
Heippa! Täällä puretaan viikonloppu muuttolaatikoita. Muuttolaatikoiden haku on maanantaina, joten aikaa purkamiselle on juuri sopivasti: tarpeeksi mutta ei liikaa. Vaikka varsinaisten muuttolaatikoiden purkamisen jälkeen jäljelle jää yhä paikkaansa etsiviä nyssyköitä, on 70 muuttolaatikon lähteminen kuitenkin se kaikista isoin väliaikainen voitto kotiutumisessa, joten sitä kohti on kiva mennä.

Tähän väliin ajattelin jakaa ennen muuttoa ottamani kuvat kalusteesta, jonka valitsimme ruokailutilaan. Kyseessä on sama Ikea Havsta -sarja kuin mitä valitsimme tv-tasoksi, mutta alakaappien päälle laitoimme vielä vitriinimäiset lasikaapit. Täyspuinen Havsta-sarja onkin suunniteltu juuri näin, että osista voi luoda erilaisia kokonaisuuksia. Toistuvia elementtejä ja huoneesta toiseen jatkuvaa punaista lankaa sisustuksessa rakastavana minulle oli tärkeää löytää molemmat kalusteet samasta sarjasta.

Se oli alusta asti selvää, että jokin säilytyskaluste ruokailutilaan hankitaan ihan yksinkertaisesti siksi, että tarvitsimme kotiin lisää säilytystilaa. Oli vain yksi elementti, joka meinasi sekoittaa pasmat: ruokailutilan päädyssä on matala vaakatasossa oleva ikkuna.

Meni hetki ennen kuin tajusin, että suunnittelussa ei tarvitse edetä tuon pienen ikkunan ehdoilla. Itse asiassa kumpikaan meistä ei edes kauheasti välittänyt kapeasta vaakatasoisesta ikkunasta ja varsinainen valo tulee kuitenkin sivusta korkeista ikkunoista.

Niinpä pohdinnan jälkeen ja samanaikaisesti lopullisen tv-tasopäätöksen kanssa visioni kirkastui siitä, että laittaisimme ruokailutilaan samasta sarjasta vitriinin, jonne saisi sekä tavaraa piiloon ovien taakse että nätisti esille lasiovien taakse – ikkunasta huolimatta. Ikkuna jää siis nyt vitriinin taakse piiloon. Ymmärrän täysin, että ikkunan peittäminen kalusteella saattaa kuulostaa erikoiselta ratkaisulta, mutta me olemme todella tyytyväisiä siihen, että saimme päätyyn kauniin ja käytännöllisen kalusteen pienen ja seinällä vähän yksinäisen ja irrallisen pikkuikkunan sijaan.

Alakaappeihin olen laittanut esimerkiksi torkkupeittotyyppisiä kodintekstiilejä, servettejä sekä juhla- ja paketointitarvikkeita. Vitriiniosaan taas tulee viinilaseja, maljakoita, kynttilöitä, kirjoja ja sen sellaista kaunista pientavaraa, mitä mielellään katsoo esillä. Uskon kaapin olevan hyvin käytönnöllinen siksi, että montaa mainituista tavaroista tarvitsee juuri ruokapöydällä, joten esimerkiksi servetit ja kynttilät kattamista varten ovat kätevästi käsillä. Olen lähtökohtaisesti kaiken piiloon haluava sisustaja, mutta edellisessäkin kodissa yksi vitriini teki sääntöön minulle juuri sopivan poikkeuksen.
Leppoisaa lauantaita!