivousta, vaan ihan tavallista siivousta ja tavaroiden paikoilleen laittamista ylipäätään, jotta mieli lepää.
Raikkauden viimeistelee se, että kodissa tuoksuu hyvältä. Vaikka meillä on kestokuusi, kuusen tuoksua tulee tuoreista havuista maljakossa. Lisäksi rakastan vuodesta toiseen hotelliaulamaisia tuoksukynttilöitä ja huonetuoksuja, kuten nämä Como-sarjan.

Miten vietämme joulupäivää?
Etenkin joulupäivänä päällä pitää olla jotain erityisen mukavaa. Pyjamassa en ole koko päivää koskaan viihtynyt, vaan tarvitsen vaatteiden vaihdon tunteakseni oloni heränneeksi. Mukavampaa asua päälle en voisi kuvitella kuin mitä värjäämätöntä kashmiria olevat spelt-sävyiset Vesta-culottehousut sekä popcorn-sävyinen, väljän rento Vicency-kashmirpoolo ovat. Pehmeää, lämmintä ja väljää.

Mitä katsomme jouluna?
Joulupäivänä linnoittaudumme sohvalle lasten ja viltin kanssa. Olemme kahtena edellisenä jouluna katsoneet Netflixistä norjalaisen animaation Lumeton joulu, ja sama lienee perinteenä luvassa tänäkin vuonna. Aikuisten puolelta pidimme Jouluksi kotiin -sarjasta, Netflixistä ja norjalainen sekin (Hem till jul). Sitä ei kuitenkaan kahta tuotantokautta enempää ole. Pidin muistaakseni ranskalaisesta Eräs joulutarina (Un conte de Noël), jos sen löytäisi katsottavaksi vuosien jälkeen.
Vaikka jouluelokuvista ei tarvitse liikaa odottaa tunnelmoinnin ohella, en ihan sellainenkaan ole, että pystyisin katsomaan minkä vain romanttisen komedian kunhan siinä on kuusi. Haaveilenkin oikeasti hyvistä joulutuotannoista. Parempi vaihtoehto meille kuin huono jouluelokuva, on sarja. Saatamme säästää Successionin uuden tuotantokauden jouluun. Se menisi hyvin pyhiin klassisine puitteineen samaan tapaan kuin The Crownin perinteikkäisiin miljöisiin oli ihana uppoutua jouluna.

Miten pidän jouluna hyvinvoinnista huolta?
Joulussa meillä on kaikki sallittua herkuttelussa. Ulkona käymme kävelemässä saadaksemme raitista ilmaa (maistuu ruokakin sitten paremmin, vaikka se ei ole varsinainen haaste koskaan ollutkaan, heh). Irtaantuakseni kaikesta ja ollakseni läsnä, olen itse aina joulunpyhinä somesta pois. Se on minulle valtavan tärkeä osa läsnäoloa sekä perheeseen ja lasten iloon keskittymistä.

Mitä joulumusiikkia suosittelen?
Musiikki! Ihana, kun kysyitte musiikista, sillä minulle on tärkeää jakaa teille joka joulu soittolistani. Olen saanut lukuisia viestejä siitä, miten soittolistastani on tullut osa monen perheen joulua. Se tuntuu tosi ihanalta. Soittolistani Christmas with Homevialaura löytyy Spotifysta ja sisältää englanninkielistä jazzahtavaa joulumusiikkia (ei siis sitä melankolista suomalaista). Mukana on muun muassa Frank Sinatraa, Bing Crosbya, Michael Bublea, John Legendiä ja Nat King Colea. Kuitenkin ennen kuin itse siirryn soittolistaani, aloitan joulunajan marraskuussa Pähkinänsärkijän soundtrackillä.

Miten hankimme lahjat?
Maltilla ja ajoissa ilman stressiä. Aikuisten lahjoissa oma linjani on olla avoin toiveiden kanssa. Me olemme jo vuosia sitten luopuneet mieheni kanssa siitä, että lahjassa itseisarvo on yllätys. Siitä ei seurannut meillä kuin stressiä lahjan antajalle ja turhaa tavaraa saajalle. Mieluummin annamme jotain yksittäistä, mitä toinen aidosti toivoo ja tulee varmasti käyttämään.
Suosittelen paitsi vaivatonta verkossa asioimista myös sitä, että lahjan menee ostamaan fyysisesti yhdessä. Meille on jäänyt ihania muistoja siitä, että menemme yhdessä kaupungille, käymme putiikissa valitsemassa lahjan ja sen jälkeen glögillä. Näin lahjan saaja saa sen, mitä toivoo, ja kokemus on antajallekin miellyttävä. Tähän reissuun ei koskaan tule yhdistää mitään kiireistä ruuhkissa asiointia ja jonottamista, vaan ainoastaan ihana myymälä ja tunnelmallinen kahvila. Balmuirin kaikki tuotteet lahjapaketoidaan kauniisti. Helsingissä myymälä sijaitsee tunnelmallisimmalla mahdollisella paikalla Espalla.

Toivottavasti tämä kaudenavaus vastasi jo moniin kysymyksiinne ja antoi inspiraatiota suunnitteluun rauhassa hyvissä ajoissa. Myöhemmin erillisissä postauksissa käsittelen vielä muita jouluaiheita liittyen esimerkiksi meidän joulumenuun, lasten aineettomaan joulukalenteriin, hyväntekemiseen sekä siihen, miten pyrimme tekemään joulusta perheenä sujuvan ja hermoja kiristämättömän. (Toive teiltä tämäkin!)

Kaikki kuvissa näkyvät tuotteet luonnollisenväriseen ja ajattomaan jouluun löytyvät koottuna Balmuir-sivuiltani helpottamaan joulunajan valmisteluja. Muita jouluideoita löytyy sivuilta Balmuir Christmas Shop.

Lisäksi lämpimästi tervetuloa mukaan Instagram Liveen Balmuirin Instagram-tilille tiistaina 16.11. klo 19.15. Jatkamme lähetyksessä juttelua joulun lahjoista ja tunnelmoinnista. Samalla pääsee näkemään koko Balmuirin joulumaailman Espan tunnelmallisesta myymälästä. Tule mukaan inspiroitumaan, olisi ihana nähdä linjoilla!
Edit: Sairastumiseni vuoksi IG Liven ajankohtaa siirretään. Ilmoitan uuden ajankohdan Instagram Storyssani. Kiitos ymmärryksestä ja nähdään linjoilla myöhemmin!