Kaupallinen yhteistyö, Risenta ja Asennemedia
Voihan arkiruoat! Kukapa niiden kanssa ei kamppailisi. On kaupassa käynnin taktiikka kumpi hyvänsä, jokapäiväinen piipahdus töiden jälkeen tai kaikki viikon ruoat kerralla, joutuu sitä aina venyttämään mielikuvituksensa äärimmilleen ruokalistan kanssa.
Blogeissa on kiertänyt todella kivoja arkiruokalistoja ja tänään jaan omani – nimenomaan kasvisruokiin keskittyen, vaikka tuo nakkeja kyttäävä kaveri muuta toivoisikin. Hauskana sattumana luonnoksissani oli roikkumassa luonnos nimenomaan kasvisruokien muistilistasta, kun Risenta haastoi minut pohtimaan lapsiperheen helpompaa kasvispainotteista arkea (yhdistän siis nämä molemmat ja tyydyn jälleen kerran toteamaan, että ihanat yhteistyökumppanit, kun saavat mañana mañana -naisen viimeistelemään aloittamansa).
Koska puhelimesta katson ruokaideoita muutenkin, kulkee tämä lista nyt itseni mukana ja tuo toivottavasti apua myös teille. Osa listan ruoista on varmasti liian mausteisia kaikista pienimmille, mutta jokainen voi pikkuhiljaa oman valmiutensa mukaan laajentaa makumaailmaa.
Olen tehnyt Risentan kanssa pitkään yhteistyötä ja jatkanut tyytyväisenä kaikkien tuotteiden ostamista, joita olen kampanjoiden kautta kokeillut. Ruotsista lähtenyt, nykyään Pauligin omistuksessa oleva Risenta on erikoistunut terveellisiin ruokiin, kuten siemennäkkileipäseoksiin (lemppari!), luomugranolaan, papu- ja kikhernepastaan, erikoisjauhoihin ja niin edelleen.
Tänään keskityn kasvisateria-aineksiin, jotka ovat luomua, gluteenittomia ja vegaanisia sekä toimivat periaatteella lisää vain pussin sisältöön vesi ja paista nopeasti viidessä minuutissa valmiiksi. Tästä ei siis todellakaan arkiruoka helpommaksi tule ja näitä aineksia kannattaa pitää myös kuivakaapissa hätävarana.
Kasvistacot tai -tortillat
Risenta Meksikolaisittain Maustetusta Kikhernerouheesta tekee hetkessä täytteen tortilloihin tai tacoihin, jotka tällä kertaa täydensin avokadolla, retiisillä, kevätsipulilla, lime-jugurttikastikkeella ja korianterilla. Kikherneistä ja siemenistä tehty rouhe on hyvin nopea valmistaa: jauhe sekoitetaan vain veteen ja paistetaan kolme minuuttia pannulla. Perinteisillä taco-mausteilla, kuten juustokuminalla, persiljalla, valkosipulilla, oreganolla ja currylla maustettu rouhe on todella maukas: siis täydellinen vastakohta muka mauttomana ja vetisenä pidetylle kasvisruoalle.
Kasvispyörykät spagetilla
Risenta Tomaatti ja Basilika Kikhernepyörykät odottavat seuraavaksi perheemme testausta. Hyvänä proteiininlähteenä toimivat, tomaatilla ja basilikalla maustetut pyörykät, on tehty kikherneistä, maissi-, riisi- ja kvinoajauhoista sekä siemenistä. Tuote toimii samalla periaatteella: lisää seokseen vain vesi ja öljy sekä paista pannulla viitisen minuuttia. Pyörykät suositellaan tarjottavaksi pastan ja tomaattikastikkeen kanssa.
Kasvisnugetit lisukkeilla
Eläinkunnan nugetit eivät ole houkutelleet ainakaan minua viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen, mutta nämä kasvisversiot ovat tosi kivat. Risenta Meksikolaisittain Maustetut Kikhernenugetit ovat hitusen tulisempia, joten nämä sopivat paremmin vanhempien lasten ja aikuisten makuun. Suosittelen tarjoamaan kikherneistä ja siemenistä valmistetut nugetit erilaisten lisukkeiden, kuten guacamolen, salsan ja riisi-papuseoksen kanssa. Salsan ostan joskus valmiina, toisinaan teen itse, tällä kertaa kompromissina jatkoin kaupan salsaa tuoreella tomaatilla, punasipulilla, paprikalla ja limellä. Myös nugetit valmistuvat viidessä minuutissa pannulla, kun seoksen on ensin sekoittanut veteen ja öljyyn.
