Mitä lahjaksi 2-vuotiaalle, tai oikeastaan mitä lahjaksi X-vuotiaalle, on kysymys, jonka olen kysynyt Googlelta kymmeniä kertoja viiden 2–12-vuotiaan kummina. Vaikka nykyään olen itsekin äiti, tarvitsen edelleen kokeneemmilta vinkkejä sopivien iänmukaisten lahjojen ostamiseen ja toivomiseen. En osannut vastata siihenkään, mitä kaksi vuotta täyttävä tyttäreni saattaisi haluta. Vaan hyvä, etten vastannut, sillä vieraamme olivat ihanien pakettiensa kanssa paljon paremmin kartalla kuin minä. Niinpä jaan näin jälkikäteen teille viisauteni kaksivuotiaan ilahduttamiseen.
bObles
bObleseja olen kehunut aikaisemminkin, mutta nyt tuntuu, että taapero on löytänyt hahmot oman kehittymisensä myötä uudestaan. Siinä, missä yksivuotias vasta haki tasapainoa hahmojen avulla, kaksivuotias osaa jo hyödyntää kaikkia bOblesien mahdollisuuksia kiipeilystä keinumiseen. Pieni voimanainen kantaa joka päivä päiväkodin jälkeen hahmot olohuoneeseen (siro tyttö kantamassa huhkien kanaa ja vetämässä elefanttia näyttää samalta kuin maailman vahvin mies -kilpailun osallistuja vetämässä traktoria) ja huutaa äidin yleisöksi. Varsinkin tällaisissa isokokoisissa, koko ajan ympäri kotia esillä olevissa leluissa arvostan vanhempana estetiikkaa. Mitään näin kaunista marmorikuvioista ei mutsi käske koskaan siivoamaan pois. Marmorinharmaata bObles Elefanttia ja bObles Kanaa myy ihana Pikkuvanilja, josta tyttäreni hahmot sai.
Piirustustarvikkeet
Piirtämisen alkaminen on fantastinen uutinen, sillä sehän tarkoittaa paitsi kädentaitojen harjoittamista myös mahdollisesti rauhallista viisiminuuttista pöydän ääressä. Kaksivuotiaalle on tarjolla pieniä puuvärikyniä sekä pois pestäviä liituja. Hittien hitti oli tietysti Muumi-piirustusvihko suosikin mukaan.
Muovailuvaha
Myrkytön muovailuvaha on mainio lahja jo niinkin pienelle kuin kaksivuotiaalle. Vaikka taapero ei hahmoja vielä osaakaan tehdä, muovailuvahan värit ja tuntu kiinnostavat ja viehättävät kovasti.
Hama- ja pistelyhelmet
Samaa kädentaito-osastoa jatkaa Hama- ja pistelyhelmet. Näitä meillä ei ole kotona, mutta olen päiväkodista kuullut, miten paljon kaksivuotiaiden ryhmä niillä tykkää näpertää. Äitien sisäpiiritiedon mukaan helmet toimivat mainiosti myös lentokoneviihdykkeenä (jos ei viitsi viittä tuntia rusinoita syödä). Helmien asettelu vaatii ja opettaa keskittymistä, mikä tuntuu arvokkaalta taidolta hektisessä maailmassa.
Lorukirjat
Satukirjoja meillä toki on paljonkin, mutta tyttären lahjaksi saamasta lorukirjasta on tullut todellinen suosikki. Ja miksi ei olisi tullut: onhan kaksivuotias aika pieni keskittymään pidempään satuun, mutta lorun hän jaksaa hyvin kuunnella. Iltasatu onkin meillä täällä hetkellä iltaloru. Lorujen kieli on niin uskomattoman eläväistä ja kekseliästä, että niiden lukemisella täytyy olla erityisen positiivinen vaikutus lapsen kielen kehittymiseen, sanoisin, että vanhemmankin.
Meidän kirjamme on Kaarina Helakisan Niille joilla on nauravat korvat. Muita suositeltuja lorukirjoja ovat saman Kaarina Helakisan Pikku Pegasos (oma rakas suosikki lapsuudesta), Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu, Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan Allakka Pullakka, Yökyöpelit ja Tippukivitapaus, Jukka Itkosen Hirvi irvistää, Kaupunkiretki ja Astronautin rusinapulla, Hanna Lundströmin ja Maija Hurmeen Onnen kuplia sekä Tuulia Ahon ja Aino-Maija Metsolan Tähtienlaskijan runoja.
Legot
Omat yli 30 vuotta vanhat Legoni, tai siis Duploni, ovat nyt tyttäreni leikeissä, joten tällä klassikolla ei voi mennä vikaan. Nyky-Duploissa on vielä laajempi värien, hahmojen ja maailmojen kirjo.
Junarata
Junarataa meillä itsellämme ei ole, mutta voisin kuvitella, että jos Duplo-autoilla huristelu on kivaa, niin niin on junillakin. Duplojen tapaan junaradan osia on mukava alkaa kerätä pikkuhiljaa.
Koti- ja keittiöleikit
Jos kaksivuotiaalla on leikkikeittiö, varma hitti on viedä sinne täydennyksenä leikkiruokia tai astioita. Lahjaksi voi antaa myös itse keittiön, Design Letters Cooking Class on kiva kevyt versio. Kotileikeissä kiinnostavat myös nukensänky ja nukenrattaat, joista jälkimmäisiä meillä ei ole, mutta taaperokärry, jolla yksivuotias opetteli kävelemään, on nyt saanut jatkokäyttöä nallejenkuskaamiskärrynä.
Onkimispeli
Magneetilla toimiva kalojen onkimispeli on sekin kovasti kaksivuotiaan mieleen.
Musisointilaitteet
Näistä saattaa saada lahjansaajan vanhemmilta pahaa silmää, mutta silläkin uhalla suosittelen erilaisia laulamiseen ja musisointiin kannustavia leluja, kuten kauhistuttavaa karaokemikrofonia.
Uima- ja hiekkalelut
Kesän tullen ihana vieminen on setti hiekkaleluja tai jokin puhallettava uimalelu.
Potkupyörä
Varmasti mieluinen menopeli on potkupyörä. Meidän pyörä ja kypärä ovat Banwoodin.
Elämykset
Oma lahjani kaksivuotiaalle oli viedä hänet Muumipeikko ja taikurin hattu -balettiin. En olisi koskaan ajatellut kaksivuotiaan keskittymisen riittävän, mutta kun näin, miten haltioituneena hän katsoi traileria, päätin kokeilla. Meillä oli aivan ihana äiti ja tytär -päivä ja edelleen (potalla) käsiohjelmaa lukien muistelemme elämystä. Niinpä kaksivuotiaallekin voi antaa lahjaksi kulttuuria, kun vain ikään sopivuuden katsoo. Joko liput tai ihan yhtä arvokasta aikaa. Helsingissä (ja tietysti muuallakin) on paljon ilmaista kivaa, kuten Lasten kaupunki.
Eikä tässä varmasti vielä kaikki! Jatkakaa te toki listaa kaksivuotiaiden suosikeilla, niin päästetään kaikki lahjoja pohtivat pälkähästä.