Vielä yhdet postikortit Gdanskista yleisten matkavinkkien ja hotellisuosituksen lisäksi. Tästä ravintolasta en nimittäin malta olla postaamatta erikseen.
Kyseessä on Gdanskin vanhan kaupungin ravintola Piwna47, jonne palasimme toistamiseen lounaalle herkullisen ruoan mutta myös todella ihastuttavan sisustuksen takia.
Söimme molemmat lounaat alakerrassa baaripöydän ympäristössä, mutta onneksi lähdin toisella kertaa vaeltelemaan naistenhuoneeseen, jotta näin, mikä tila yläkerrassa odotti.
Ravintolan tyylissä kohtaavat kivasti tiiliseinän ja metallivalaisinten teollisuushenkisuus, kaareilevien sohvien englantilainen romanttisuus, kekseliään kirjaseinän omaleimaisuus sekä puun tuoma lämpö. Eikö tunnukin siltä, että olisi jonkun olohuoneessa?
Olen ehdottomasti ihminen, joka syö silmillään melkein yhtä paljon kuin suullaan: ravintolan sisustuksella ja annosten kauneudella on kokonaisvaltaiseen elämykseen suuri merkitys. Tämä ei tarkoita valkoisilla pöytäliinoilla jäykistelyä, vaan sitä, että ravintola – hintatasoon katsomatta – on huomioinut asiakkaansa jollain tapaa myös viihtyisyyden puolesta.
Viimeisenä iltana päädyimme kiljuvassa nälässä ja huonosti valmistautuneena satunnaisen ravintolan terassille. Ruoka oli itse asiassa oikeinkin hyvää, mutta en koskaan päässyt ihanasti syömisen fiilikseen, kun paikka oli hälyinen ja tilaus tehtiin kebab-paikkatyylisiltä listoilta.
Reissatessa noudatamme ravintoloiden kanssa kultaista keskitietä: tutustumme kohteen tarjontaan etukäteen ja merkkaamme ylös muutamia suosikkeja, mutta pöytävarauksia tai täsmällistä suunnitelmaa harvoin teemme (joskus tosin kannattaisi, sillä yksi täyteen buukattu ravintola jäi vähän harmittamaan). En kuitenkaan halua elää lomalla ainakaan joka päivä kelloon tuijottaen, ja tilaa on jätettävä myös fiilispohjaisille löydöille.
Parhaat ravintolavinkit löytyvät nykyään yllättäen netistä. Tämän ravintolan vinkkasi Place for dreams -blogi. Blogien lisäksi käytän Googlea: Gdanskistakin oli moni kansainvälinen ruokatoimittaja tehnyt ravintolalistauksen. TripAdvisor toimii aina, ja yhä enemmän kuvioon on tullut mukaan myös some. Erityisesti Instagramia käytän aina ravintoloiden ja kahviloiden bongailuun sekä vakoilemiseen.
Helsingin ravintoloiden to do -lista on venynyt kohdallani jo lähes epätoivoisen pitkäksi. Painin pitkään sen kanssa, mihin kirjoittaisin ravintoloita ja kahviloita ylös, sillä niitä oli niin kuvakaappauksina puhelimessa kuin muistiinpanosotkuina kalenterinkulmassa. Nyt keräämme miehen kanssa paikkoja yhteistuumin Trelloon, koska se kulkee puhelimen mukana applikaationa ja on aina koneellakin auki. Töissä opittu projektinhallintatyökalu toimii kaikenlaiseen muuhunkin listaamiseen ja muistamiseen, suosittelen.
Lopuksi vielä silmäys viinilaseihin. Piwna47-yläkerrassa lasit olivat hauskasti esillä rypäleittäin, mikä sopii oivasti ravintolaan ja hifisteleville harrastajille. Kotioloissa olen kuitenkin sen verran suurpiirteinen, että jaottelu puna- ja valkoviinilaseihin riittää. Tästä syystä en ole koskaan alkanut kerätä Riedeleitä, eikä meillä niille tilaa kaapeissa olisikaan.