Kasvishampurilaiset
Myös kasvishampurilaisiin löytyy samanlainen ratkaisu, nimittäin Risenta Kvinoa-hampurilaispihvit samalla lisää vain vesi ja paista -logiikalla. Vaikka hampurilaisen pihvi välillä lihasta kasvikseen vaihtuukin, täytteemme pysyvät yleensä aika konservatiivisina: väliin laitetaan cheddar-juustoa, salaattia, tomaattia, maustekurkkua, punasipulia, ketsuppia ja majoneesia.
Pitaleivät falafel-pullilla
Risenta Kikhernepyörykät ovat minusta kaupan parhaita valmiita falafelaja, tai tässä tapauksessa puolivalmiita, sillä näissäkin seos sekoitetaan veteen ja paistetaan. Pitaleivän täyttää nopeasti arjessa, mutta yhtä lailla pitaleipäbuffee sopii kasvisruoaksi juhlaan ja vappuun. Falafelien lisäksi lisäämme pitaleipien täytteeksi esimerkiksi paistettuja kasviksia, halloumia, korianteria, tzatzikia ja salaattia.
Keitot
Keitoista meillä on suosiossa bataattikeitto, kasvissosekeitto, tomaattikeitto, gazpacho, ranskalainen sipulikeitto, pinaattikeitto, sienikeitto ja maa-artisokkakeitto. Myös thaimaalainen tom kha on helppo tehdä ja toimii kanan sijaan tofullakin.
Salaatit
Ruokaisia salaatteja syömme jatkuvasti niin klassikkoina kuin ilman reseptiä kaapista löytyvillä raaka-aineilla soveltaen. Mainitaan tässä yhteydessä ainakin fetasalaatti, mozzarella-tomaattisalaatti, bataatti-halloumisalaatti, perunasalaatti ja caesar-salaatin kasvisversio, jossa kana korvataan avokadolla ja cashew-pähkinöilä.
Kulhot
Trendikäs ruoka on siitä nerokas, että salaatin tapaan kulhonkin voi koota lähes mistä vain. Suosikkejani ovat buddha bowl bataatilla, kikherneillä, lehtikaalilla ja tahini-jugurttikastikkeella sekä sushikulho, jossa yleensä lohihulluna haluan olevan lohta, mutta jonka voi tehdä kasvisversionakin esimerkiksi riisistä, korianterista, edamame-pavuista, kurkusta, avokadosta, kevätsipulista ja teriyaki-soijakastikkeesta.
Shaksuka
Lähi-idän perinteisestä pannusta on tullut yksi perheemme suosikkikasvisruokia. Syntyseuduillaan shakshuka tarjoillaan aamiaisena, mutta me syömme sitä päivällisenä. Googlaamalla löytyy paljon hyviä ja helppoja reseptejä, mutta lyhyesti kyse on tomaattikastikkeesta, jossa hautuu muun muassa kikherneitä, paprikaa ja sipulia, ja joka kruunataan kananmunalla ja korianterilla.
Chili sin carne
Kidneypavuista tehty chili sin carne on shakshukan tapaan ihana ja helppo lohturuoka, jonka valmistamisessa ei kauaa nokka tuhise.
Wokit ja kasviscurryt
Wokit ja kasviscurryt toimivat mainiosti lihattomina, kun ruokaan käyttää monipuolisesti kasviksia, täyteläistä kookosmaitoa, pähkinöitä, mitä milloinkin, ja kaikkia hyviä makuja currytahnasta valkosipuliin, chiliin ja inkivääriin.
Kasvispiirakka
Mahdollisuudet ovat jälleen monet, mutta yksi oma luottoreseptini sisältää pinaattia, tomaattia, purjoa ja artisokkaa. Itse oikaisen valmiilla pakasteruispiirakkapohjalla.
Kasvislasagne
Lasagnessa minulla ei ole mitään tiettyä reseptiä, mutta sellaista olen ainakin tehnyt onnistuneesti, mihin tulee tomaattikastiketta ja pinaattikastiketta vuorotellen.
