Sisustusharrastajia kritisoidaan usein toistensa kopioimisesta. Osittain syystä ja itsekin siihen syyllistyen, sanoisin. Kodit muistuttavat toisiaan, ja koska kalusteet ja pienesineet ovat tunnistettavia, voi ulkopuolinen jopa täysin suoraan kopioida toisen kodin sisustuksen – elävässä elämässä näin on käynytkin.
Se, että joku toisintaa jonkun muun sisustaman huoneen, tuntuu minusta uskomattoman hämmentävältä. Mikä tällaisessa sisustamisessa on motiivina? Se, että netistä löytyneellä avaimet käteen -suunnitelmalla säästää omaa aikaa ja vaivaa? Vai onko taustalla haave elää jonkun toisen elämää?
En voi sanoa, että pitäisin meidän kotiamme persoonallisena. Meillä ei ole uniikkia taidetta tai persoonallisia perintöhuonekaluja. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu tyylistäni: makuni yksinkertaisesti on niin pelkistetty, etten koe rohkeita tai erikoisia ratkaisuja omakseni. Enkä luonnollisestikaan hanki – sanotaan nyt vaikka retroa kaapistoa – vain siksi, että voisin muille osoittaa sisustavani persoonallisesti.
Silti olen jossain määrin alkanut ahdistua siitä, miten samat valinnat sisustusruletissamme pyörivät. Pohdin, voisinko itse pyrkiä yhtään yksilöllisempiin valintoihin, vaikka pysyisinkin uskollisena modernin klassiselle ja neutraalinväriselle tyylilleni.
Omasta kodistani otan esimerkiksi sohvan ja sohvapöydän. Ensimmäinen on Boknäsista, toinen Bo Conceptilta, tavallisimmista sisustusliikkeistä siis. Silti en ollut nähnyt kumpaakaan kenenkään sisustuskuvissa, mikä ei yksin olisi riittänyt ostospäätöksen motiiviksi, mutta mikä teki hankinnoista minulle paljon mieluisampia.
Sama tilanne on uuden kodin tarjotinpöydän kanssa (joka on Roomlightin Danley). Se ei ole erikoinen tai uniikki, mutta minua pöydässä ilahduttaa paitsi sen kauneus myös – en nyt sano harvinaisuus, sillä kuka vaan voi tilata saman pöydän – mutta se, että onnistuin löytämään jotain minulle ennennäkemätöntä ja silti sataprosenttisesti näköistäni. Samaan henkeen olen tyytyväinen, että emme löytäneet uuteen kotiin ruokapöytää valmiina. Mittatilauskalusteen teettäminen vaatii enemmän vaivannäköä, mutta tuntuu varmasti erityisemmältä.
Itse ajattelen, että persoonallisuus, eli erilaisuus suhteessa muihin koteihin, ei voi olla itseisarvo, vaan sisustamisen on aina lähdettävä sisäisistä motiiveista. Millainen tila tekee minut tai perheeni onnelliseksi, vaikka yksikään kotikuva ei koskaan päätyisi jakoon, tai vaikka yksikään silmäpari ei koskaan kyläilisi paikan päällä.
Jos omaa makua kaikista eniten puhuttelee se yleinen, muillakin nähty suosikki, niin sen kannustan hankkimaan. Itse en suostunut luopumaan yli kymmenvuotisesta Eames DSR -haaveesta, vaikka tuolit yhtäkkiä yleistyivätkin. Nyt elän sen asian kanssa, että näen samat tuolit jokaisessa sisustuslehdessä, mutta koska motiivit olivat niin vahvasti sisäiset, ei tuolien yleisyys muilla oikeastaan haittaa. En myöskään pidä minään sitä, että säilytyskalusteemme ovat kaikki Ikeaa. Silti olen halunnut herätellä itseäni miettimään, ilahtuisinko kuitenkin joidenkin hankintojen kohdalla siitä, että löydän ne aivan itse enkä kenenkään muun kautta.
Netti tuo samantyyliset sisustajat yhteen, mikä on ennen kaikkea rikkaus. Miten monta kertaa olen itsekin poiminut ideoita, saanut vertaistukea, hyötynyt käyttökokemuksista ja löytänyt ratkaisuja. Mutta niin kuin kaikessa muussakin, myös inspiroitumisessa raja kulkee jossain. Jos kaiken ryntää heti ostamaan jonkun toisen perässä, kysyn ihan vilpittömästi ihmetellen: miten koti voi mitenkään tuntua omalta?
Millaisia ajatuksia teillä on kotien samankaltaisuudesta?
