Marmoripöytä on vihdoin saatu koottua paikoilleen ruokailutilaan. Pidin valtavasti edellisen keittiömme marmoritasosta ja halusin marmoria tähänkin kotiin. Taso tuntui kuitenkin hieman toistolta, ja toisaalta nyt oli aika päivittää Ikean ruokapöytä uuteen. Tällä yhtälöllä vastaus tuntui itsestäänselvältä – ruokapöytänä marmori saisi paraatipaikan keskeltä avokeittiötä.
Aloitin tarjonnan kartoittamisen netistä ja huomasin nopeasti haasteita. Marmorisia sohvapöytiä on paljon, ruokapöytiä huomattavasti vähemmän. Omat haasteensa aiheutti myös koko ja tietysti budjetissakin piti pysyä (rajattomalla lompakolla upea olisi ollut Eero Saarisen marmorinen Tulppaani-pöytä, jota pidän todella kauniina, vaikka yleensä vierastan pyöreitä muotoja).
Koska markkinoilta ei löytynyt sopivaa pöytää, päätimme teettää sen itse – vaivannäön palkintona olisi ainakin täysin uniikki huonekalu. Pitkän googlettamisen jälkeen pääsin jalkojen jäljille ja otin yhteyttä Susanna Ventonkin pöydän tehneelle Mikolle. Takorautaiset jalat tukirakenteella valmisti mittojemme mukaan Vatanen Design, jota voin todella lämpimästi suositella paitsi ammattimaisen työnjäljen myös mielettömän mukavan palvelun takia.
Koska taloudessamme on syömistä harjoitteleva yksivuotias, huokoista marmoria en viitsinyt tällä kertaa valita tasoksi, vaan päädyin marmorikuvioituun kvartsiin. Kvartsissa on 93 % luonnonkiveä ja se on ominaisuuksiltaan erittäin kestävää. Tyypillisen carrara-kuvioinnin sijaan halusin pöytään calacattaa, joka on valkoisempaa ja kuvioinniltaan rohkeampaa ja dramaattisempaa marmoria kuin carrara. Sopiva taso löytyi Virosta ja se on Compac-espanjalaisyrityksen Unique Calacatta -kvartsia.
Olemme todella tyytyväisiä ruokapöytään ja koti tuntuu taas enemmän kodilta suosikkimateriaalin myötä. Nyt mielestäni Eames DSR -tuolitkin pääsevät paremmin edukseen. Toki uudesta ruokapöydästä huolimatta keittiö näyttää vieläkin alastomalta, mutta siihen on tulossa on parannus laskosverhon ja kattovalaisimen myötä. Niiden uskon viimeistelevän kokovalkoisen tilan kodikkuuden.