Kasvispitsa
Kasvispitsan täytteenä toimii ainakin tomaatti, sipuli, paprika, herkkusieni, oliivi, artisokka, rucola ja basilika – sekä yllättäen peruna. Nooran tarjoiluista hurmaantuneena otan käyttööni mielettömän hyvän sitruksisen valkoisen pitsan Glorian Ruoka ja viini -ohjeella, joka ei edes reseptissä mainittua ilmakuivattua kinkkua kaipaa. Eilen kokeilin pitsassa avokadoa ja miten hyvin se toimikaan kirsikkatomaattien, rucolan ja vuohenjuuston kanssa. Sain myös mainion vinkin: kuulemma guacamole toimii loistavasti pitsan päällä, kun tomaattikastike on tehty hieman salsan henkeen.
Kasvishodarit
Soijanakkeja en juurikaan ole käyttänyt, mutta erityisesti kesällä haluan saada aasialaiset hodarit nyhtökauralla grillitulille.
Kasvispastat
Pastakastikkeissa on loputon mahdollisuus käyttää kasviksia, mutta mainitaan ainakin avokadopasta, yllättävä mutta hyvä kurpitsapasta sekä välimerellinen tomaattipasta.
Risotot
Parsa- ja sienirisottojen rinnalle on kirinyt uutena veriappelsiinirisotto.
Pinaatti- ja porkkanaletut
Takuuvarma lapsihitti itse tehtynä tai tarpeen mukaan valmiina ostettuna.
Uunibataatit ja -perunat
Uuniperuna feta-paprikakastikkeella sekä paahdettujen kikhereiden ja jugurttikastikkeen kanssa tarjoillut uunibaatit ovat ruokia, joita pitäisikin muistaa tehdä useammin.
Uunijuurekset
Uunijuureksista suosikkini on timjamiset uunipunajuuret vuodenjuustolla tai fetalla. Myös juuresranskalaiset aiolilla ja salaatilla toimii, samoin Välimeren uunikasvikset, kuten munakoiso, kesäkurpitsa, sipuli, kirsikkatomaatti ja paprika yrtteillä sekä tzatzikilla.
Kasvismunakas
Munakkaan täytteeksi sopii melkein mikä vaan, kuten sipuli, paprika, valkosipuli, tomaatti, pinaatti, sienet ja juusto. Munakas on myös loistavaa hävikkiruokaa, johon voi pelastaa nahistumisvaarassa olevat kasvikset. Espanjalainen perunamunakas, tortilla española, on ihana sekin.
Täytetyt paprikat, munakoisot ja kesäkurpitsat
Ei saa antaa ysäriyden hämätä, sillä täytetyt uunissa hautuneet kasvikset ovat maistuvia. Täytteeksi sopii vaikka tomaattikastike ja juustokuorrutus.
Vaikka perheessämme syödään edelleen myös arkiklassikkoa jauhelihaa, haluan koko ajan kasvattaa kasvisruoan osuutta. Jossain koulussa tai työpaikalla on edelleen shokki syödä kasvisruokaa kerran viikossa, kun taas presidenttimme Sauli Niinistö syö lihaa vain kerran viikossa – vau!
Itse pyrin näiden välimuotoon, siihen, että kasvisruokaa olisi noin puolet viikosta. Varsinkin autopilotilla tapahtuvasta lihansyömisestä toivon pääseväni eroon. En siis halua syödä lihaa merkityksettömänä täytteenä, vaan nauttia sitä harvemmin ja ajatuksella pääroolin muodossa, kuten ikisuosikkinani tartar-pihvinä, ja muuten suosia kasvisvaihtoehtoja.
Nyt kun listaa katsoo, niin suorastaan hävettää väittää kasvisruoan suosimista hankalaksi. Puheessani yritän välttää sitä, että sanoisin tyttärelleni meillä olevan ruoaksi kasvispitsaa, mieluummin puhun ihan pitsasta vain. Ehkä kasvisruoka on kuin naisyrittäjä, termi, josta toivottavasti tippuu lähitulevaisuudessa etuliite pois.
Kommenttiboksi on jälleen kerran teidän: mitä helmiä unohdin, klassikoita tai uusia suosikkeja?